Voiko elämää hallita? Monet tieteen ja teknologian saavutukset kertovat ihmisen vaikuttavista kyvyistä. Ne ovat tuoneet eteemme sellaisia mahdollisuuksia, joista aikaisemmat sukupolvet eivät osanneet uneksiakaan. Tavallisen ihmisen on mahdoton ymmärtää tekniikan hienouksia, lääketieteen aikaansaannoksia, hiukkasfysiikan yksityiskohtia tai biologian keksintöjä. Ihminen on selvittänyt pienimpiä solun rakenteita ja valloittanut avaruuden.
Ei ihme, että koko länsimaiseen kulttuuriin on viime vuosikymmeninä pesiytynyt yhä voimakkaammin pyrkimys elämän hallitsemiseen. Välillä tuntuu siltä, että me tämän ajan ihmiset kuvittelemme pystyvämme olemaan, paitsi oman itsemme, koko elämän ja maailman herroja ja hallitsijoita. Onhan siitä monenlaisia näyttöjä.
Samanaikaisesti ihminen on joutunut kohtaamaan elämän haurauden ja arvaamattomuuden. Jotkut päivämäärät ovat iskostuneet yhteiseen muistiimme: syyskuun yhdestoista 2001, tapaninpäivä 2004, maaliskuun yhdestoista 2011, heinäkuun 22. päivä 2011. Suuret luonnonkatastrofit ovat osoittaneet ihmisen pienuuden. Käsittämättömät väkivallanteot ja terrori-iskut kohdistuvat täysin syyttömiin. Maanjäristyksen ja hyökyaallon edessä ihminen on voimaton. Onnettomuus voi yllättäen kohdata keskellä arkista elämää, vaikka eläisimme kuinka suojattua ja turvattua elämää. Sairaus voi puhjeta kenessä tahansa, vaikka terveydenhuoltojärjestelmämme toimisivat moitteetta.
Elämää ja kuolemaa ei ihminen voi hallita, vaikka kuinka niin tahtoisi ja kuvittelisi. Miten sitten tulisi asennoitua elämään, kun läheskään aina asiat eivät mene meidän suunnitelmiemme mukaan? Mikä kantaa ja tukee silloin, kun elämänhallinta pettää? Mistä saan avun, kun en hallitsekaan elämää, edes omaani?
Evankeliumitekstissä Jeesuksen opetuslasten elämänhallinta oli karannut. He olivat pimeän aikaan illalla myrskyävällä järvellä. Tuuli oli niin kova, että aallotkin olivat vaahtopäisiä. He olivat soutaneet noin viiden kilometrin matkan. Silloin he yllättäen näkivät Jeesuksen kävelevän järven aalloilla ja lähestyvän venettä. Opetuslapset säikähtivät, mutta Jeesus sanoi: ”Minä tässä olen, älkää pelätkö.”
Elämän yllätyksellisyyden, arvaamattomuuden ja haurauden keskellä näissä sanoissa on turvan ja lohdun viesti. ”Minä tässä olen, älkää pelätkö.”
Kristillinen kirkko on vaikuttanut Suomessa yli 850 vuoden ajan. Opetuksessaan se on tahtonut vuosisatojen aikana juurruttaa mieleemme kahta elämän perustotuutta.
Ensinnäkin kirkko on opettanut suomalaiset välittämään toisistaan ja etenkin heistä, jotka eivät kykene syystä tai toisesta pitämään itsestään huolta. Silloin kun emme hallitse elämää, tarvitsemme kättä, johon tarttua. Silloin kun emme itse jaksa, tarvitsemme olkaa, johon nojata. Tällaista lähimmäisyyttä jokainen kykenee toteuttamaan. Kuinka lohdullista on vaikeuksien keskellä kuulla toisen ihmisen sanovan: Minä olen tässä, älä pelkää. Tai aina ei edes löydy sanoja, riittää, kun on lähellä. Jo se viestii läsnäolosta ja tuesta.
