Ei liene kulu päivääkään ettei tiedotusvälineistä tulisi jotain uutisia, jotka panevat meidät kyselemään nykyistä maailmanmenoa ja sen mielekkyyttä. Milloin tehdään modernia ristiretkeä Lähi-itään. Milloin ihmiset mellakoivat joko uskonnollisista tai yhteiskunnallisista syistä. Ja täällä kotimaassa yritysten ilmoitukset palvelujen ns. parantamisesta yleensä tietävät laajoja irtisanomisia. Kilpailuttaminen on viety niin pitkälle, että pienyrittäjien on monasti tehtävä työtä lähes olemattomalla katteella ylipäätänsä saadakseen töitä.
Kaikilla näillä tapahtumilla on yksi yhteinen nimittäjä. Niissä on kysymys rahasta. Harva valtionpäämies välittäisi Lähi-idästä, jos siellä ei olisi öljyä. Ranskan katulevottomuuksissa oli kyse pitkälti siirtolaisten ja työttömien kurjistetusta asemasta. Pilakuvakiistassakin oli pitkälti siitä, että media etsii yhä kovempia ja kovempia juttuja saadakseen myyntinsä kohoamaan. Ja irtisanomisissa on kyse puhtaasta ahneudesta, jossa ei hyväkään tulos riitä vaan tuottoa vaaditaan yhä enemmän ja enemmän.
Tuntuu, että kaikki se, mitä joskus on opetettu lähimmäisen huomioimisesta ja vanhurskaudesta, on nyt unohdettu. Miten näin on päässyt käymään?
Eikö Euroopan ja Amerikan pitänyt olla kristillisiä maanosia?
Eikö täällä pitänyt vallita humanismin ihmisarvoihanteet ja keskinäinen solidaarisuus?
Samalla tavoin kuin 1930-luvun Saksassa natsismi muutamassa vuodessa syrjäytti kansakunnan perinteiset ihanteet, nyt näyttää kapitalismi tekevän samoin. Tässä tilanteessa meidän tulee kysyä: vaikeneeko kirkko nytkin kuten silloin? Katsommeko me kristityt hiljaisina sivusta kun meille tärkeät lähimmäisyyteen ja ihmisen kunnioittamiseen liittyvät arvot painetaan taas lokaan?
Hieman samanlainen tilanne oli muinaisessa Israelissakin Jeremian aikana. Sielläkin elettiin nousevan kapitalismin otteessa, jota vielä korosti Palestiinan strateginen asema karavaaniteiden risteyksessä. Vanhan testamentin sotaisa historia on pitkälti seurausta Egyptin, Hittin ja Mesopotamian eri imperiumien tarpeesta turvata omat kauppaintressinsä tuolla Välimeren ja aavikon välisellä kapealla hedelmällisellä kankaalla.
Samoin kuin nytkin, yhteiskunnassa tapahtui radikaaleja rakennemuutoksia, jotka muuttivat yhteiskuntaa sen juuria myöten. Merkittävimmät muutokset olivat keskiluokan ja alaluokkien köyhtyminen, maanomistuksen keskittyminen ja köyhtyneen kansan virtaaminen kaupunkeihin. Pahimmillaan köyhtyminen ja velkaantuminen johti velallisen ja tämän perheen myymiseen velkaorjiksi. Tänä velkaorjuus olikin ajan polttavimpia yhteiskunnallisia ongelmia.
Samoin kuin nytkin, kansaa hallitsevat eliitit ottivat vaikutteita muualta. Entisen kohtuuden ja keskinäisen vastuun sijasta korostettiin kilpailua ja omaa menestystä. Lähimmäinen muuttui tuotantovälineeksi, josta puristettiin irti kaikki mitä voitiin. Köyhä myytiin kenkäparista, kuten profeetta Aamos asian ilmaisi.
