Päivän yleinen aihe on ansaitsematon armo. Silti evankeliumi kertoo meille työnteosta ja palkanmaksusta. Eikö armo ole jotakin sellaista, jolla ei pitäisi olla mitään tekemistä työn eikä palkan kanssa? Eihän armo ole palkka jostakin työstä? Miksi Jeesus kertoo tällaisen vertauksen ja mitä tekemistä sillä on armon kanssa?
Jumalasta ja hänen suhteestaan ihmisiin voidaan kertoa hyvin monella tavalla. Jeesus itse puhuu vertauksin. Välillä hän kertoo paimenesta, joka etsii kadonnutta lammasta, toisinaan hän kertoo perintönsä tuhlanneesta pojasta, jonka isä ottaa takaisin kotiin. Puheidensa aiheet Jeesus saa kuulijoiden jokapäiväisestä elämästä: kalastamisesta ja viljelemisestä, kodin askareista. Ihmisten oli näin helppo häntä kuunnella.
Nyt hän kertoo vertauksen työnteosta perheenisän viinitarhassa ja sitä seuraavasta palkanmaksusta. Kertomuksessa käydään läpi yksi työpäivä, joka kesti varhaisesta aamusta iltakuuteen. Palkka maksettiin työpäivän päätteeksi. Ja yksi denaari oli tavallinen päivän palkka. Se, mikä työstä kertomuksessakin sovittiin.
Haluan tuoda evankeliumista esille kaksi paikkaa: toinen on tori ja toinen on viinitarha.
Ensimmäisenä esittelen torin, jossa käytiin tämän päivän evankeliumissa aikana viisi kertaa. Tori on kaupunkielämän keskus. Siellä tapahtuu, siellä ihmiset tapaavat toisiaan ja kuulumiset vaihdetaan. Filosofit ja poliitikot ja uskonnon edustajat kokoontuvat keskustelemaan päivän polttavista aiheista (Apt 17:17). Siellä lapset leikkivät ja vanhukset viettävät aikaansa.
Torilta löytyvät myös kelvottomat miehet maleksimassa ja riitaa haastamassa (Apt 17:5). Torille tulee viettelijätär houkuttelemaan asiakkaita vuoteeseensa. Sieltä löytyy jos jonkunlaista viihdyttäjää. Mutta tori on ennen kaikkea yhtä asiaa varten. Siellä käydään kauppaa. Ruokatarvikkeita mutta myös eksoottisia tavaroita kaukaa maailmalta kaupattiin siellä. Karavaanit kulkivat Israelin läpi matkalla egyptiin. Ruokaa, mausteita, koruja, astioita, kankaita.
Tori oli myös eräänlainen työnvälitystoimisto. Sinne tulee miehet, joilla ei ole työtä. Heillä on mielessä vaihtokauppa: Mies lupautuu tekemään yhden työpäivän töitä toisen palveluksessa sovittua maksua vastaan.
Täällä monenkirjavalla torilla viinitarhan omistaja käy monesti. Hän käy siellä aamulla kuuden aikaan. yhdeksän aikaan, puolenpäivän aikaan, iltapäivällä kolmen aikaan ja lopulta vielä viiden aikaan alkuillasta vähän ennen työpäivän päättymistä. Hän käy värväämässä viinitarhaansa lisää porukkaa.
Se että isäntä tarvitsee yhä lisää ja lisää väkeä töihin selittynee sillä, että mahdollisesti on elonkorjuun aika. Sato on saatava poimittua ennen sateita. Joka tapauksessa oli varmasti tuttua monelle Jeesuksen vertauksen kuulijalle mennä aamuisin torille siinä toivossa, että tarjoutuisi tilaisuus päästä töihin.
Toinen paikka on viinitarha. Se on kovin erilainen kuin tori. Jos tori oli hälinää täynnä olevan maailman kuva, niin viinitarha on hyvä kuva siitä elämästä, johon Jumala meidät maailmasta kutsuu. Se on työn tekemisen, kutsumuksen ja ahertamisen paikka. Viinitarhassa ei välttämättä ole aina mielenkiintoista eikä viihtyisää. Siellä olet poissa maailman metelistä ja mielenkiintoisista puheaiheista. Siellä annat kaikkesi, voimasi, taitosi Jumalan käyttöön, kun hän hakee meidät torilta. Viinitarha muistuttaa meitä Jumalan valtakunnasta ja taivaallisesta päämäärästä: juhlasta, joka alkaa vasta kun sadonkorjuu on saatettu loppuun. Satoa korjataan maanpäällä, mutta taivaassa Jumalan luona on juhla, mikä ei pääty enää milloinkaan. Sieltä ei lähdetä enää viinitarhaan töihin.
Keitä me tässä vertauksessa olemme? Emme varmaankaan niitä jotka vetelehtivät torilla. Meidät on haettu töihin viinitarhaan, vaikka ajatuksemme saattavat askaroida torin elämässä. Mutta olemmeko vertauksen ensimmäisiä vai viimeisiä työntekijöitä?
Toisaalta me olemme niitä, jotka ovat tulleet aamuvarhaisesta viinitarhaan työhön. Onhan meidät jo lapsena kastettu. Olemme elämämme alkutaipaleelta olleet Jeesuksen viinitarhassa. Olemme seuranneet Jeesusta ja jättäneet kaiken muun toisarvoiseksi. Tietysti voi olla niinkin, että jotkut meistä ovat kesken työpäivän menneet takaisin torille iloa pitämään ja sitten saaneet uuden kutsun töihin.
