Tämä Jeesuksen sana on Matteuksen evankeliumissa heti Isä meidän –rukouksen jälkeen. Tarkoitus on siis selittää mitä Jeesuksen opettaman rukouksen sisältö on. Erityisesti Matteuksella on mielessä rukouksen pyyntö: ”Ja anna meille velkamme anteeksi, niin kuin mekin annamme anteeksi niille, jotka ovat meille velassa.”
Matteus käyttää Isä meidän –rukouksessa sanaa ”velka”, ei siis ”synti”-sanaa joka on meidän käyttämässämme Isä meidän –rukouksessa.
Juuri tämä pyyntö Jeesuksen rukouksessa on monelle vaikea. Näyttää siltä että Jumala asettaa siinä ehdon anteeksiannolle. Ensin minun pitää antaa anteeksi minua vastaan rikkoneelle. Sitten Jumala antaa minulle anteeksi. Rukouksessa lupaamme ”niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.” Oikeudentajumme ei oikein sulata että täytyy antaa anteeksi vaikka toinen ei ehkä kadu tai pyydä anteeksi.
Matteuksella rukouksessa pyydetään velkojen anteeksiantoa. Selityksessä Matteus käyttää puolestaan sanaa ”rikkomus”: ”Jos te annatte toisille ihmisille anteeksi heidän rikkomuksensa, antaa myös taivaallinen Isänne teille anteeksi.” Sama ajatus on Mark. 11: ”Kun seisotte rukoilemassa, antakaa anteeksi kaikki mitä teillä on jotakuta vastaan. Silloin myös teidän Isänne, joka on taivaissa, antaa teille rikkomuksenne anteeksi.
Kreikan alkukielessä ”rikkomus” on eri sana kuin ”velka” tai ”synti”. On syytä kysyä mitä Jeesus tarkoitti puhuessaan rikkomuksesta ja sen anteeksiantamisesta?
Pitääkö aina antaa anteeksi? Tämä kysymys askarrutti varhaisia kristittyjä. Samaan inhimilliseen kysymykseen joudumme törmäämään mekin.
Miten paljon pitää antaa anteeksi esim. puolisolle joka käyttää yhteisiä rahoja juomiseen? Onko annettava anteeksi lapselle joka loukkaa käyttäytymisellään ja kääntää selän eikä kuuntele isän tai äidin mielipidettä?
Vaikeita kysymyksiä. Miten ne voisi ratkaista?
Voiko ajatella niin että anteeksiantaminen tulee lähelle rakastamista. Kun rakastan, annan anteeksi. Mutta anteeksianto ei tarkoita pahan hyväksymistä. Koskaan ei tarvitse hyväksyä pahaa tekoa. Aina kuitenkin pitää yrittää hyväksyä pahan tekijä. Anteteksianto tekee tämän mahdolliseksi. Huonoon kohteluun ei pidä suostua mutta sen voi antaa anteeksi.
Rakkautta on yrittää asettaa toinen peilin eteen ja osoittaa mitä hän on tehnyt ja mitä siitä on seurannut. Jos toinen näkee tekonsa, katuu ja pyytää anteeksi, silloin on anteeksiantaminen paikallaan ja helppoa. Vaikka hän ei kadu, ei silloinkaan muuta vaihtoehtoa ole kuin antaa anteeksi.
Anteeksianto vapauttaa sen joka on rikkonut. Vielä enemmän se vapauttaa katkeruudesta hänet jota vastaan on rikottu. Tosiasia taitaa olla että kaikki me olemme rikkojia ja rikottuja. Tämä on langenneen ihmiskunnan ankara osa. Siksi Isä meidän -rukouksessa pyydämme: ”Anna meille anteeksi meidän syntimme niin kuin mekin anteeksi annamme niille jotka ovat meitä vastaan rikkoneet.”
Eilen vietimme pyhäinpäivää. Mieleen nousivat muistot kuolleista läheisistä. Monet muistot ovat varmasti valoisia ja lämpimiä.
