Tänään on leipäsunnuntai. Olemme elämän yksinkertaisen perusasian äärellä. Me olemme ruumiillisia ihmisiä – toisin kuin enkelit. Elääksemme tarvitsemme ruokaa, muuten seuraa ongelmia. Tässä kaikki ihmiset olemme samanlaisia – olimme sitten suomalaisia, afrikkalaisia, aasialaisia tai amerikkalaisia. Paaston yksi tarkoitus on nostaa tämä ruumiillisen elämän reunaehdot näkyviin. Emme ole niin riippumattomia ja vapaita ihmisiä kuin luulemme. Tarvitsemme ruokaa, tarvitsemme niitä, jotka sen viljelevät ja tarvitsemme Jumalaa, joka antaa viljalle kasvun. Leipä liittää meidät merkilliseen tarvitsevuuden verkostoon. Se palauttaa meidät ihmisen kokoisiksi.
Leivällä Raamatussa tarkoitetaan juuri kaikkein tavallisinta ruokaa. Ehkä meille tavallisempaa on peruna jonkun lihakastikkeen kanssa. Tuohon aikaan ei ollut tarjolla perunaa eikä liha ei kuulunut normaaliin ruokailuun ollenkaan tavallisen kansan keskuudessa. Siihen ei juuri ollut varaa. Liha kuului vain suuriin juhliin. Leipä ei ollut sellaista kuin meidän kakkomme, vaan lituskaisia leipiä ja sen kanssa jotakin lisuketta. Jos perhe oli hyväosainen, se leipä oli vehnää. Mutta köyhä kansa, jota oli suurin osa, söi ohraleipiä.
Tänään Suomessa leipä ostetaan kaupasta. Ennen leipä leivottiin. Leipä on Suomessa vanhastaan ollut jollakin tapaa pyhä asia. Aikoina jolloin oli katovuosia, leipä ei ollut itsestänselvyys. Sitä opittiin arvostamaan. Silloin tiedettiin, mistä leipä viimekädessä tulee. Leipoessa naiset piirsivät ristin leivän ylle. Jumalan siunauksen merkki oli jokaisessa leivässä muistuttamassa siitä, että ilman Jumalaa me emme pärjää. Ja kun leipä oli paistunut, myös naapurille vietiin lämmintä leipää. Leivän pyhyys näkyi myös tässä leivän jakamisessa, lähimmäisten huomioimisessa. Siinä ei jaettu vain leipää, vaan yhteinen ihmisyys. Vaikka tästä ei ole niin pitkä aika, me olemme jo kulkeneet kauas pois tuosta maailmasta: Leivän leipomisesta, leivän pyhyydestä ja leivän jakamisesta.
Jeesuksen aikana leipää leivottiin kodeissa joka aamu. Ensin jauhinkivillä jauhettiin viljan siemenet jauhoksi, josta sitten leivottiin päivän leivät. Se oli naisten tavallinen aamurutiini. Päivän ensimmäinen työ. Nykyään aamurutiinit ovat toisenlaisia. Kahvikeitin porisee ja haetaan postilaatikosta lehti. Silloin Jeesuksn aikana, kun lapset nousivat yöuniltaan, he kuulivat jauhinkivien jyrinää.
Evankeliumissa aamuaskareista on ehtinyt päivä jo pitkälle kulua.
Jeesusta seurasi suuri joukko ihmisiä. He olivat nähneet Jeesuksen tehneen joitakin tunnustekoja tai ihmeitä. Jeesus oli hetki sitten parantanut 30 vuotta halvaantuneena olleen miehen. Monet olivat mielenkiinnosta lähteneet hänen seuraansa. He odottivat että jotakin tapahtuu, jotakin sellaista värinää oli ilmassa. Jeesuksen lähettyvillä näytti olevan säpinää. Jeesuksen maine oli jo kasvanut suureksi.
Voi olla, että osa oli mukana vain viihtyäkseen. Mutta yhtä hyvin monella saattoi olla sairauksia, joihin toivoi apua. Ihmiset tuohon aikaan olivat paljon rujompia kuin nykyään – heillä ei ollut tulehduslääkkeitä, antibiootteja eikä lasten rokotuksia. Köyhyys, huono yksipuolinen ravinto näiden lisäksi olivat jättäneet jälkensä jotakuinkin jokaiseen ihmiseen.