Samoin kuin nytkin, silloinkin johtajat olivat unohtaneet historian opetukset. Ei muistettu ikivanhaa riemuvuosikäytäntöä, jolloin velkaorjat piti päästää vapaaksi ja velat mitätöidä. Päinvastoin, kuten Jeremia myöhemmin kirjassaan kertoo, ihmisarvoa polettiin räikeästi. Jeremia kertoo, kuinka Babylonian uhan alla kuningas Sidkia pyrki kaikin keinoin pääsemään pälkähästä. Eräs näistä keinoista oli taas muistaa Jumalan lain opetukset. Käytiin ikäänkuin kauppaa Jumalan kanssa.
”Jeremialle tuli Herralta sana, kun kuningas Sidkia oli tehnyt Jerusalemin asukkaiden kanssa sopimuksen orjien vapauttamisesta. Sopimuksen mukaan jokaisen, jolla oli heprealainen orja tai orjatar, tuli päästää tämä vapaaksi. Kukaan ei saanut enää pitää orjanaan Juudan kansalaista, omaa maanmiestään
Päämiehet ja kansa, kaikki, joita sopimus koski, tekivät niin kuin olivat luvanneet ja vapauttivat orjansa ja orjattarensa. Mutta myöhemmin he muuttivat mielensä, ottivat heidät takaisin ja panivat heidät uudelleen orjantyöhön.
Silloin Jeremialle tuli Herralta tämä sana:
Näin sanoo Herra, Israelin Jumala:
Teitte oikein: julistitte maanmiehillenne vapautuksen, kuten olitte luvanneet minun edessäni, minun nimelleni omistetussa temppelissä. Mutta sitten te muutittekin mielenne, ja niin te tuotatte häpeää minun nimelleni. Jokainen teistä on ottanut takaisin orjansa ja orjattarensa, vaikka jo olitte päästäneet heidät vapaiksi.
ja Jerusalemin päämiehet, hovin virkamiehet, papit ja koko kansa tekivät tuon sopimuksen minun edessäni, halkaisivat vasikan kahtia ja kulkivat sen puolikkaiden välistä. Mutta sitten he rikkoivat sopimuksen eivätkä enää noudattaneet sitä. Sen vuoksi minä annan heidät kaikki heidän vihollistensa käsiin ja niiden armoille, jotka tavoittelevat heidän henkeään. (Jer 34: 8-20
Jeremia muiden profeettojen tavoin julisti vanhurskauden vaatimusta. Oikeudenmukaisuutta, joka vaatii kaikkien tarpeiden huomioonottamista. Politiikka ja uskonto eivät olleet erillisiä elämänalueita vaan kyseessä oli aina Jumalan tahdon noudattaminen. Koko Vanha testamentti on kertomusta köyhän ja orjuutetun kansan vapauttamisesta. Se on myös kertomusta jatkuvista väärinteoista ja Jumalan tahdon halveksunnasta. Profeettojen julistus on ymmärrettävä tästä näkökulmasta. He julistivat Jumalan ehdotonta oikeudenmukaisuutta ja nousivat vastustamaan omaa kansaansa sortavia johtajiaan vastaan.
Mitä merkitystä tällä Jeremian kuvaamalla tilanteella on meille?
Meidän suomalainen kulttuurimme on pitkälti syntynyt Raamatun arvomaailman pohjalta. Uskonpuhdistuksessa Luther vaati paluuta ”ad fontes” – uskon lähteille Raamattuun. Raamatun arvomaailma nousee yhteisöllisyyden korostuksesta – kuten koko Lähi-idän kulttuuri. Noin 100 vuotta sitten sosiologian klassikko Max Weber totesi suurten jokilaaksokulttuurien – Egyptin ja Babylonian – olevan yhteisökulttuureja koska kasteluviljely edellytti pitkälle vietyä yhteistyötä. Kukaan ei saanut ruokaa, jos sitä ei hankittu yhdessä. Siksi näiden kulttuurien keskeisin käsite on vanhurskaus – koko yhteisön hyvä. Tämä ajattelu on tullut meille nimenomaan luterilaisuuden kautta mutta tätä on vahvistanut myöhemmin toinen Lähi-idästä vaikutteita saanut aatesuuntaus, nimittäin marxismi – olihan Karl Marxin isoisä juutalainen rabbi.