Mutta jotkut muistot saattavat aristaa. Kaikki ei ollut hyvää ja kaunista läheisen kanssa. Puoliso tai vanhempi toivat varjoja ja jopa pahaa elämään. Katkeruus ja viha nostavat päätään: Miten voin päästä niiden yli? Miten voin antaa anteeksi?
Tai oma syyllisyys saattaa nousta läheistä muistellessa: Miksi sanoin hänelle pahasti? Miksi en sopinut hänen eläessään? Voinko vielä saada anteeksi?
Vaikeita ja oikeita kysymyksiä. Niiden kanssa vain on elettävä. Pois lähtenyttä ei voi saada takaisin jotta voisi sopia, pyytää anteeksi ja antaa anteeksi. Tämä on monen elämän raskas taakka.
Jumala tietää sen miten työläs ihmisen on elää sovinnossa toisen kanssa. Hän tuntee että rikomme toista kohtaan emmekä anna helposti anteeksi.
Profeetta Jesajalla on lohdullinen sana Jumalalta (Jes. 43):
”Mutta synneilläsi kyllä olet minua rasittanut, pahoilla teoillasi minua vaivannut.
Mutta minä, minä itse pyyhin pois sinun rikkomuksesi oman itseni tähden enkä muistele sinun syntejäsi.”
Paavali kehottaa puolestaan (2. Kor. 5):
”19. Jumala itse teki Kristuksessa sovinnon maailman kanssa eikä lukenut ihmisille viaksi heidän rikkomuksiaan; meille hän uskoi sovituksen sanan.
20. Me olemme siis Kristuksen lähettiläitä, ja Jumala puhuu teille meidän kauttamme. Pyydämme Kristuksen puolesta: suostukaa sovintoon Jumalan kanssa.”
Ihmisten välisen sovinnon perustana on se mitä Jumala on meille tehnyt. Hänelle ei ole toivottomia tapauksia. Hän antaa anteeksi ja uuden mahdollisuuden korjata mitä korjattavissa on.
Muusikko Jaakko Löytty kertoo Sana –lehden haastattelussa ristiriitatilanteesta joka hänellä oli ollut työyhteisössä..
– Olin varautunut siihen, ettei työn ihmissuhdeongelma selviäisi ikinä. Mutta eilen löimme kättä päälle ja sovimme asian. Se tuntuu ihmeelliseltä.
Kyseessä ei ollut aivan pikku juttu. Hankaus oli jatkunut pitkään, ja sitä oli yritetty selvitellä moneen kertaan. Asia oli synkentänyt elämän koko kesäksi.
– Kun henkilösuhde tilttasi, tilanne muuttui niin akuutiksi, että jouduin kolmeksi kuukaudeksi sairauslomalle, Löytty kertoo.
Anteeksianto ja sovinto on mahdollista ihmisten kesken. Tätä voimme rukoilla Jumalalta itsellemme ja yhteisöihimme.
Profeetta Jesaja tuntee ihmisen osan. Hän rukoilee (Jes. 64):
Kuin saastaa me olemme olleet,
kuin tahrainen riepu on koko meidän vanhurskautemme.
Me kaikki olemme kuin kuihtuneita lehtiä,
ja syyllisyytemme pyyhkäisee meidät pois kuin tuuli.
Mutta olethan sinä, Herra, meidän isämme!
Me olemme savea, sinä saven valaja,
kaikki me olemme sinun kättesi tekoa.
Herra, älä ylen määrin vihastu meihin,
älä loputtomiin muistele meidän pahoja tekojamme.
Katso meitä. Kaikki me olemme sinun kansaasi.
Katso meitä! Voisiko Jeesuksen opetuksen muotoilla seuraavasti: ”Jos te annatte toisille ihmisille mahdollisuuden, antaa myös taivaallinen Isänne teille uuden mahdollisuuden.” Eikö tämä ole sitä mitä me kutsumme armoksi? Jumala antaa sinulle ja minulle mahdollisuuden. Siksi minäkin voin antaa läheiselle mahdollisuuden.