1. Oikeudenmukaisuutta tahtova ihminen epäoikeudenmukaisessa maailmassa
”Ei ole reilua! Miksi sisko sai enemmän jäätelöä!?” Jotta selvyys reilusta tasajaosta saatiin aikaan vaimoni lapsuuden kodissa, kolme sisarusta jätskipaketin äärellä joutuivat lopulta turvautumaan viivoittimeen. Kaikille saman verran. Kaikkien pitää olla saman arvoisia.
Lapsikin sen jo tietää. Ei ole kivaa saada vähemmän kuin muut. Ei tunnu hyvältä tulla kohdelluksi epäoikeudenmukaisesti. Jos huomaa, ettei saa sitä minkä kokee ansainneensa, se sattuu johonkin syvällä syvällä meissä. Meissä on oikeudenmukaisuuden kaipuu ja jano.
Vai onko sittenkään? Nimittäin jos tällainen kaipuu ja pyrkimys asuisi meissä ihmisissä myötäsyntyisesti siinä määrin kuin ehkä ensi tarkastelulla näyttää, tämän meidän rakentamamme maailmanhan pitäisi näyttää kovin toisenlaiselta. Jos kaikki haluavat vain tasa-arvoa ja oikeudenmukaisuutta, eikö asioiden sitten pitäisi mennä niin? Mutta kun eivät ne vaan mene.
Ihmisen myötäsyntyistä pyrkimystä oikeudenmukaisuuteen on vaikea perustella kun tätä maailmaan tarkastelee. Maailmassa jossa väestön 1 prosentti omistaa enemmän kuin 99% prosenttia, puheet ihmisen myötäsyntyisestä oikeudentajusta on syytä puhua aika pieneen ääneen. Ne eivät vain pidä paikkaansa.
Ja kuitenkin meitä loukkaa kun näemme ja varsinkin kun koemme kohtelua, joka tuntuu epäoikeudenmukaiselta. Siksi niin hyvin ymmärrämme tänään evankeliumitekstissä kuvattua tilannettakin, tai ainakin näiden epäoikeudenmukaisuutta kokevien työmiesten tuntoja. Silloin he nostivat metelin ja sanoivat isännälle: ’Nämä viimeksi tulleet tekivät työtä yhden ainoan tunnin, ja silti sinä annat heille saman kuin meille, jotka olemme kantaneet päivän kuorman ja helteen.’
Vaikka kaltaiseni työajattomassa työssä oleva henkilö tietää, että erilaisesta työtuntimäärästä voidaan kyllä sama palkka, tajuan minäkin ja sinäkin, että eihän tämä vertauksen tapahtuma reilulta tunnu. Miksi isäntä toimii näin? Ja miksi Jeesus kertoo tällaisen vertauksen?
Jeesuksen vertaus tälläkin kertaa avaa meille jotain ihmisen ja Jumalan välisestä suhteesta. Jotakin siitä puhuu tämän kertomuksen isännän toimet suhteessa työmiehiin, jotakin meistä ja Jumalasta.
2. Epäoikeudenmukainen Jumala?
Toimiiko Jumala sitten jotenkin samalla tavoin meidän kanssamme kuin tämä isäntä palkollistensa kanssa? Niin Jeesus todella taitaa väittää. Onko tässä sitten ”raamatullinen perustelu” sille minkä monen ihmisen elämän omat kokemukset ovat näyttänyt vahvistavan: Jumala onkin lopulta epäoikeudenmukainen?
Toisaalta ymmärrämme Raamatun äärellä, että juuri Jumalan tahtohan on se, mikä määrittää oikean ja väärän. ” Sillä minä olen Herra, minun tekoni maan päällä ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja.” Näinähän Jumala ilmoitti profeetan suulla VT:n tekstissämmekin.
Mutta monen ihmisen kokemus näyttää puhuvan toista. Monessa tilanteessa me ihmiset hyvällä syyllä kysymme: ”Miksi?” Miksi näin? Missä oli oikeudenmukaisuus kun asiat menivät näin? Miksi läheinen ja tärkeä ihminen yhtäkkiä menehtyy selittämättömässä onnettomuudessa? Miksi luonnon katastrofit iskevät pahimmin niihin ihmisiin joilta jo muutenkin puuttuu paljon? Miksi ne jotka tahtovat sortaa toisia oman menestyksen kustannuksella onnistuvat niin usein aikeissaan?