Mutta samalla tavoin kuin muinaisessa Israelissa, kansan eliitit samaistuivat muiden maiden eliitteihin ja noudattivat muualta tuotuja ihanteita ja elintapoja. Meidän maailmamme johtajien nykyiset ihanteet löytyvät muinaisesta Kreikasta. Weberin mukaan sadekasteluun perustuva Kreikkalainen maanviljely ei tarvinnut samanlaista yhteistyötä kuin jokilaaksokulttuureissa. Päinvastoin, siellä jokainen kotitalous, maatila, kartano, oli itsenäinen yksikkö ja kilpaili muiden kanssa. On merkittävää, että klassisen kreikan kaikki hyvää tarkoittavat sanat ovat kilpailutermejä – kuten hyvä urheilija, voitokas sotapäällikkö tai menestyvä liikemies. Nämä arvot ovat välittyneet Euroopassa erityisesti klassisen kouluopetuksen välityksellä. On muistettava, että aina ensimmäiseen maailmansotaan asti brittiläinen kouluopetus perustui Platonin ja Aristoteleen lukemiseen alkukielellä. Sama pätee noin yleisemminkin anglo-saksiseen maailmaan.
USA:ta luonnehditaan maailman kapitalistisimmaksi maaksi. Pitkälti näin onkin ja sieltä meidän yritysjohtajamme ovat saaneet nämä kovat kilpailuarvot, joita nyt sovelletaan jokaisella elämänalalla. Kuitenkin USA:ssa kovaa kapitalismia tasapainottaa pitkä ja vahva hyväntekeväisyysperinne. Maan kristillinen perinne ja yhteiskunnan eetos edellyttävät rikkaiden kustantavan maan hyvinvointipalvelut. Bill ja Melissa Gatesin säätiö on tällä hetkellä maailman suurin lahjoittajaorganisaatio.
Kun meille on kopioitu näitä amerikkalaisen kilpailuyhteiskunnan malleja, tämä hyväntekeväisyyden tasapainottava elementti on jäänyt pois. Suomalainen yritysjohtaja ei tunne samalla tavoin velvollisuudekseen jakaa voittojaan eteenpäin kuin amerikkalainen kollegansa. Eräs syy tähän on se onneton vastakohtaisuus, joka on vallinnut kirkon ja työväenliikkeen välillä. Kun poliittinen vasemmisto on systemaattisesti pyrkinyt mitätöimään kristinuskon asemaa, ei kirkon ääntä kuulla nyt kun sitä tarvittaisiin saarnaamaan ahneutta ja omanvoitonpyyntiä vastaan. Sosialismi tai yleishumanismi eivät yksinään pärjää markkinoiden koville arvoille.
Kuitenkin kansan menestys on edelleen kiinni siitä, mitä Jeremia muinoin julisti ”kulkekaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän kulkea, niin teidän käy hyvin.” Kristinuskossa ei ole kyse vain oman sielun pelastumisesta. Se on kolikon toinen puoli: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken.” Kolikon toinen puoli koskee Jumalan valtakunnan levittämistä maan päällä: ”Rakasta lähimmäistäsi kuin itseäsi.” Kansakunnan menestys nousee tuosta jälkimmäisestä. Sodan aikana se ilmaistiin sanoilla ”kaveria ei jätetä.”
Usko ja elämä eivät ole kaksi erillistä osa-aluetta. Uskon tulisi näkyä meidän yksilöllisessä elämässämme, meidän työrooleissamme ja meidän yhteisömme arvoissa. Herramme muistutus Jumalan ja mammonan palvomisen yhtaikaisesta mahdottomuudesta on tänäänkin yhtä ajankohtainen kuin silloin 2000 vuotta sitten tai vielä 500 vuotta aiemmin Jeremian aikaan. Jeremian ohje on edelleen ajankohtainen: ”kuunnelkaa minua, niin minä olen teidän Jumalanne ja te olette minun kansani; kulkekaa aina sitä tietä, jota minä käsken teidän kulkea, niin teidän käy hyvin!”