Pietari oli kalastuskunnan johtaja, kauppamies ja oman ryhmänsä tiukka edunvalvoja. Niinpä juuri hän rohkenee esittää Jeesukselle suoran ja peittelemättömän kysymyksen:”Me olemme luopuneet kaikesta ja seuranneet sinua. Mitäs me siitä saamme?” Samanlaisia kauppamiehiä ihmiset ovat tainneet olla kaikkina aikoina uskonasioissa. Nykyajan ihminen on vain Pietaria paljon yksilökeskeisempi, minäkeskeisempi. Hän kysyy: Mitä minä siitä saan, mitä hyötyä minulle on, että uskon, seuraan Jeesusta tai kuulun kirkkoon?
Ihminen luulee voivansa käydä Jumalan kanssa kauppaa. Hän kuvittelee, että Jumala voisi jäädä hänelle velkaa, jonka hänen täytyisi maksaa korkoineen takaisin. Onko ihmisellä todella mitään, jota hän ei olisi Jumalalta lahjaksi saanut? Onko hänellä jotain omaa, jolla voisi kauppaa käydä. Ei ole, mutta niin ihminen kuvittelee ja niin kuvitteli aikanaan Pietarikin. Tällaisissa kuvitelmissa ihminen on eri aikoina ymmärtänyt Jeesuksen vastauksen väärin. Joskus hänet on jopa johdettu ymmärtämään väärin tuo vastaus: ”Jokainen, joka minun nimeni tähden on luopunut talostaan, veljistään tai sisaristaan, isästään, äidistään tai lapsistaan tai pelloistaan, saa satakertaisesti takaisin ja perii iankaikkisen elämän.”
Laskelmoiva ja Jumalan kanssa kauppaa käyvä ihminen voi ymmärtää nämä Jeesuksen sanat hyvänä sijoitusvihjeenä. Nyt kannattaa luopua kaikesta mahdollisesta, koska sijoitus tuottaa aikanaan satakertaisen voiton. ”Ja kun raha kirstuun kilahtaa, niin sielu taivaaseen vilahtaa.” Näinkin on ihmisten annettu joskus ymmärtää. Eikä tässä kaupankäynnissä ole ollut kysymys vain rahasta ja omaisuudesta, vaan kaikesta elämän hyvyydestä, onnesta ja ilosta. Ja vielä enemmän: ihmissuhteista, suhteesta omaisiin ja ystäviin, kunniasta, maineesta. Mitä enemmästä luovut, mitä enemmän menetät, sitä suurempi optio on edessä odottamassa. Ja voi niitä, jotka keskellä yksikertaistakin elämää ovat onnellisia ja iloisia! Voi niitä, joilla on läheiset ja mutkattomat ihmissuhteet perhe- ja ystäväpiirissä ja työssä! Voi niitä, joita arvostetaan ja kunnioitetaan!
Tätäkö Jeesus tarkoitti! Ei suinkaan. Ei hän ollut mikään itseään piinaava askeetti eikä hän vaatinut sitä oppilailtaan. Hän itki itkevien kanssa, mutta myös iloitsi iloitsevien kanssa. Hän jos kuka tiesi, että elämä on täynnä Jumalan hyviä lahjoja, joista saamme iloita ja häntä kiittää. Hän pilkkasi tekopyhiä fariseuksia, jotka tekevät suuren numeron paastoamisestaan ja muuttivat olemuksensa surkeaksi ja ilottomaksi, että ihmiset kunnioittaisivat heidän kykyään luopua elämän iloista. Monella tapaa ihmiset osaavat tehdä itsensä marttyyreiksi, ajaa itsensä paitsioon. Ei siinä ole mitään erityisen kunnioitettavaa. Ei tällainen kaupankäynti Jumalan kanssa onnistu eikä ole tarpeen.
Mitä Jeesus sitten tarkoitti? Useammassa yhteydessä Jeesus muistutti, että kaikki se hyvä, mitä Jumala on meille tätä elämää varten antanut, ei sittenkään ole kaikkein arvokkainta, mitä meillä on. Kaikki se on vain lainaa. Se ei ole ikuista. Kerran joudumme siitä joka tapauksessa luopumaan. Arvokkainta on kuolematon sielumme, se Jumalan kuva meissä, joka elää vain yhteydessä Jumalaan. Arvokkainta on se yhteys ja vapaus, johon kaiken hyvän antaja, Jumala itse meitä kutsuu. Siinä on elämän mieli, tarkoitus ja avoin tulevaisuus. Se on lahja, jota emme voi millään hinnalla ostaa. Se on lahja, jota ei oteta pois. Sen Jumala tahtoo meille antaa.