Tätä listaa voisi jatkaa. Näitä kysymyksiä voi ja saa esittää. Paha ei saa palkkaansa mutta ne jotka meidän silmissämme sitä vähiten ansaitsevat, joutuvat kärsimään. Hyvät ihmiset otetaan pois liian varhain.
3. Vanhurskas Jumala?
Ja kuitenkin Jumalan sana vakuuttaa että Jumala ei ole epäoikeudenmukainen. Kuitenkin Sana haastaa meidän inhimilliset kokemuksemme ja väittää, että Jumalan teot tässä maailmassa ovat uskollisuuden, oikeuden ja vanhurskauden tekoja. Sana sanoo näin, sielläkin missä ihmisen kokemus huutaa muuta. Sana sanoo näin sielläkin missä ihmisen usko horjuu ja epätoivo uhkaa. Jumala on kuitenkin hyvä, vaikken koe niin. Jumala tekee oikein vaikken näe niin. Ja Jumala on uskollinen, vaikka minusta tuntuisi että minut on hylätty.
Mutta entä sitten tämä vertaus, jossa isäntä ei toimi oikeuden mukaan vaan antaa eri määrästä työtä saman palkan? Mistä se oikein puhuu? Sen tarkoitus ei ole tarkastella maailman tai Jumalan epäoikeudenmukaisuutta. Sen ei ole tarkoitus ohjata palkkasopimuksia tai mitään muutakaan yhteiskunnallista elämää. Se puhuu siitä, mikä on oleellisinta ihmisen ja Jumalan välisessä suhteessa. Se puhuu siitä asiasta, joka lopulta jää meille ja meidän vajavaiselle oikeustajullemme aina vieraaksi. Se puhuu siitä kun ihminen saa osakseen jotain sellaista hyvää jota ei ole ansainnut. Se puhuu armosta.
4. Sama palkka samasta työstä – Jeesuksen työstä
Meissä asuu oikeudenmukaisuuden jano ja kaipuu – tai oikeastaan enemmänkin omien oikeuksiemme kaipuu ja jano. Epäoikeudenmukaisuus satuttaa ennen kaikkea jos kohdistuu minuun tai läheisiini, mutta riittävän etäällä tapahtuessaan se ei minua liikuta. Kunhan omat asiani ovat kunnossa, ei haittaa vaikka se sitten vaatisi, että toisten asiat eivät ole kunnossa. Tämä on kylmä totuus meidän oikeustajustamme ja selitys sille, miksi maailma näyttää siltä miltä näyttää.
Silti usein koemme, että meidän oikeustajumme on parempi kuin Jumalan. Hän tekee väärin, me näemme mikä on oikein. Tämän voimme kokea kipeästikin. Mutta lopulta se, mitä sana sanoo Jumalasta, on totta. Eivät meidän kokemuksemme. Eikä varsinkaan meidän puutteellisen oikeustajumme viestit. Meidän oikeustajumme on se mikä on rakentanut tämän maailman. Jumalan oikeudenmukaisuus on se, mikä rakentaa Jumalan valtakunnan.
Työmiehet saivat saman palkan vaikka tekivät työtä eri määrän. Samoin on kun Jumalan valtakunta tulee. Olimmepa keitä tahansa, eläneet miten tahansa, olimmepa hyviä ja pahoja, jokaiselle on tarjolla sama palkka, sama taivas, sama sija Jumalan valtakunnassa.
Sillä viime kädessä Jumala maksaa kuin maksaakin samasta työstä saman palkan kaikille. Mutta sitä ei makseta meidän työstämme vaan erään toisen työstä. Eräs toinen on kantanut koko kuorman ja helteen ja hänen työsuorituksensa perusteella tapahtuu palkanmaksu. Sama palkka, samasta työstä. Jeesuksen työstä. Sinun ja minun puolesta.
Se ei käy meidän oikeustajuumme. Se on ansaitsematonta armoa. Ja se, ystävät, on ainoa ja varma toivomme.