Kirkko itse tahtoo elää opetuksensa mukaisesti. Erityisesti diakonia- ja sielunhoitotyössä se kulkee ihmisten rinnalla varsinkin silloin, kun katastrofit ja menetykset kohtaavat. Kirkkorakennukset jumalanpalveluksineen tarjoavat paikan hiljentymiselle ja rukoukselle. Kirkollamme on suomalaisessa yhteiskunnassa oma tärkeä paikkansa. Kirkko on ollut kansamme sielunhoitaja. Jo yksin tästä syystä kirkon toimintaedellytyksiä ei saa yhteiskunnassamme kaventaa eikä työntää sitä marginaaliin, vain yksityiselämän piiriin kuuluvaksi. Kirkon merkitys korostuu erityisesti onnettomuuksien kohdatessa, ovat ne sitten laajoja kansainvälisiä tai kansallisia katastrofeja tai yksittäisiä vastoinkäymisiä. Silloin kirkko tarjoaa paikan hiljentymiselle ja rukoukselle. Se on lohdutuksen ja turvan tuoja. Se myös rukoilee jatkuvasti kansamme ja erityisesti vaikeuksissa olevien ja kärsivien puolesta.
Tästä avautuu kirkon työhön tärkeä näköala. Se on myös teidän, tänään papiksi vihittävien, syytä muistaa. Seurakunnan työntekijä ei ole itseään varten, vaan seurakuntalaisia varten. Hän ei toteuta omia ideoitaan eikä toimi omalla asiallaan, vaan on palvelija (lat. minister). Pappi on kutsuttu palvelijan virkaan. Hänen tehtävänään on olla läsnä ihmisten elämän koko kirjossa, heidän ilossaan ja surussaan, tuoda siihen Jumalan sanan kehotus ja lohdutus.
Toiseksi kirkko on opettanut kansaamme turvautumaan Jumalaan. Elämän yllätyksellisyyden keskellä ihminen tarvitsee itseään vahvempaa turvaa, häntä, jonka hallitsee elämää kun me emme siihen pysty. Siksi evankeliumin sanoma on niin lohdullinen. Niin sisäisessä kuin ulkonaisessa hädässä Vapahtaja sanoo: ”Minä tässä olen, älkää pelätkö.” Se tarkoittaa, ettei ole sellaista tilannetta, jossa olisimme omien voimiemme ja viisautemme varassa. Meillä on lupa hädässämme jättäytyä Jumalan käsiin, hänen läsnäolonsa siunaukseen. Tämä on totta myös tänään. Siihen saat uskoa ja luottaa.
Raamatun Jumala on salattu. Hän ei ole meidän ajatustemme tai toiveidemme toteuttaja. Me emme hallitse tai määrää häntä. Emmekä aina ymmärrä hänen tahtoaan, vaan joudumme vaikenemaan elämän ja Jumalan salaisuuden edessä. Joskus tuntuu, että Jumalakin vaikenee ja jättää meidät yksin. Yksin jääminen on vaikeimpia kohtaloita. Monia asioita ihminen kestää, mutta yksin jääminen on pahimpia kokemuksia. Ihmisen suurimpia pettymyksiä on jäädä sillä tavoin yksin, että tuntee itsensä Jumalan hylkäämäksi. Hänkään ei tunnu olevan lähellä. Jeesuksen syvin tuska oli juuri tässä. Se kuului ristillä, kun hän huusi: ”Jumalani, Jumalani, miksi minut hylkäsit?”
Jumala on salattu Jumala. Joskus hän kätkee itsensä meiltä. Silti ainoa turvamme on se, että kaiken pelon, pimeyden ja hädän keskellä hän tulee meidän luoksemme. Näin hän teki hädässä oleville opetuslapsilleen Gennesaretin järvellä. Näin hän on toiminut vanhempiemme ja esivanhempiemme kanssa. Samoin hän tekee yhä edelleen. Siinä on meidän toivomme ja turvamme.
Myös tässä on tärkeä viesti kirkon työntekijälle. Te tänään papiksi vihittävät ette ainoastaan välitä sanomaa Jumalasta, vaan myös itse saatte luottaa ja turvautua Jumalaan. Teitä ei tänään vihitä ja lähetetä kirkon virkaan omien voimienne, viisautenne, taitojenne tai kykyjenne varassa. Seurakunnan työntekijä saa elää siitä evankeliumista, jota hän toisille julistaa. Hän on osallinen siitä armosta, jota hän muille välittää. Jumala kantaa myös häntä.
Hyvä seurakunta. Kun elämän hauraus yllättää ja elämänhallinta pettää, kirkko kulkee rinnalla ja Jumala kantaa. Tämä on turvallinen viesti monin tavoin epävarman elämän keskellä. Jeesus itse lupaa: ”Minä olen tässä, älkää pelätkö.”