Piispantarkastuksen juhlamessu
Viime kesänä uutisoitiin laajasti tiedotusvälineissä yhdysvaltalaisen parantaja-evankelista David Herzogin Suomen vierailusta. Hänen kokouksissaan odotetaan tapahtuvan ihmeitä. Myös Helsingin tilaisuuksia mainostettiin Herzogin sanoilla: ”Odotan, että jotain suurta tapahtuu. Ehkä kuolleista herääminen, kuka tietää”. Hänen mukaansa kokouksissa tavallisia ihmeitä olivat parantumiset, kultahampaiden ilmestymiset suuhun, yhtäkkinen hiustenkasvu tai laihtuminen. Onpa yleisön sekaan kuulemma joskus ilmestynyt kultapölyä ja enkelin sulkia. (Saarnaaja lupaa ihmeitä HS 23.7.2014).
David Herzogin kokoukset eivät tainneet aivan sujua suunnitelmien mukaan. Väkeä tuli paikalle vähemmän kuin odotettiin. Silti amerikkalaissaarnaajan saama suuri julkisuus on merkki siitä, että ihmisiä kiinnostavat epätavalliset uskonnolliset ilmiöt. Erityisesti parantamisihmeet ovat aina herättäneet mielenkiintoa. Se on ymmärrettävää, sillä sairauden keskellä ihminen tarttuu siihen, mistä arvelee saavansa apua.
Päivän evankeliumi kertoo Jeesuksen parantamistyöstä. Evankeliumiteksti kuvaa Jeesuksen julkisen toiminnan alkuvaiheita. Hän tuli Kapernaumin kaupunkiin ensimmäisten opetuslastensa kanssa, kävi synagoogassa ja meni sieltä Simonin eli Pietarin kotiin. Samalla hän yhdessä hetkessä paransi Pietarin anopin, joka makasi kuumetaudissa, ilmeisesti malariakohtauksen kourissa.
”Illalla, auringonlaskun jälkeen Jeesuksen luo tuotiin kaikki sairaat ja pahojen henkien vaivaamat. Koko kaupunki oli kerääntynyt oven edustalle. Hän paransi useita erilaisten tautien vaivaamia ja ajoi ulos monia pahoja henkiä.” Mutta yksi pieni, merkillinen yksityiskohta kertomukseen sisältyy. ”Hän ei antanut henkien puhua, koska ne tunsivat hänet.”
Tällainen, oudolta tuntuva käytös toistuu Jeesuksella tuon tuosta. Usein sairaita parantaessaan Jeesus kielsi heitä kertomasta tapahtumasta. Mitä tällainen salailu merkitsee? Eikö nimenomaan olisi ollut hyvä, että ihmiset olisivat saaneet tietää Jeesuksen parantaneen ihmisiä. Näinhän me järkevät länsimaiset ihmiset ajattelemme. Mutta Jeesuksen tärkein tehtävä ei ollut toimia ihmisten sairauksien parantajana ja ihmeiden tekijänä. Parantamisihmeet eivät olleet itseisarvo tai päätehtävä. Ne kertoivat Jeesuksen vallasta ja voimasta.
Jumala ei lähettänyt Jeesusta sairauksien parantajaksi. Eikä Jeesus suinkaan kaikkia tapaamiaan sairaita edes parantanut. Esimerkiksi Betesdan lammikolla oli satoja sairaita. Heistä Jeesus paransi vain yhden ainoan. Eikä hänkään ollut edes mikään hurskas uskovainen.
Kyllä Jumala edelleenkin parantaa sairauksia. Minä uskon niin. Kaikkivaltiaalle Jumalalle se on mahdollista. Mutta se ei ole edelleenkään Jumalan tärkein ja oleellisin tapa kertoa suuresta ihmisrakkaudestaan. Tärkein oli ja on jotain ihan muuta.