Luopuessaan ja antaessaan ihminen aina saa. Jakaessaan hän tulee osalliseksi jostakin vielä suuremmasta. Ihminen, joka pitää kaiken itsellään ja varjelee omaansa, hukkaa elämänsä tarkoituksen ja mielen. Ja lopulta siis sekin, mistä hän ei ole kyennyt luopumaan, otetaan häneltä pois.
Jumalan lahjoista kiitollinen mieli ja itsekäs omastaan kiinni pitäminen ovat kaukana toisistaan. Luottamus Jumalan huolenpitoon ja kiitollisuus hänen hyvistä lahjoistaan rohkaisee ihmistä jakamaan omastaan. Se vapauttaa hänet itsekkäästä laskelmoinnista ja oman elämän loputtomasta varmistamisesta. Kristuksen seuraaminen merkitsee oman elämän antamista Jumalan käyttöön. Se merkitsee vastuuta lähimmäisistä ja Jumalan luomakunnasta, Se on elämän jakamista muiden kanssa. Kaikella, mitä meille on annettu, tiedoilla ja taidoilla, ihmissuhteilla ja maineella, omaisuudella ja terveydellä on tässä katsannossa välinearvo.
Jeesus viittaa myös aikaan, jota elettiin juutalaisyhteisössä jo Matteuksen evankeliumia kirjoitettaessa. Moni Jeesuksen seuraaja sai maksaa uskostaan kalliin hinnan. Läheiset, oman perheen jäsenet saattoivat hylätä. Kristukseen uskova saatettiin jättää perheessä vaille perintöä ja hänelle kuuluvaa osuutta. Häneltä saatettiin viedä hänen omaisuutensa, työpaikkansa, kunniansa, jos hän ei kieltänyt uskoaan Jeesukseen. Kyse oli ota tai jätä –valinnasta pakon edessä. Heille Jeesus sanoo. Älkää pelätkö niitä, jotka voivat viedä tavaranne ja omaisuutenne, kaiken tämän lisäksi ehkä hengenkin, mutta eivät voi viedä teidän kuolematonta sieluanne.
Alkuvaiheessa Pietarissa riitti uhoa ja itsevarmuutta vaatia Jeesukselta palkkaa ja hyvitystä hänen seuraamisestaan. Varsin pian tuo itsevarmuus kärsi täyden konkurssin. Kovan koulun kautta Pietari oppi, että kaikki se elämän rikkaus, jota yhteys Jeesukseen hänelle merkitsi, oli pelkkää armoa ja Jeesuksen suurta rakkautta. Mikään ei ollut hänelle sen kalliimpaa. Sen puolesta hän oli lopulta valmis kuolemaankin.
Sama vahva kokemus oli Paavalilla. Uhoon ja kaupankäyntiin ei yksinkertaisesti ollut tarvetta. Paavali oli aikanaan menestyvä, lahjakas, arvostettu ja hurskas mies. Siitä hän kirjoittaa: Kaiken sen, mikä oli minulle voittoa, olen Kristuksen tähden lukenut tappioksi. Pidän todella sitä kaikkea pelkkänä tappiona, sillä Herrani Kristuksen Jeesuksen tunteminen on minulle arvokkaampaa kuin mikään muu. Hänen tähtensä olen menettänyt kaiken, olen heittänyt kaiken roskana pois, jotta voittaisin omakseni Kristuksen ja jotta kävisi ilmi, että kuulun hänelle.
Ei tämä luopuminen ollut Paavalille raskasta eikä se tapahtunut siksi, että muut häneltä sitä odottivat. Paavali oli yksinkertaisesti vain löytänyt sellaista, joka oli hänelle paljon arvokkaampaa ja rakkaampaa. Ja sen hän oli saanut ilman omaa ansiotaan, yksin armosta ja rakkaudesta. Mitä suuremmaksi tämä elämämme aarre meille paljastuu, sitä enemmän kaikella muulla on tässä elämässä vain välinearvoa, käyttöarvoa tätä elämää ja sen tehtäviä varten.