eesus puhuu evankeliumissa paljon rakkaudesta. Ja kun rakkaudesta puhutaan paljon, siitä tulee äkkiä vaikutelma, että se on vain sellaista liirum laarum, hempeyttä, kukkaisia, herkkyyttä ja onnen kyyneleitä; että se on ylimakeaa toiveajattelua vailla yhteyttä todellisuuteen, jossa hempeily ei auta.
Sana rakkaus vääristyy liiasta käytöstä tajunnassamme. Yhdistämme sen rakastumisen tunteeseen, onnen huumaan, mutta ne ovat eri asioita. Rakkaus ei ole tunne – se on tahtomista, sitoutumista, se on toisen asettamista oman etunsa edelle. Se on kärsimistä. Aivan samalla tavalla morsiusparilta alttarilla ei kysytä hänen tunteistaan yhtään mitään, vaan hänen tahtoaan.
Rakkaus ei ole vaaleanpunaista. Se on verenpunaista. – Silloin varsinkin kun puhumme Jumalan rakkaudesta
Toinen asia
Voiko rakkauteen käskeä? Jälleen kerran: jos kysymys on tunteesta, sitä ei voi pakottaa esiin. Käskemällä ei voi rakastua. Siinä mielessä rakastamiseen ei voi pakottaa. Voiko käskeä rakastaa tässä toisessa mielessä? Kyllä voi ja niinhän Jeesus juuri tekee? Hän käskee rakastaa. Lieventävänä asianhaarana sanottakoon, että tässä on kysymys ns. veljesrakkaudesta. Johanneksen evannkeliumissa Jeesuksen rakkauden laki tässä kohtaa ei ulotu vihollisrakkauteen. Jeesus käskee meidän rakastamaan toisiamme – niitä jotka kuuluvat samaan liittoon.
Jos ajattelen aviopuolisoita, voidaan sanoa, että heille on vain yksi käsky: rakastakaa toisianne. Tällöin on kysymys ihmisistä, jotka ovat tehneet toisilleen jo lupauksen osoittaa rakkautta myötä ja vastoinkäymisissä. Silloin tämä käsky ei tuo enää mitään uutta. Siinä vain nostetaan esille se, minkä pitäisi olla selvä heille muutenkin. Kun seurakunta on ollut todistamassa vihkimistä, heillä on lupa muistuttaa puolisoita tuosta rakkaudenvalasta. Juuri sen todistajia he ovat olleet. Aviopuolioisoille voi esittää käskyn: rakastakaa toisianne.
Entä Jeesuksen käsky oppilailleen. Siinäkään ei ole kysymys ventovieraista. Oppilaat tunsivat toisensa. Jeesuksen sanaa heille kuulostaa samalta kuin hän sanoisi: pitäkää välinne kunnossa. Älkää tapelko keskenänne. Te tarvitsette turvaa toisistanne. Mutta tietysti Jeesuksen käsky laajenee, kun oppilaiden määrä kasvaa.
Rakastivatko Jeesuksen opetuslapset toisiaan? Usein he riitelivät valta-asemasta. Heidän vaiheistaan ylösnousemuksen jälkeen ei tiedetä paljon. Paavalin ja Pietarin välille tuli kiistoja. Alkuseurakunnassa oli myös riitoja ja taistelua siitä, kenen opetus on oikeaa. Rakkautta ei ihan joka käänteessä ollut heidän välillään. Kirkon historia osoittaa samaa. Riitoja on ollut, kristikunta on jakaantunut. Meidän kykymme rakastaa on oikeasti vajavainen.
Silti kastettuina kristittyinä me olemme tehneet liiton Jumalan kanssa. Liittoon kuuluu velvoitteita. Jeesuksen mukaan meillä on velvollisuus rakastaa. Meillä on vain yksi käsky. Mooses antoi kymmenen käskyä. Jeesus antoi yhden. Mutta tutustuttuamme Jeesuksen käskyyn, kaipaamme niitä kymmentä. Ne tuntuvat helpommalta. Riittää kun ei niin paljon tappaisi ja varastaisi. Ai niin tuossahan oli vasta kaksi. – Näinhän meillä on tapana ajatella käskyistä. Kunhan noudattaa edes osan niistä ja vähän sinne päin – eikä riko niitä niin törkeästi, niin asiat on kohtalaisen hyvin: jos nyt vähän varastaa, niin ei se ole niin paha. Ja jos juovuspäissään saattaa jonkun hengiltä niin siinäkin on sellainen lieventävä asianhaara – eihän silloin ole kuitenkaan joku murhaaja.