Mutta jos olemme näitä ensimmäisiä uskollisia työntekijöitä niin siinä tapauksessa on hyvä huomata, yhtymäkohta tuhlaajapoikavertaukseen. Molemmissa vertauksissa löytyy purnaaja. Hän on juuri se, joka on ollut Jumalaa lähellä kaikkein pisimmän aikaa. Tuhlaajapoikavertauksessa se oli vanhempi veli ja tässä vertauksessa se oli aamun ensimmäisinä tunteina töihin tullut mies. Heistä tuntui pahalta, että vain sen viimeisen tunnin työskennellyt mies sai saman kohtelun kuin he, jotka olivat uhranneet koko elämänsä Jumalan palvelemiseen. Miksi synnissä elämänsä viettänyt ihminen, joka viime hetkellä otettiin Jumalan valtakunnan työhön saa yhtä suuren palkan kuin se, joka on lapsuudestansa asti antanut Jumalalle kaikkensa?
Olemmeko me näitä samanlaisia purnaajia ja kateellisia? Tuleeko meille paha mieli siitä, että Jumala jakaa hyvyyttään toisille yhtä paljon kuin meille?
Miksi kannattaa ollenkaan kilvoitella, jos viimehetkelläkin kutsuttu saa saman palkan? Tällaisen kysymyksen myös tämän päivän kristitty tekee. Hän ei halua ottaa esimerkkiä Paavalista, josta kuulimme, kuinka hän itsekuria noudattamalla kohdistaa iskuja itseensä – pakottaa sitä tottelemaan. Hän taistelee itsekästä luontoaan vastaan, joka meissä kaikesta huolimatta asuu. Paavali pystyi taistelemaan sitä vastaan purnaamatta ja kitisemättä. Me emme ehkä haluaisi olla töissä aamusta alkaen. Torille olisi kiva päästä touhuamaan, ei vain töitä etsimään, vaan torin toiselle laidalle pelaamaan ja viettämään keveää aikaa kavereiden kanssa.
Maailman virta vie helposti mukanaan, mutta se virta on vaarallinen. Se vie ihmisen Jumalasta poispäin. ”Kyllä sitä ehtii myöhemminkin, vanhana niitä Jumalajuttuja ajattelemaan.” tämä ajatus saattaa olla mielessämme. Tekstistä käy selvästi ilmi, että kukaan ihminen ei astu viinitarhaan töihin eli Jumalan valtakuntaan sisään ellei Jumala häntä kutsu ja lähetä häntä töihin. Ei sinne noin vain mennä kun siltä tuntuu. Sinne mennään silloin kun kutsutaan.
Jos Jumala kutsuu sinua nyt, älä odota huomiseen. Me saatamme olla tottuneita torilla tinkaajia. Mutta toiset säännöt vallitsevat silloin, kun Jumala tulee kysymään meitä viinitarhaansa töihin. Vertauksen miehet olivat valmiita lähtemään heti, kukaan ei sanonut tulevansa hetken päästä. Toria on vaikea jättää ja vaihtaa sitä viinitarhaan ja sen vaivaan. Mutta vain viinitarhan työntekijät palkitaan. Palkkaa ei kannettu torin muille ihmisille.
Kun ajattelee näitä purnaajia, huomaa myös sen, että heidän ajatuksensa ja sydämensä olivat kaiken aikaa torin iloissa. Sillä ei heitä varmaankaan harmittanut vain se, että myöhään tulleille maksettiin sama palkka. Suuri harmi oli siinä, että myöhään tulleet olivat viettäneet torilla iloista elämää sillä aikaa, kun nämä ahkerat miehet olivat rehkineet. Heitä harmitti menettää ne maailmalliset ilot, jotka he olisivat voineet myös kokea ja silti saada sama palkka. Mutta Jumala pitkämielisyydessään sietää tällaistakin kiukuttelua.
Meitä voi ajatella siis jo aamu varhaisella töihin kutsutuiksi purnaajiksi. Mutta toisaalta me olemme myös vertauksen viimeisiä työntekijöitä. Kun ajattelemme palkan suuruutta jonka olemme saaneet, se ylittää kaiken kohtuuden. Jumala antaa meille suunnattomasti enemmän kuin ansaitsemme. Me olemme kaikki armopalkan saaneita. Siinä mielessä olemme verrattavissa tähän viimeiseen tulijaan. Emme ole tehneet töitä alkuunkaan sen edestä että voisimme sanoa ansainneemme palkkamme. Ei, vaan se on kaikki Jumalan hyvyyttä. Kuvauksena todellisesta työelämästä evankeliumin kertomus olisikin kummallinen. Todellinen tilanne oli epäoikeudenmukainen. Mutta kertomus olikin vertaus armosta, joka on eri asia kuin oikeudenmukaisuus. Jumalan edessä me tarvitsemme enemmän armoa kuin oikeudenmukaisuutta. Hän kutsuu meidät työtoverikseen ja palkitsee mittaamattomalla tavalla.
Jumalan hyvyys ei ole ihmisten hallittavissa eikä noudata inhimillisiä rajoja. Se on Jumalan omaa suvereenia, kaikkia rajat ylittävää rakkautta.
Jumalan rakkaus ei ole kauppatavaraa. Sitä ei myydä torilla. Sitä ei voi punnita, ei annostella ja myydä paloissa. Vaikka se on ehdotonta Jumalan hyvyyttä, sen varassa ei voi laskelmoida. Sitä ei myöskään ansaita Jumalan valtakunnan työssä. Se otetaan vain lahjana vastaan. Sitä on rajattomasti tarjolla: armoa ja anteeksiantamusta.