Eräänä kesäpäivänä ovellemme tuli minulle aiemmin tuntematon, pieni, alle kouluikäinen poika. ”Minulla ei ole kavelia ja kuulin, että täällä asuu lapsia. Voisko ne leikkiä minun kanssani?”, kyseli poika. ”Kyllä se varmaan onnistuu”, vastasin hiukan hämmentyneenä. ”Mikäs sinun nimesi on?” Poika katseli ujosti varpaisiinsa: ”En osaa sanoa sitä, kun en osaa sanoa joitain kiljaimia, mutta osaan kiljoittaa sen papelille.”
Pyytäisin nyt teitä kokeeksi asettumaan tuon pienen yksinäisen pojan sijaan ja kirjoittamaan oman nimenne paperille. […] Mitä voisi merkitä nähdä oma nimensä kirjoitettuna paperilla? Entä se, että tuon kirjoitetun nimen näkisi joku toinen?
Päivän evankeliumissa on kirjoitettuna ja siten myös ääneen lausuttuna evankeliumin kirjoittajaksi nimetyn Jeesuksen seuraajan nimi: ”Matteus”. Äkkiseltään publikaanin eli veronkerääjän nimi saattaa tuntua vain keltä tahansa Jeesuksen kohtaamalta ihmiseltä. Uskon kuitenkin, että nimen ylöskirjaamisella on ollut evankeliumissa tässä kohtaa aivan erityinen merkitys.
Nimi ”Matteus” ei ole tuossa kohdassa itsestään selvästi. Jos luet muita evankeliumeja, Markusta ja Luukasta, kohtaat tässä yhteydessä Matteuksen sijaan Leevi-nimisen publikaanin. Toisaalla Luukkaan evankeliumissa esiintyy vieläpä se tuttu ”pieni mies” Sakkeus. Matteuksen evankeliumissa tälle paikalle on kuitenkin nimettynä nimenomaan Matteus, joka luetaan myös kahteentoista apostoliin.
Matteuksen nimen kirjaamisella on tässä meille aivan erityinen viesti. Matteuksen kertoman mukaan hän, evankelista ja apostoli, oli ulkopuolella kaupungin – ei vain fyysisesti tekemässä työtään, vaan myös henkisesti ja hengellisesti ”ulkopuolella kaupungin”. Toisin sanoen hänestä oli tullut veronkeruutyönsä vuoksi yhteisöstä ulossuljettu, nimetön ja kasvoton, jopa vihattu henkilö. Jeesuksen kohtaaminen ja Jeesuksen esittämä seuraamiskutsu muutti dramaattisesti tuon miehen elämän. Yksinäisestä ja nimettömästä tuli läheinen ja toisen nimeltä tuntema. Henkisesti ja hengellisesti kuolleesta tuli elävä. Kadonnut syntinen oli löydetty.
Sillä, mikä mahdollisesti oli ”aidon ja alkuperäisen” publikaanin nimi, ei ole oikeastaan tässä merkitystä. Päinvastoin: Eikö Matteus tässä suorastaan korosta sitä mahdollisuutta, että hänen nimensä paikalle voisi evankeliumia luettaessa vaihtaa kenen tahansa kadotetun nimen, vaikkapa nyt tässä paperissa lukevan nimen? Tästä evankeliumin kohdasta voimme ymmärtää Jeesuksen tehtävän syvimmän merkityksen. Jeesus etsi yhteisön ulkopuolelle joutuneita, yksinäisiä, köyhiä, sairaita ja syntisiä. Juuri nämä tarvitsivat kipeästi Jeesusta. Jeesukselle ei riittänyt pelkkä yleinen sosiaalieettinen saarna siitä, miten meidän pitäisi elää ja toimia oikein. Hänelle ei riittänyt pelkkä verojen ajallaan maksaminen. Sen sijaan Jeesus halusi radikaalisti kutsua kadotetut ja nimettömät henkilökohtaiseen ateriayhteyteen, kutsua näitä veljiksi ja sisariksi. Tämän läheisempää yhteyttä ei ole.
Haluan viedä teidät hetkeksi Italian Roomaan. Siellä on toiminut 1960-luvun lopulta lähtien alun perin opiskelijoiden perustama Sant’Egidion yhteisö. Tämä Suomessa aika tuntemattomaksi jäänyt, melkein 50 vuotta vanha yhteisö on maailmalla varsin tunnettu laajasta työstään köyhien parissa Roomassa ja sittemmin myös muualla maailmassa. Tuo yhteisö on omien sanojensa mukaan ”köyhien yhteisö”, mutta köyhyydellä ei tarkoita tässä pelkästään materiaalista köyhyyttä. Pikemminkin köyhyyden määrittely tuossa yhteisössä liittyy sosiaalisiin suhteisiin ja niiden puuttumiseen. Nimittäin materiaalisesti rikaskin voi olla rutiköyhä, jos hänellä ei ole ystäviä. Sant’Egidion yhteisö on ottanut tehtäväkseen Jeesusta seuraten kutsua jumalanpalvelusyhteyteen kaupungin yksinäisiä, heitä, jotka ovat tavalla tai toisella jääneet ulkopuolisiksi. Yhteisö korostaa, että tämä työ ei ole anonyymiä ja kasvotonta auttamista tai rahan jakamista, vaan päinvastoin henkilökohtaista ja persoonallista kohtaamista – nimeltä tuntemista, veljiksi ja sisariksi tunnustamista. Ilman nimeä kulkeva on vain puoliksi elossa. Mitä sitten auttaa pysähtyminen yhden nimen edessä, kun maailma on täynnä kärsiviä ihmisiä? Minua kosketti – tai oikeastaan järkytti – tähän annettu vastaus: Jos emme pysähdy yhden persoonan edessä, emme pysähdy lainkaan kärsivän maailman edessä! Yhden ihmisen persoonallinen kohtaaminen on kristitylle hengellinen tehtävä.
Messun ateriayhteyteen kutsuminen on jokaisen seurakuntalaisen tehtävä. Tässä messussa me rukoilemme pian kastettujen puolesta. Peik Viljo Kasper, Rosa-Maria, Tino Oliver Juhani, Senja Aliisa, Joni Matias, Vilmeri Salomon, Rasmus Oskari, Cätriin, Cherilyn Kendra ja Karolina on otettu osaksi seurakunnan yhteyttä. Miten tärkeää tänään onkaan rukoilla, että he kaikki saisivat elämässään säilyttää tämän persoonallisen yhteyden. Seurakuntalaisemme Jere ja Iida haluavat puolestaan sitoutua toisiinsa solmimalla avioliiton. Miten tärkeää onkaan, että juuri tänään muistamme heitä aivan erityisesti heidän omilla nimillään.
Emmekö voisi jo tänään opetella tuntemaan ainakin yhden meille ennestään tuntemattoman henkilön nimen? Onnistuisiko se jo täällä kirkossa? Tai sitten myöhemmin jossakin Keravan kadulla? Matteuksen evankeliumin loppupuolella kerrotaan, miten kuninkaan oikealla puolella olevat kohtasivat elämässään nälkäisiä, kodittomia, alastomia, sairaita ja vangittuja. Näissä vähäisissä he kohtasivat Jeesuksen. Voisiko hänet kohdata myös yksinäisessä kotiovelle tulevassa pojassa?
Pienen pojan tavoin voit nyt halutessasi antaa kirjoittamasi lapun jollekin vieressä olevalle. Et ole yksin, sinut tunnetaan, syntisi on anteeksiannettu – olet osa Jeesuksen seuraajien yhteyttä.