Rakkauden laissa ja kymmenessä käskyssä on kysymys oikeasti samasta asiasta: Jumalan tahdosta ja siitä miten se ilmenee teoissamme ja tekemättä jättämisissämme. Jeesuksen rakkauden laki on ainoa oikea tapa tulkita kymmentä käskyä. Sen jälkeen me emme voi uskotella, että olemme pitäneet käskyt. Olemme rikkoneet jokaisessa – aivan jokaisessa. Jokainen käsky on vain esimerkki siitä, miten meidän tulisi rakastaa Jumalaa ja lähimmäistämme. Emme pysty rakastamaan omassa varassamme, omassa viisaudessamme ja omassa hyvyydessämme. Emme pysty rakastamaan lapsiamme, puolisoamme emme edes itseämme niin kuin tulee. Siinäkin olemme vajavaisia. Mikään aate ja mikään rauhanliike, mikään uskonto, mikään puolue ei saa ihmisessä sitä ihmettä aikaan, että hän muuttuisi niin hyväksi, että täyttäisi rakkauden lain. Ei edes kristinusko.
Miksi Jumala antoi meille lain, jota me emme pysty täyttämään? Vaikka kysymyksessä on vain yksi käsky, vaikka Jeesuksen esimerkki innostaa ja velvoittaa meitä, kukaan ei pysty lakia täyttämään. Vastaus on yksinkertainen. Me elämme langenneessa maailmassa. Vain Jeesus pystyi täyttämään lain. Lain tehtävä on osoittaa meille syntimme, näyttää meille pimeytemme, tekohurskautemme ja itsepetoksemme. Jumala ei ole lieventänyt lakia tai tahtoaan meidän pahuutemme ja heikkoutemme tähden. Synti on aina Jumalan vastaisuutta. Laki osoittaa sen. Kyvyttömyytemme rakastaa osoittaa sen, kuinka paljon meissä on sitä, mikä vastustaa Jumalan tahtoa. Se on meissä todella syvällä ja todella lujassa. Siksi luterilaisessa kirkossa puhutaan perisynnistä. Se on ikävä seuralaisemme hautaan asti.
Me tarvitsemme armoa. Siksi Jeesus tuli maan päälle. Hän ainoana täytti kokonaan rakkauden lain. Hän osoitti raukkautta meitä kohtaan loppuun asti – Hän tuli vastaukseksi rakkaudettomuuden ongelmaan. Hän kärsi meidän synneistämme täyden hinnan. Meidän rakkaudettomuutemme vei hänet ristille – ja ristille rakkaudettomuutemme myös tyhjenee. Hänen tähtensä me saamme anteeksi. Jumala rakastaa meitä, jotka emme kykene rakastamaan
Pyhä Henki meissä kiinnittää meitä yhä lujemmin hänen rakkauteensa. Hän kasvattaa meitä vastarakkauteen osoittamalla kuinka paljon meitä on rakastettu, kuinka paljon me olemme saaneet anteeksi. Pyhän Hengen työ meissä on kasvattaa meitä yhä läheisemmin Kristuksn kuvan kaltaiseksi. Mitä enemmän se toteutuu, sitä näkyvämmin ja elävämmin rakkas välillämme virtaa.
Kysymys on rakkauden kiertokulusta: Isä rakastaa Poikaa – Poika rakastaa valittuja oppilaitaan (=seurakuntaa) loppuun asti – opetuslapset rakastavat toisiaan. Tällainen oppilainen keskenäinen rakkaus on samalla rakkautta Poikaan, mikä on rakkautta Isään.
Kun rakkaus saa voimansa Jumalan rakkaudesta, se ei ole kovaa omaa puskemista, vaan enemmänkin suostumista rakkauteen, suostumista Jumalan rakastamaksi, pysymistä hänen rakkaudessaan. Rakastamalla toisiamme noudatamme hänen käskynsä ja osoittaudumme Jumalanlapsiksi.
Taivaan kansalaisena maailmassa on siis sitä, että uskomme Poikaan. Uudistumme anteeksiantavassa rakkaudessa ja saamme voiman rakastaa hänen rakkaudellaan.