Sivullisen jouluevankeliumi
Olemme nyt Matteuksen jouluevankeliumin äärellä. Evankeliumimmehan alkaa sanoilla: ”Jeesuksen Kristuksen syntymä tapahtui näin. Matteus ei kuitenkaan kerro mitään Betle-hemin tallista, ei kedon paimenista ja eikä heille ilmestyneestä taivaallisesta sotajoukos-ta..
Sattuvasti joku onkin kuvannut Matteuksen kertomusta Jeesuksen syntymästä sivullisen evankeliumiksi. Sen päähenkilönä on Josef, Jeesuksen kasvatusisä, josta muutoin tie-dämme hyvin vähän.
Kun Josef huomaa Marian odottavan lasta, hän tuntee itsensä todella sivulliseksi, osat-tomaksi. Hän tietää, ettei lapsi voi olla hänen. Tässä tilanteessa Josefin olemuksesta paljastuu meille suomalaisille ehkä hyvinkin tuttuja miehisiä piirteitä. Joosef käy hil-jaiseksi, ehkäpä ei kehtaa kysellä Marialta, miten asiat oikein ovat. Hän vain tuumailee asiaa tykönään, sottailee itsekseen, kuten pohjoiskarjalainen sanoisi.
Nykyraamattumme kääntää, että Josef oli lakia kunnioittava mies. Alkukielen sana dikai-os voitaisiin hyvin kääntää toisinkin. Joosef oli kunnian mies, oikeudentuntoinen. Se on piirre, jota mekin osaamme miehessä arvostaa. Mies saa olla hiljaisenoloinen, tunteitten-sakin kanssa hiukan hukassakin, kunhan hän on rehti mies, jolla on sydän paikallaan. Juuri sellaisen todistuksen evankeliumi antavaa Joosefista.
Joosef tunsi lain. Hän tiesi oikeutensa ja velvollisuutensa. Juutalaisessa ja ylipäätään itämaisessa yhteiskunnassa kihlaus oli morsiamen isän ja sulhasen välinen virallinen sopimus, josta tehtiin asiakirja. Kihlausaika oli valmisteluaikaa. Sulhasella ja morsiamel-la oli lupa tavata toisiaan korkeintaan muiden perheenjäsenten läsnä ollessa. Vähitellen Marian raskauden pani merkille koko kylän väki, ja siitäkö supina alkoi. Oliko Josef rikko-nut kihlaussopimuksen, vai oliko Maria voinut pettää Josefin. Niin tai näin, häpeä oli Jo-sefin. Siinä yhteiskunnassa pahinta, mitä miehelle saattoi käydä, oli menettää kasvonsa, kunniansa. Ainut keino säilyttää kasvonsa olisi Josefilla ollut haastaa Maria oikeuteen. Se olisi voinut merkitä Marialle ikuista häpeää, aviorikkojen leiman kantamista, kirjaimelli-sesti lakia noudattaen jopa kuoleman tuomiota.
Oikeudentunto ja myötätunto olivat Josefille kuitenkin tärkeämpiä kuin oma kunnia ja omasta oikeudesta kiinni pitäminen. Siksi Josef päätti kantaa häpeänsä ja vetäytyä hiljaa sivuun Mariaa syyttämättä. Marian ja hänen lapsensa tähden Joosef olisi suostunut si-vuun vetäytyjän, sivullisen osaan. Joosefin sivullisuuden tuntoa oli varmasti lisännyt Marian peräti kolmen kuukauden mittainen vierailu sukulaisissa, Sakariaan ja Elisabetin luona. Epäilemättä Joosef tunsi, että hän oli sivullinen ja osaton. Lapsen odotuksen ilon ja huoletkin Maria oli jakanut muiden kanssa.
Joosef ei ole jäänyt ainoaksi ihmiseksi, joka on tuntenut olevansa osaton ja sivullinen suhteessa siihen lapseen, jota Maria odotti. Näitä itsensä sivullisiksi tuntevia on ollut ai-na sen jälkeen. Ei ole aina helppo jakaa sitä uskoa, iloa, rauhaa ja vapautta, niitä uskon-kokemuksia ja sitä uskon kieltä, joka näyttää sitovan niin monet ihmiset Kristukseen ja samalla läheisesti toisiinsa. Kuinka moni tunteekaan perheessään, ystäväpiirissään tai seurakunnan keskellä olevansa juuri tällainen sivullinen, joulun lapseen osaton ihmi-nen. Moni mies ja nainen tuntee sisimmässään tämän sivullisuutensa erityisen selvästi juuri jouluna.
Useimmat sivullisiksi itsensä tuntevat ovat kuitenkin Josefin kaltaisia kunnian miehiä ja naisia. Heillä ei ole tarvetta pilkata ja saattaa häpeään sitä uskoa ja uskonelämää, joista heidän läheisensä tuntuvat olevan osallisia. He tekevät sille tilaa ja antavat sille suojan.
