3. sunnuntai ennen paastonaikaa, Matt. 20: 1-16, Olli Hallikainen

Olli Hallikainen
Tampereen tuomiokirkkoseurakunta

Yllätys

Jokainen joka on tullut ensimmäiseen työpaikkaansa on kohdannut työelämän pelisäännöt. Palkka on pienempi kuin vanhoilla työntekijöillä. Kokemuksen ja työuran karttuessa ansiot ovat sitten kasvaneet kokemus- ja muiden palkanlisien myötä. Näin työelämässä toimitaan. Ja sitä pidetään reiluna.

Työelämän tapojen ja pelisääntöjen taustaa vasten Jeesuksen vertaus kuulostaa hyvin erikoiselta. Se ei mitenkään mahdu oikeudentajuun. Miksi iltapäivään asti joutilaina olleet saivat saman palkan kuin koko päivän raataneet ja hikoilleet? Illan tullessa palkanmaksussa nämä hetken työssä olleet jopa saivat palkkansa ensimmäisinä. Ja viimeiseksi niitiksi tuli Jeesuksen toteamus: ”Näin viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.”
Tasapuolisuuden ja oikeudenmukaisuuden vartija sisällämme nostaa meidät kapinaan: Eikö reilua ole että jokainen saa ansionsa mukaan? Täytyyhän vaivannäön ja työn määrän näkyä palkkapussissa.

Jeesuksen vertauksessa koko päivän työskennelleet työntekijät nostivat metelin. He nurisivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’ Jos tuolloin olisi ollut työtuomioistuin, asia olisi viety epäilemättä sinne.

Vertausta lukiessa nousee ensiksi mieleen juuri mielestämme epäreilusti kohdeltujen harmistuminen ja kiukku. Mutta entä jos käännämme huomion niihin jotka isäntä palkkasi vasta yhdennellätoista hetkellä, päivän lopulla? Silloin vertaus saa toisenlaisen sävyn.

Kun isäntä tuli torille loppupäivästä, hän näki vielä väkeä joutilaana. Työnantajan kysyessä syytä tähän, nämä vastasivat: ’Kukaan ei ole palkannut meitä.’

’Kukaan ei ole palkannut meitä.’ Eikö tässä parahduksessa kuulu heidän kokemuksensa? He kokivat itsensä hyödyttömiksi. He eivät kelvanneet kenellekään. Kukaan ei halunnut heitä töihin. Heillä ei ollut arvoa. He olivat luusereita, syrjäytettyjä.

Näille joutilaille isäntä sanoi: ’Menkää tekin minun viinitarhaani.’ Näin heille palautettiin ihmisarvo. He olivat tarpeellisia. Isäntä luotti heihin. Ja päälle päätteeksi he saivat saman palkan kuin muut. Ehkä voimme aavistaa millainen yllätysten päivä tuo oli viimeksi työhön tulleille.

’Kukaan ei ole palkannut meitä.’ Eikö tämä ole monen kokemus tänään täällä kotosuomessakin? Kymmeniä työhakemuksia lähettänyt ei saa työtä. Työuraansa aloitteleva saa monesti turhaan kolkutella työelämän ovea. Työttömän työnhakijan kokemus on usein, minua ei tarvita, olen hyödytön.

Vertauksen äärellä nousee myös kysymys työelämän etiikasta: Miten se ottaa vastaan nuoret ja kokemattomat? Miten työelämä kohtelee ikääntyneitä? Mitkä ovat maahanmuuttajien mahdollisuudet työllistyä? Löytyykö joustoa vajaakuntoisille tai vammaisille työntekijöille?

Viinitarhavertauksessa voidaan nähdä yhtymäkohtia nykytyöelämään. Kuitenkaan siinä ei ensi sijassa ole kyse työmarkkinapolitiikasta tai työehtosopimuksista. Jeesuksen vertauksen kärki ei kohdistu ahkeruuteen tai vastuullisuuteen. Vertaus kertoo Jumalasta. Jeesus opettaa kuka ja millainen Jumala on. Vertaus kuvaa toisenlaista todellisuutta, taivasten valtakunnan todellisuutta.