Jeesus huomasi jo heti toimintansa alussa, että parantamisihmeet vievät ihmisten ajatukset ja odotukset väärään suuntaan. Katseet piti kääntää oikeaan kohteeseen. Siksi Jeesuksen parantamisihmeet olivat yksinkertaisia ja koruttomia muihin sen ajan parantajiin verrattuna. Usein Jeesus kuvataan näissä tilanteissa vaivautuneena. Hän oli pidättyväinen valtaansa korostavien voimatekojen suhteen. Hän pelkäsi niiden korostamisen peittävän alleen kaikkein tärkeimmän – hänen ristin tiensä.
Jeesuksen ihmiseksi tulemisen tarkoitus oli risti. Golgatan risti oli Jeesuksen toiminnan päämäärä. Uskomme perustuu siihen, että Jeesus Kristus on ostanut meidät vapaiksi kaikesta synnin, kuoleman ja pahan vallasta, ”ei kullalla eikä hopealla, vaan pyhällä kalliilla verellään ja viattomalla kärsimisellään ja kuolemallaan”. Jumala antaa meille hyvyydessään monia lahjoja, läheisiä ihmisiä, toimeentuloa, terveyttäkin, mutta näistä kaikista joudumme kerran luopumaan. Tärkeintä uskossamme on Kristuksessa meille lahjoitettava syntien anteeksiantamus ja iankaikkinen elämä.
Miten tämä usko näkyy elämässä? Evankeliumin toinen pieni yksityiskohta antaa tästä esikuvan. Simonin anopin parantamisesta kerrotaan: ”Jeesus meni hänen luokseen, otti häntä kädestä ja auttoi hänet jalkeille. Kuume lähti naisesta, ja hän alkoi palvella vieraitaan.” Simonin anoppi antoi esikuvan siitä, mitä Jeesuksen seuraaminen tarkoittaa: ”hän alkoi palvella vieraitaan”. Meidät on pelastettu palvelemaan. Jeesus opetti myöhemmin sanoen: ”Suurin on se, joka palvelee.”
Kristityn kutsumus maailmassa on palvella, kantaa vastuuta, toimia yhteisen hyvän puolesta. Kun ihminen kohtaa Jeesuksessa rakkauden ja armon, saa syntinsä anteeksi, hän vapautuu palvelemaan. Hän on kuin partiolainen, joka on ”aina valmiina” palvelemaan. Hyvät teot eivät tee ihmisestä kristittyä, mutta kristitty ihminen tekee hyviä tekoja. Voiman niihin saa itseltään Kristukselta. Rakastettu voi rakastaa toista. Siksi kristityn palvelu ei ole pakonomaista suorittamista. Se tapahtuu iloisin ja vapain sydämin. Usko on tie elämään, iankaikkiseen elämään ja ajalliseen vastuun kantamiseen.
Hyvät juvalaiset. Tänään piispantarkastuksen juhlapäivänä ja vuotuisena Juva-päivänä evankeliumi tuo esille uskon ja rakkauden kaksoisnäköalan. Juvalla on satojen vuosien ajan julistettu Jumalan sanaa ja jaettu sakramentteja uskon syntymiseksi ja vahvistamiseksi. Yksinkertainen ristin ja ylösnousemuksen evankeliumi syntien anteeksiantamisesta Jeesuksessa Kristuksessa on merkinnyt iankaikkisen elämän toivoa. Tällaista selkeää evankeliumin julistusta yhä tarvitaan. Se synnyttää uskon ja luottamuksen Jumalaan.
Samalla evankeliumi saa aikaan rakkauden lähimmäistä kohtaan. Rakastettu voi rakastaa toista. Sitä meidän aikamme kaipaa hyvin kipeästi, myös täällä Juvalla. Torstaina T&T Food Oy:ssä vieraillessamme kuulimme: ”Yksin ei kukkaa seleviä.” Tarvitsemme jokainen yhteyttä toinen toisiimme. ”Yksin ei kukkaa seleviä.” Sanalla sanoen tarvitsemme lähimmäisenrakkautta.
Usko ja rakkaus ovat voimanlähde Juvalla nyt ja tulevaisuudessa.