Tässä kansainvälistyvässä maailmassamme monet valtiot, Suomi niiden joukossa, sallivat kaksoiskansalaisuuden. Syntyjään suomalainen ei menetä alkuperäistä kansalaisuuttaan, jos hänelle myönnetään jonkin toisen maan kansalaisuus. Myöskään ulkomaalaisen ei tarvitse luopua omasta kansalaisuudestaan tullakseen Suomen kansalaiseksi. Tämän pyhäpäivän otsikossa myös kristityn osaa kuvataan eräänlaisena kaksoiskansalaisuutena. Kristuksen seurakunnan jäseninä, hänen omakseen kastettuina olemme näkymättömän, ikuisen Jumalan valtakunnan kansalaisia, mutta samaan aikaan myös tämän näkyvän, ajallisen valtion jäseniä. Vaikka tuo asetelma sisältääkin lähtökohtaisesti vahvan jännitteen, siinä on sittenkin mahdollista elää. Joskus tätä kristityn kaksoiskansalaisuutta ei tosin ole ollut helppo toteuttaa. Jo alkuseurakunnan päivinä, mutta myös meidän aikanamme Jeesuksen seuraajat ovat monesti joutuneet valitsemaan, kenelle he viime kädessä pysyvät uskollisina. Jumalan valtakunnan kansalaisoikeuksista on joskus ollut maksettava kallis hinta. Aina ja kaikkialla näin ei sentään ole käynyt, vaan molempien valtakuntien piirissä voidaan toimia yhtä aikaa ja samansuuntaisesti. Tämän näyn pohjalta on aikanaan syntynyt myös KTY kristillisen uskon omaavien työväen ihmisten vaikutuskanavaksi. Itse asiassa nuo molemmat valtakunnat ovat Jumalan huolenpidon kanavia, kuin hänen kaksi kättään. Kun tänään vietämme isänpäivää, on hyvä muistaa, että vanhemmuuskin on Jumalan antama erityinen tehtävä, ja siihen osallistuessamme olemme osa elämän Luojan suurta suunnitelmaa.
Kaksoisroolista, jännitteestä oli kysymys silloinkin, kun temppeliveron perijät tulivat tiukkaamaan Pietarilta: ”Kai teidän opettajanne maksaa temppeliveroa?” Huhut Jeesuksen kriittisestä asenteesta temppelin uhrimenoihin olivat kantautuneet jo viranomaistenkin korviin. Lietsoiko Nasaretin mies siis kapinaa, kieltäytyikö hän täyttämästä jokaiselle oikealle juutalaiselle kuuluvia velvoitteita? Jokaisen kaksikymmentä vuotta täyttäneen tuli vallitsevan käytännön mukaan maksaa samansuuruinen, vuotuinen, puolen sekelin temppelivero. Tuota maksua koottiin Jerusalemin temppelin toimintojen ylläpitämiseksi; siten se on rinnastettavissa meidän kirkollisveroomme. Jumalan Poikana Jeesus tiesi tulleensa saattamaan yhdellä ja kertakaikkisella ristinuhrillaan temppelin kaikki silloiset uhrimenot tarpeettomiksi. Vanhan liiton aika temppeleineen ja uhreineen oli jäämässä menneisyyteen. Kun Jeesus temppelivierailullaan 12-vuotiaana oli jättäytynyt Joosefin ja Marian matkaseurueesta ja kun hätäilevät vanhemmat sitten lopulta löysivät hänet keskustelemassa rabbien kanssa, hän perusteli tekoaan: ”Ettekö tienneet, että minun tulee olla Isäni luona.” ”Omistajan poikana”, kuten leikillisesti voisimme sanoa, hän oli vapaa temppelin ylläpitämiseksi koottavista maksuista. Eiväthän kuninkaatkaan verota omia lapsiaan. Tästä huolimatta Jeesus kuitenkin halusi vielä suostua vanhoihin, häviäviin järjestyksiin. Hän ei vain huolehtinut temppeliveron tunnollisesta maksamisesta omasta puolestaan, vaan halusi täyttää sen Pietarinkin osalta.
Jeesus tunsi siis olevansa täydellisen vapaa, mutta tuossa vapaudessaan hän oli valmis myös sitä koskeviin rajoituksiin. Sillä täydellinen vapaus tehdä mitä huvittaa, on eläinten vapautta, vahvimman vapautta, terveimmän, voimakkaimman ja viekkaimman vapautta. Näinhän me ihmiset kyllä useimmiten toimimme. Me käytämme nimenomaan tuota vahvimman vapautta, tosin yleensä enemmän tai vähemmän peitellysti, jos suinkin voimme. Luovumme siitä vain, jos on aivan pakko, tai sitten silloin, kun siitä on itsellemme jotakin hyötyä. Tällainen vapaus on kaiken pahan alku ja juuri, ja sen karvaita hedelmiä saamme maailmassamme jatkuvasti nauttia. Raamatussa vapaus ei merkitse rajatonta itsemääräämisoikeutta. Apostoli Paavali kirjoitti korinttilaisille: ”Sillä vaikka minä olen riippumaton kaikista, olen tehnyt itseni kaikkien palvelijaksi.” Hän käytti ehdotonta vapauttaan palvellakseen toisia.