Jeesus oli jo aikaisemmin arvostellut ihmisten käyttäytymistä: ellette näe tunnustekoja ja ihmeitä, te ette usko. Tästä huolimatta Jeesus teki ihmeen heidän silmiensä edessä. Jeesus ei jättänyt heitä nälkäisiksi. Sen evankeliumi tuo hyvin esiin. Kaikki saivat niin paljon kuin halusivat. Vasta kun kaikki olivat kylläisiä, tähteet kerättiin.
Mitä evankeliumi haluaa sanoa tällä kertomuksella meille tänään?
Ihme oli tunnusteko. Jeesus loi lähes tyhjästä luovalla sanallaan leipää viidelle tuhannelle miehelle. Jeesus näytti mistä leipä viimekädessä meille tulee. Kaikki hyvä tulee Jumalalta. Hän on rikas antamaan. Tavallinen leipä on aina myös taivaallinen leipä. Jumalan lahja. Jeesus on tämän lahjan antaja.
Toinen asia on jakamisen ihme. Olisiko tuota ihmettä tapahtunut ilman poikaa, joka oli valmis antamaan omansa Jeesukselle. Hänellä oli enemmän kuin hän itse tarvitsi. Äiti oli ollut huolehtivainen, kun aamulla pakkasi pojan repun. Epäilemättä äiti oli ajatellut, että pojalla on joku ystävä, ja olisi surullista jos vain toinen söisi ja toinen jäisi ilman. Niinpä hän varautui myös siihen, että ystävällekin tulisi jotakin. Viisi ohraleipää ja kaksi kalaa. Mutta koko seurueen ruokkimiseen äiti ei voinut varautua – eikä poika olisi edes jaksanut kantaa sellaista reppua. Mutta Jeesus ruokki juuri tuon pojan eväin koko valtavan väenpaljouden. Hän ei lisännyt ruokalajeja. He saivat saman vaatimattoman aterian kuin se, mitä äiti pojan reppuun oli pakannut.
Kun Jumala pitää meistä huolta, hän ei välttämättä anna meille luksustuotteita ja luksuselämää. Meidän ei pidä kiintyä tähän maailmaan ja omaisuuteen. Jeesus ruokki kansan yksinkertaisella ruualla. Ihmisten tarvitsevuus on viimekädessä samanlaista. Parempiosaiset eivät Jeesuksen ruokkimisihmeessä saaneet lisäksi rusinoita.
Pojan kaunis esimerkki antaa meille tärkeän muistutuksen: kun Jumala pitää sinusta huolta ja antaa sinulle enemmän kuin tarvitset, miten huolehdit siitä, että siitä riittää muillekin – niille joiden hätä tulee meille näkyviin?
Aina kun ihminen syö tavalllista leipää, jotakin aktivoituu tässä tapahtumassa muitakin ulottuvuuksia kuin vain ruumiin tarpeen tyydyttäminen. Se on asia, joka koskettaa ihmisyyttämme – se koskettaa myös suhdettamme toisiin ihmisiin ja lopulta se koskettaa myös suhdettamme Jumalaan.
Leivän olemus on tulla jaetuksi – ei yksin syödyksi. Niin siitä voi tulla osa Jeesuksn ihmettä, jossa kaikki tulevat ravituiksi – myös meille viraat kansat.
Jeesus sanoo myös, että ihminen ei elä yksin leivästä, vaan jokaisesta sanasta, mikä lähtee Jumalan suusta. Jumalan sana on leipää, jota myös on jaettava. Kuulimme tänään Raamatun lukukappaleet luettuna vierailla kielillä – ranskaksi ja arabiaksi (suomenkielinen teksti heijasettiin kankaalle). Se oli kaunis muistutus siitä, että Jumalan sanaa kerrotaan ja välitetään tuhansille kielille. Se ei jäänyt vain juutalaisille eikä kreikkalaisille, vaan se on viety kaikkialle maailmaan. Siinä jaetaan elämän leipää.
Ehtoollispöydässä yhdistyvät molemmat: maallinen ja taivaallinen leipä: Jumalan sana yhdistyneenä leipään ja viiniin. Siinä olemme osallisina Jumalan vieraanvaraisuudesta. Paratiisi laskeutuu luoksemme. Jeesus elämän leipä tulee syötäväksemme – ei siksi, että maallisen leivän nälkä katoaisi vaan siksi että syvin nälkämme katoamattoman elämän nälkämme tulee tyydytetyksi.