4. sunnuntai helluntaista, Matt. 9: 9-13, Tuomo Lindgren

Tuomo Lindgren
Harjavalta

Luin juuri kuuluisan kohdan evankeliumista, jossa Jeesus ilmoittautuu syntisten ystäväksi. Tässä on jotakin ainutlaatuista, jotakin sellaista, minkä vain Jeesus on voinut sanoa. Kun koko muu maailma hakeutuu kuuluisien ja mielenkiintoisten ihmisten joukkoon. Sellaisten ihmisten perään joista heille itselleen voisi olla jotakin hyötyä joiden valovoima nostaa heidät itsensäkin houkuttelevien ihmisten kerhoon. Jeesus toimii toisin – hän etsii syntisiä ja eksyneitä, niitä joita halveksitaan, joille nauretaan. Hän etsii niitä, jotka ovat pudonneet yhteiskunnan kelkasta, ystävien seurasta – jotka on hylätty, jotka eivät pärjää, Hän kutsuu heitä seuraansa, hän kutsuu palaamaan takaisin – ja kun hän kutsuu hän tekee sen tavalla, jota kukaan muu ei tee. Hän ei vain kutsu, hän tulee luokse ja nostaa ylös.

”Eivät terveet tarvitse parantajaa, vaan sairaat” Jeesus sanoo. Jeesus on kiinnostunut kaikesta siitä, mikä on haavoittunut ja viottunut, mikä on nyrjähtänyt pois raiteiltaan, mikä ei toteuta alkuperäistä luomisen tarkoitustaan. Hän haluaa sen saattaa takaisin raiteilleen. Useimmiten ihminen itsekin haluaa, että elämässä palat loksahtavat kohdalleen – että löytäisi paikkansa maailmassa, tuntisi tämä on minua varten, tässä tulen onnelliseksi. Me vain haemme onneamme vääristä asioista. Jumalan tahdon toteutuminen merkitsee sitä mitä syvimmässä määrin. Matteuksen elämä on tästä hyytävän kaunis esimerkki.

Hän oli kukaties helpon rahan toivossa ryhtynyt tullimieheksi. Hän pääsi käsiksi tulliaseman rahavirtoihin. Mutta pian hän huomasi, että raha ei tuonut hänelle onnea. Päin vastoin hän oli menettänyt sen johdosta enemmän kuin olisi kuvitellutkaan. Hinta, mikä helpolla rahalla oli kasvoi suureksi.

Tullimiehet eli publikaanit olivat halveksituin ja vihatuin ihmisryhmä juutalaisten keskuudessa. Juutalaiset olivat hyin itsetietoisia oman kansakuntansa merkityksestä. He olivat Jumalan valittu kansa. Heillä oli erityinen tehtävä kaikkien kansakuntien keskellä. On yksi Jumala ja hän on valinnut juutalaisen kansan ilmentämään kunniaansa. Siksi heidän oli pidettävä huoli tästä kunniasta ja kansakuntansa roolista. Heidän oli pidettävä liittonsa pyhänä. Tullimies Matteus oli mätäpaise. Hän oli häpeäksi kansalleen ja Jumalan kunnialle, jota kansa edusti. Hän riisti omaa kansaansa, Jumalan kansaa, roomalaisten miehittäjien hyväksi. Ja silti hänen eteen Jeesus pysähtyi ja pyysi mukaansa.

Matteus ei mitenkään ehtinyt parantelemaan itseään tai esittelemään puolusteluja ammantinvalinnalleen. Matteus oli halveksittu – mutta hän lähti seuraamaan Jeesusta. Se mitä hänen elämässään tapahtui oli niin ainutlaatuista, että hän ei voinut uskoa sen olevan mahdollista. Kaikki muut katsoivat häntä alaspäin ja halveksivat. Syystäkin. Mitä Matteuksen mielessä on täytynyt käydä tuossa hetkessä? Miksi tämä juutalainen kunnioitettu rabbi, hurskas mies, pyysi häntä häpeän saartamaa miestä seuraajakseen? Miksi hän hyväksyi syntisen joukkoonsa? Miksi hän tuli aterialle hänen taloonsa? Mitä tahansa kysymyksiä hänellä oli ehkä mielessään, niin missään vaiheessa evankeliumissa hänen ei sanota epäilevän Jeesuksen kutsua. Matteus lähti välittömästi. Hän tuli Jeesuksen persoonan valtaamaksi. Siinä samassa hetkessä hänen on täytynyt saada varmuus siitä, että koko hänen menneisyytensä syntivelka on pyyhitty pois. Matteus oli saanut kaiken aikaa pelätä ihmisiä, kohdata heidän vihaansa ja halveksivia katseitaan. Mutta Jeesuksen seurassa kaikki oli toisin. Missään vaiheessa ei halveksunnan elettäkään, missään vaiheessa ei tullut tilannetta, että hänen kustannuksellaan pilailtaisiin. Alusta alkaen Matteus tiesi että hänen ei tarvitse olla varuillaan Jeesuksen seurassa. Kaikki oli totta. Hän sai takaisin Jeesukselta jotakin sellaista, mikä oli ollut kauan kadoksissa. Oman ihmiyytensä, itsekunnioituksesa.

Tunnistatko Matteuksen kokemuksen oman elämäsi taipaleelta? Kun sinä kohtasit Jeesuksen elämäsi pysäkillä, tapahtuiko siellä jotakin samaa? Löydätkö Matteuksen kokemuksen: miksi hän minusta välittäisi. En minä ole hänen huomionsa arvoinen. Ja samalla Jumalan suunnaton rakkaus valtaa sinut, saa sinut kyyneliin. Jumalan rakkauden katse on kohdistunut sinuun, sinut on huomattu.

