(Saarna-ajatuksia)
Pieni lapsi oli kaupassa isänsä kanssa. Jossakin mutkassa hän teki pikku kärrynsä kanssa parit kaarrot ja ympyrät ja …hyvänen aika, hätääntynyt ilme, missä isä on? Isä näki lapsensa koko ajan, käveli lähemmäksi, näki hänen pörräävään pari ympyrää ja hups, isä olikin yllättäen siinä. ”Löysinpäs minä sinut” sanoi lapsi iloisena. Niin, totesi isä. Ja hymyili. Hänhän oli nähnyt lapsensa koko ajan. Jotenkin samalla tavalla mekin saatamme sanoa elämän ympyröiden mutkissa, elämän markethyllyjen välissä kaahatessamme, että eipä Jumalaa näy, eipä tarvitakaan. Ja sitten hups, elämän kauneus tai tuska koskee. Ja hups, me sanomme, sitten minä löysin Jumalan. Emme huomaa, että olemme koko ajan Jumalan kämmenellä, niin kuin laulussa lauletaan.
Niin:
Terveisiä lähetysjuhlilta Vihdistä. Eilen olin rippikouluryhmän kanssa Suomen Lähetysseuran kesäjuhlilla. Rippikoulutapahtumaan osallistui 300 nuorta, meiltä pieni ryhmä Loimaalta. Minua puhutteli erityisesti Viron työntekijöiden innostus tavoittaa ja rohkaista nuoria elämään kristittynä. Useinkaan nuoret eivät saa mitään tukea vanhemmiltaan, vaan päinvastoin. Monella nuorella on vahva halu elää kristittynä, käydä rippikoulu ja osallistua nuorisotyöhön, usein vapaaehtoisena vastuutakin kantaen. Suomi kauniin kesän matkassa.
Tuhannet ja tuhannet nuoret hakevat vimmatusti opiskelupaikkoja, moni kaukaakin. Tuhannet nuoret lähettävät työhakemuksia ja yrittävä saada cv:nsä pidemmäksi. Kesälomista, leireistä, tapaamisista iloitaan, niitä odotetaan. Mutta myös jännitetään, pelätäänkin. Ihmissuhteet solmussa, rakkaus kenties kadonnut jonnekin arjen kuraisten saappaiden alle. Tai työpaikalle on laskeutunut viileys, joku kiusaamalla jätetty syrjään. Olo kuin kadonneella. Moni taistelee jossakin, jossakin paha olla.Maailma ON hyvän ja pahan, Jumalan ja Saatanan taistelukenttää.
Oliko Nelson Mandela kadonnut, kun oli kadotettu vankilaan. Mies, josta kuitenkin tuli Etelä-Afrikan presidentti 27 vankilavuoden jälkeen. Lapsena, isästään orvoksi jäänyt köyhä, musta, pääsi lähetyksen ylläpitämään kouluun. Hän pääsi alkuun. Lähetystyö oli mahdollistamassa, lähetystyö on monissa paikoissa tänäänkin viemässä viestiä, että Jumala rakastaa, jokainen, mustakin, on arvokas. Ja se, mikä Mandelassa oli huikeaa, oli se, että hän ei ollut katkera, ei halunnut kostaa pahantekijöilleen. Mandela tiesi, miten tärkeä sana anteeksi on. Anteeksi, kiitos – ovat maailmanhistoriaa muuttavia sanoja, kun ne elävät meissä. Ja eivät vain maailman vaan taivaan historiaa. Sillä Jumala rakastaa sinua ja minua niin paljon, että antoi ainoan poikansa. Ja muistatko jatkon: ettei yksikään, joka uskoo häneen, joutuisi KADOTUKSEEN vaan hänellä olisi iankaikkinen elämä. Jumalalle kukaan ei ole toivoton. Hän etsii, kutsuu – ei hellitä, ei unohda. Joka päivä Jeesus haluaa olla elämämme Herra. Ja erityisesti silloin, kun elämän meriaallokko ahdistaa. Jumalan ihmettä ja työtä meissä on sekin, että me löydämme Jumalan armon. Ja se, että tulemme löydetyiksi myös toinen toisillemme. Ilo matkanteossa. Ilo taivaassakin! Ilo jokaisesta Jumalan lapsesta, joka tarvitsee Jeesusta. Silloin olemme parannuksen tiellä, kilvoituksenkin. Sitä Jumalan lapsen matkanteko on.