Martti Luther kirjoitti kirjasessaan Kristityn vapaudesta kaksi tunnettua teesiään: ”Kristitty ihminen on kaikkien asioiden Herra, täysin vapaa eikä kenenkään alamainen.” Ja: ”Kristitty ihminen on kaikkien palvelija, itsensä täysin toiselle antava, kaikkien alamainen.” Usko tekee meidät vapaiksi kaikista orjuuttavista ja puristavista riippuvuuksista, syyllisyyden kuormista, ylivoimaisista odotuksista ja toisten ihmisten vaatimuksista. Mutta uskon myötä saamme myös rakkauden, jonka luonteeseen kuuluu luopua kokonaan omastaan. Näitä teesejä suurempaa vastakohtaa ja ristiriitaa ei enää voisi olla. Mutta näinhän Jumalakin toimii meitä, lapsiaan kohtaan. Kaikkivaltiaana Herrana hän pitää koko maailmaa kädessään, hänen vallassaan ovat niin tähtien liikkeet, aineen alkeishiukkasten värähtelyt kuin ihmiselämänkin kohtalot. Mutta Jumala ei jäänyt nauttimaan vallastaan, vaan Kristuksessa hän tahtoi tulla kaikkien palvelijaksi, uhrata itsensä kokonaan puolestamme, kuten Filippiläiskirjeessä todetaan: ”Hän otti orjan muodon ja tuli ihmisten kaltaiseksi. Hän eli ihmisenä ihmisten joukossa, hän alensi itsensä ja oli kuuliainen kuolemaan asti, ristinkuolemaan asti.”
Evankeliumimme mukaan yksi Gennesaretinjärven kalalajeista on nimetty Pyhän Pietarin kalaksi. Tuon kalan tiedetään suojelevan poikasiaan ottamalla ne vaaran uhatessa suureen suuhunsa turvaan ja sylkemällä ne taas vapaaksi, kun katsoo tilanteen niin sallivan. Pietarinkala, hepreaksi amnon, on kiinnostunut kaikesta kiiltävästä, ja nykyiset kalastajat kertovat löytäneensä sen suusta myös Coca cola –pullonkorkkeja. Muistan hyvin lähes kolmen vuosikymmenen takaa, kuinka juuri nuo kalat Tiberiaan Ron Beach –hotellin rannassa tulivat näykkimään varpaitani. Pietari sai avun veronmaksuongelmiinsa taivaallisen täsmävastauksen muodossa. Jos kuitenkin odotamme, että Jumala aina vastaisi pyyntöihimme yhtä suoraviivaisesti, ”helppoa rahaa” jaellen, joudumme rankasti pettymään. Sillä jos vaadimme hänen ratkaisevan pulmamme erityisten ihmeiden toistuvana sarjana, silloin unohdamme, että koko elämä on oikeastaan yhtä suurta ihmettä. Eihän ole mitenkään itsestään selvää, että me isät ja äidit tai lapset olemme nähneet tämän päivän. Monesti emme ole tienneet, kuinka yksilöinä tai kansakuntana selviytyisimme huomiseen, mutta silti eteenpäin on vain päästy. Eikö ole ihmettä, että olemme saaneet säilyttää itsenäisyytemme ja nauttia pitkää rauhanaikaa, että yhä voimme kasvavista haasteista ja niukkenevista resursseista huolimatta osaamisellamme, työllämme ja veroillamme rakentaa yhteiskuntaamme. Ja eikö sekin ole ihmettä, että kirkkomme on, ajan myrskyistä sekä omista vioistaan ja puutteistaan huolimatta säilynyt pystyssä.
Pietari löysi kerran tarvittavat varat ylhäältä annettuna lahjana. Meitä Jumala tahtoo rohkaista tänään löytämään ne lahjat ja mahdollisuudet, jotka hän on jo luomisessa meistä kullekin antanut. Kun annamme itsemme, armolahjamme, taitomme, aikamme tai varamme hänen valtakuntansa palvelukseen, emme ota käyttöön jotakin itse hankkimaamme. Jaamme silloin vain Jumalan omaa, hänelle kuuluvaa, sitä, minkä olemme häneltä ensin lahjaksi saaneet.