Apostoli Pietarilla oli vastaavanlainen kokemus: Herra Mene pois minun luotani. Minä olen syntinen ihminen. Jeesus ei mennyt pois. Jeesus ei kääntänyt Matteuksellekaan selkäänsä, vaan pysähtyi ja pyysi seuraansa. Eikä Jeesus käänny pois sinunkaan luotasi.

Mutta eivät kaikki olleet onnellisia siitä, että paimen löysi yhden kadonneista lampaistaan. Monet olivat sitä mieltä, että Matteus oli menettänyt jo kaiken eikä paluuta ollut.

Juutalaiset olivat tarkkoja säädösten noudattamisessa. Se teki heistä Jumalan kansan – se oli heidän tapansa osallistua jumalalliseen elämään. He pitävät itsensä hengellisesti puhtaana. Fariseuksert kuvittelivat kunnioittavansa Jumalaa ja pitävän hänen liittonsa uhrimenoilla ja muilla säädetyillä teoilla. Jeesuksen mukaan laupeus jäi toteutumatta. Hurskaus, Jumalan kunnioittaminen tulee todeksi erityisesti laupeuden osoittamisen kautta ei sen kustannuksella. Jumalaa kunnioitetaan auttamalla köyhiä, nälkäisiä ja sorrettuja.

Jeesus sanoo: Armahtavaisuutta minä tahdon en uhrimenoja. Jeesus korosti lähimmäisen rakastamisen tärkeyttä silloin, kun näytti siltä, että näennäisen Jumalan rakastamisen varjolla pidettiin yllä säälimättömyyden muuria.

Matteus kuului Aabrahamin lapsiin, mutta oli eksynyt. Se että hänet suljettiin ulkopuolelle, antamatta mahdollisuutta paluuseen ei todistanut Jumalan suuruudesta. Se oli armotonta.

Fariseukset halusivat puhdistaa Jumalan kansan niin, että erottautuivat kaikesta, mikä uhkasi sen puhtautta. Sillä tavoin he osoittautuisivat tosi Israeliksi. Jeesus toimi toisin. Hän ei halunnut karsia oksia vaan etsiä eksyneet ja hoitaa heidän haavansa. Fariseuksilla kansan lääkäreinä oli oikeastaan keinona vain amputaatio, he eivät kyennet muuhun kuin leikkaamaan sairaan kohdan. Jeesuksella oli toisenlainen valta ja toiset keinän kärsi mieluummin syntisen tähden kuin antoi tämän elämän luisua hukkaan.

Kunnon juutalainen ei voinut olla tekemisissä syntisen kanssa, jotta ei tulisi osalliseksi hänen synnistään, jotta ei tulisi sen tahraamaksi. Todellinen hurskaus ei pelkää käsien likaantumista, eikä oman hurskautensa puolesta. Todellinen hurskaus ei pohdiskele omaa hurskauttaan ja kiillota kilpeään. Sillä on muuta tekemistä.

Matteuksesta voisi puhua paljonkin, mutta siitä ei ole hyötyä meille jos katsetta ei siirretä lähemmäs omaa elämäämme. Evankeliumi muistuttaa siitä, että Jeesuksen aikana monet omasta mielestä hurskaat olivat valmiit estämään vähemmän hurskaiden / syntisten pääsyn takaisin Jumalan yhteyteen. Missä tänään ovat ne, jotka me hylkäämme hurskaudessamme? Mikä uskonnollinen selitys meillä on siihen, että olemme armottomia. Jeesuksen tapa asettaa nämä kaksi vastakkain saa meidän pohtimaan hurskauttamme kovasydämisyyden verhona.

Kumpaan joukkoon itsemme laskemmekin (syntisiin tai hurskaisiin) Jeesuksen sana kolahtaa. Jos olemme syntisiä, Jeesus ei käännä meille selkää. Hän kutsuu luokseen, hän hyväksyy meidät seuraansa ja pyytää mukaansa elämään uutta elämää, jossa jätämme taakse sen mikä on Jumalan tahtoa vastaan ja etsimme pyhitettyä elämää. Jos olemme jo niitä, jotka ovat liittyneet Jeesuksen seuraan, hän pyytää meitä tarkistamaan asennettamme niihin, joita halveksutaan; niihin jotka ovat ’julkisyntisiä’ tai sellaiseksi leimattuja ja kantavat häpeän taakkaa. He ovat tottuneet välttelemään meitä, koska ovat usein tunteneet tulleensa tuomituksi. Armahtavaisuuden kautta he löytäisivät tien kotiin. Meidän tehtävämme ei ole säännöstellä Jumalan rakkautta. Se on meidätkin löytänyt vaikka emme ole olleet sen arvoisia. Kenet muun se voisikaan löytää, jos me olisimme armahtavaisempia emmekä vaatisi täydellisyyttä. Jumalan rakkaus etsii ihmisiä. Jos se ei etsi heitä sinun kauttasi niin kenen kautta.

Miettikääpä sitä ennakkoluulojen muuria, mikä murtui Jeesuksen kautta, kun hän aterioi syntisen luona. Voisiko jotakin murtua edelleen meidän maailmassamme, niin että laupeus toteutuisi, oikeudenmukaisuus virtaisi ja Jumalan rakkauden voima tekisi ehjäksi sen mikä on särkynyt.