Nämä sivullisiksi itsensä tuntevat eivät kuitenkaan ole sivullisia. Ei Joosefkaan ollut. Jumala oli varannut hänelle ainutkertaisen tehtävän: olla Jumalan Pojan, maailman Va-pahtajan maallinen isä. Josefin ja Marian koti tuli olemaan se paikka, jossa Kristus sai rakastavan turvan ja huolenpidon. Josef sai opetuksellaan ja esimerkillään opastaa Jee-sus-lapsen miehen rooliin, rakentajan töihin ja oman kansansa perinteisiin. Joosefille uskottiin myös järjelle käsittämätön salaisuus, usko ainutkertaisen tehtävän vastaanotta-miseen.
Kukaan ei ole lopulta Jeesukseen nähden sivullinen. Valitettavasti me ihmiset annamme helposti toisillemme kokemuksen sivullisuudesta. Ei kuitenkaan ole ketään, jota Kristus itse vierastaisi ja karttelisi, ei ketään, jolle hän sanoisi: En ole syntynyt tai kuollut sinun tähtesi. Aivan erityisesti hän hakeutui aina niiden luo, jotka tunsivat itsensä sivullisiksi, ihmisten tuomitsemiksi ja Jumalan siunauksesta osattomiksi.
Se, joka tuntee itsensä kristittyjen joukossa sivulliseksi, tuntee usein myös, että Jumala on hänestä kaukana. Hän tuntee, että on saavutettava jokin mitta, on oltava tietynlainen, on elettävä tietyllä tavalla, on osattava lähestyä Jumalaa oikealla tavalla, jotta hänet voisi saavuttaa. Moni tuntee, että lapsenomaisen luottava usko on vain joidenkin harvojen etuoikeus. ”Minä raukka, kiireineni ja arkisine ajatuksineni en siihen yllä.”
Oliko sattuma, että juuri Joosefille, tuolle perussivulliselle, ilmoitettiin Jeesuksen profee-tallinen nimi Immanuel. Tuo nimihän merkitsee suomeksi: Jumala on meidän kanssam-me tai vieläpä Jumala on meissä, meidän sisimmässämme. Se tarkoittaa, että Jumalaa ei tarvitse etsiä enää jostakin kaukaa. Jumala ei ole enää vain jossakin ulottumattomissa, käsittämättömissä, saavuttamattomissa.
Jeesuksessa Jumala itse on tullut alas, veljeksemme, kaltaiseksemme. Jouluna katse-lemme luojaamme köyhän, eläinten tallista suojaa etsineen perheen avuttomassa lap-sessa. Myöhemmin näemme hänessä ihmisen kiusauksineen ja ahdistuksineen, nä-emme jokaisen sivullisen ja osattoman rinnalle asettujan, näemme lopulta kaikkien taak-kojemme kantajan, yksin jätettynä ja kaikkien hylkäämänä. Ei hän ole kaukana. Hän, joka tuntee pohjaa myöten ihmisen osan, on meidän kanssamme. Ongelmamme on, että etsimme häntä liian kaukaa, korkeuksista, jonne emme yllä.
Juuri hän, Immanuel, Jumala kanssamme, tuli Josefin katon alle, hänen ruokapöytäänsä, puusepän verstaaseensa. Eikä vain sinne, hän pyytää saada tulla meidänkin kattomme alle, sinne, huoltemme ja rikkinäisyytemme keskelle. Hän pyytää saada jakaa elämän kanssamme, elämän, jota me elämme ja elämän, jonka hän on kuolemallaan ja ylösnou-semuksellaan voittanut.
Enkeli rohkaisi Joosefia: Joosef, Daavidin poika, älä pelkää ottaa luoksesi Mariaa. Lapsi, jota hän kantaa, on lähtöisin Pyhästä hengestä. Näin meitä jokaista, jokaista sivulliseksi itsensä tuntevaakin rohkaistaan ottamaan vastaan joulun sanoma: Älä pelkää ottaa vas-taan evankeliumin uutta elämää kantavaa sanaa, se on tarkoitettu sinulle. Se elämä, jos-sa sana tulee lihaksi, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Se on elämää, jossa Jumala on kanssamme. Se on elämää Kristuksen kanssa, keskellä juuri tätä elämää, keskellä sen taistelua ja iloa.
Hyvä jouluun valmistautuvat ystävä. Älä pelkää ottaa luoksesi evankeliumin sanaa. Ole sille uskollinen, lue ja kuuntele sitä yhä uudelleen, kaipaavin ja avoimin mielin. Sillä jou-lulaulun sanoin: ”Näin sydämeeni joulun teen ja mieleen hiljaiseen, taas Jeesus-lapsi syntyy uudelleen.”