Palasin torstaina Norvajärveltä pitämästä ensimmäistä ripariani. Viisi päivää olimme yhdessä kristinuskon perusasioiden äärellä. Mitä tarkoittaa kolmiyhteinen Jumala? Mitä evankeliumi Jeesuksesta Kristuksesta? Miksi noudatamme käskyjä? Mitä tarkoittaa rippi? Kuka minä olen ja miten näen itseni ja muut? Näitä ja monia muita kysymyksiä opiskelimme ahkerasti riparilla. Rippileiri huipentuu lopulta konfirmaatioon, jossa nuoret ovat yhdessä samassa pöydässä, vahvistamassa uskonsa ja viettämässä ehtoollista, siis ateriayhteydessä jossa myös Jeesus on läsnä.
Evankeliumeissa kerrotaan useista tapauksista, jolloin Jeesus aterioi juutalaisen lainoppineiden näkökulmasta epäilyttävässä seurassa. Tällä kertaa Jeesus on tullimiehen, publikaanin kodissa. Ateriayhteydellä oli tuon ajan kulttuurissa erityinen merkitys. Juutalaisille ateria oli aina pyhä ja symbolinen yhteyden ja liiton merkki. Pyhä toimitus edellytti tiettyjä puhtaussäädöksiä. Fariseukset paheksuivat sitä, että Jeesus saattoi itsensä epäpuhtaaksi aterioidessaan syntisten ja publikaanien seurassa. Tässä tapauksessa tullimiehen ammattia pidettiin epäpuhtaana, koska roomalaiset eivät mm. noudattaneet sapattia.
Fariseusten tapa noudattaa perinnäissäädöksiä mahdollisimman kirjaimellisesti, johti siihen, että säännöt sulkivat monia ihmisryhmiä käytännön syistäkin ulkopuolelle. Mutta Jeesuksen julistuksen ydin on jälleen se, että evankeliumi kuuluu kaikille. Jeesus sanoi fariseuksille: ”eivät terveet tarvitse parantajaa vaan sairaat. Menkää ja tutkikaa, mitä tämä tarkoittaa.” Jeesus ei tullut kumoamaan fariseusten noudattamaa lakia, mutta toi siitä esiin uuden näkökulman. Lakia ei pidä noudattaa ainoastaan lain noudattamisen vuoksi. Kun lainoppinut kysyi Jeesukselta, mikä on lain suurin käsky, hän sanoi kysyjälle: ”Rakasta Jumalaa yli kaiken, ja lähimmäistä niin kuin itseäsi.” Jeesus sanoi tälle tullimiehelle: ”Seuraa minua”. Näin Jeesus haluaa sanoa meille jokaiselle. Rippileirillä puhuimme myös siitä, millä tavalla Jumala kutsuu meitä tässä maailmassa. Mutta jos kuvittelemme olevamme liian hurskaita tai pyhiä, mihin tarvitsemme evankeliumia? Jos kykenisimme noudattamaan kaikkia sääntöjä mihin tarvitsemme armoa? Jeesus sanoi fariseuksille: menkää ja tutkikaa mitä tämä tarkoittaa!
Itseäni sykähdytti evankeliumissa eniten lopun toteamus: ”Armahtavaisuutta minä tahdon, en uhrimenoja”. Ajatus on peräisin Vanhan Testamentin Hoosean kirjasta. Tästä tuli myös jälleen mieleeni piispa Irja Askolan ajatus, että meidän tulisi keskittyä arvostelun sijaan armahtavaisuuteen. Sinun ei tarvitse olla tarpeeksi pyhä, hurskas voidaksesi seurata Jeesusta. Raamatun kertomuksissa Jumala etsii ja hakeutuu juuri sellaisten ihmisten seuraan, jotka ovat kurjia, vajavaisia ja halveksittuja. Miksi meidän on vaikeaa olla toisiamme kohtaan armahtavaisia? On helpompaa luetella sääntöjä, ja asettaa ihmisiä rajojen ulkopuolelle. Jos taas asetumme toisen asemaan, joudumme kohtaamaan myös oman keskeneräisyytemme, rikkinäisyytemme, epävarmuutemme ja epäilyksemme.
Ennen riparia jännitin kovasti sinne lähtemistä, ehkä monistakin syistä. Kun kohtasin pelkoni, kokemus oli myös minulle antoisa ja opettavainen. Kun täytyy opettaa uskon peruskysymyksiä toisille, täytyy käydä läpi, mitä itse todella ajattelen niistä asioista. Myös minun täytyi kohdata oma keskeneräisyyteni ja pelkoni. Erityisesti mietin, mitä voi opettaa synnistä ja ripistä ilman syyllistämistä. Kuitenkin jokainen meistä tarvitsee välillä mahdollisuuden palata Jumalan luo tuhlaajapojan tavoin.
Täytyy myös ihailla tämän kertomuksen tullimiehen spontaania luottamusta. Hän vain nousi ja lähti seuraamaan Jeesusta. Tänään voisin kysyä sinulta ja myös itseltäni: samaistuako fariseukseen vai tullimieheen?
Fransiscus Assilaisen rukous:
Vapahtaja, tee minusta rauhasi välikappale,
niin että sinne, missä on vihaa,
toisin rakkauden,
missä loukkausta, toisin anteeksiannon,
missä epäsopua, toisin yksimielisyyden,
missä erehdystä, osoittaisin totuuden,
missä epäilystä, auttaisin uskoon,
missä epätoivoa, nostaisin luottamukseen,
missä pimeyttä, loisin sinun valoasi,
missä surua, virittäisin ilon ja lohdutuksen.
Niin että, oi Mestari, en yrittäisi niin paljon
etsiä lohdutusta kuin lohduttaa muita,
hakea ymmärtämystä kuin ymmärtää toisia,
pyytää rakkautta kuin rakastaa muita,
sillä antaessaan saa,
kadottaessaan löytää,
unohtaessaan saa anteeksi,
kuollessaan nousee iankaikkiseen elämään.