Jeesuksen vertaus on vahva kannanotto siihen missä ihmisen arvo on. Se ei ole saavutuksissa, ei ansioissa, ei siinä, miten muut ihmiset meitä arvottavat. Saamme arvon siitä että Jumala kutsuu meidät taivasten valtakuntaan. Sen viinitarhassa jokainen on tarpeellinen.

Jumala kutsuu ihmisiä viinitarhaansa työhön niin kuin hyväksi näkee. Hän tarvitsee ihmistä. Ilman ihmisen jalkoja ja käsiä ei Jumalan työ tule tehdyksi. Lähimmäistä tarvitaan antamaan apua, tukea ja turvaa. Olemme Jumalan työtovereita maailmassa, niin me jotka olemme kauan puurtaneet kuin juuri tulleet. Jumalan rakkauden viinitarhassa on tehtävää niin junioreille kuin senioreille.

Silmiini osui entisen ministeri Vappu Taipaleen lehtihaastattelu. Siinä hän kertoi että lähellä hänen sydäntään on kannustaa työelämästä pois jääneitä vapaaehtoistyön pariin. Erityinen värväyskohde ovat miehet koska miehelle elämä on usein työkeskeisempää. Kun työ loppuu elämäkin tuntuu monesti loppuvan.
-Hoivaa, hotamista ja muuta avun tarvetta on vaikka kuinka paljon. Vapaaehtoistyö antaa tekijälleen paljon – jopa lisäelinvuosia, enne kaikkea laatua näihin vuosiin, Vappu Taipale totesi haastattelussa.

Ajattelen niin että jokainen tällainen vapaaehtoinen hyvntekijä on taivasten valtakunnan asialla, Jumalan työtoverina tuomassa iloa, apua ja toivoa lähimmäisille.

Viinitarhavertaus kertoo myös että Jumala on hyvä. Hän on hyvä kaikille. Jumalan hyvyys ja ihmisrakkaus ulottuu heihin jotka kantavat päivän kuorman ja helteen, jotka kantavat vastuuta ja huolta jopa yli voimien.

Jumalan ihmisrakkaus ulottuu vielä heihin jotka ihmisten joukossa jäävät vähemmälle, heihin jotka syystä tai toisesta tulevat mukaan vasta yhdennellätoista hetkellä. Vertauksessa isäntä kysyy koko päivän ahkeroineelta: Katsotko sinä karsaasti sitä, että minä olen hyvä?

Vielä vertaus opettaa että kaikki on lahjaa. Tärkeimmät asiat annetaan lahjana, sulasta Jumalan hyvyydestä ja armosta. Paljon voimme itse tehdä ja saada aikaan mutta merkittävimmät asiat on tehty valmiiksi ja ne annetaan meille valmiina.
Taivasten valtakunnassa kaikki ovat yhtä arvokkaita. Siellä viimeiset tulevat ensimmäisiksi ja ensimmäiset viimeisiksi.

Viinitarhavertauksen jälkeen kaksi oppilasta pyytää Jeesukselta parhaita sijoja taivasten valtakunnassa. Muut opetuslapset suuttuvat tästä. Jeesus opastaa miten parhaat sijat voi saada (Matt. 20:26-28):
”Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija,
ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.
Ei Ihmisen Poikakaan tullut palveltavaksi, vaan palvelemaan ja antamaan henkensä lunnaiksi kaikkien puolesta.”

Kristus antaa meille mallin miten kohdella toista, työtoveria, työkyvytöntä, työtöntä, lähimmäistä. Suurin on se joka ei katso ihmiseen vaan näkee jokaisen korvaamattoman arvon, että jokainen on Jumalan kuva.

Jumalan työ on yllätyksellistä. Siinä viimeinen tulee ensimmäiseksi, paha kääntyy hyväksi, uupuminen uudeksi voimaksi, kuolemasta noustaan elämään. Kristus kutsuu kaikkia taivasten valtakuntaan: ”Tulkaa minun luokseni kaikki te työn ja kuormien uuvuttamat. Minä annan teille levon.”