”Minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle.” (Jh 15:16). Aika sopiva Jeesuksen kehotus urheiluväen kirkkopyhään! Tänään tässä ja nyt laitamme liikkeelle ainakin ajatuksemme ja sydämemme aivoitukset.
Urheiluväen kirkkopyhä tuo mieleen yhden rinnastuksen urheilun ja uskon välille. Urheilun kuva rakentuu paljolti julkisuuden ja huippujen varaan. Heitä seuraamme, heistä luemme. Sitten ovat kuntourheilijat, joiden terveyttä ja elämänlaatua liikunta pitää yllä. Ja sitten ovat vielä penkkiurheilijat katsomoissa tai radion ja telkkarin ääressä.
Myös uskon mielikuvat rakentuvat julkisuuden varaan. Uskon huipuilla en kuitenkaan tarkoita esimerkiksi ahkeria rukoilijoita tai raamatunlukijoita tai yhteisvastuun kerääjiä ja vapaaehtoisia. Tarkoitan uskonasioiden julkisuutta. Julkisuudessa näkyy kärjekkäitä uskonnollisia mielipiteitä, kannanottoja, tunnettujen henkilöiden kertomuksia siitä, miksi he liittyivät kirkkoon tai erosivat siitä. Olisiko hyvä puhua tänään näiden julkkisilmiöiden lisäksi myös kuntouskovaisista ja penkkikristityistä?
Tarkoitan penkki -sanalla nyt ihmisiä, jotka ovat vain katsomossa. Liikunnassakaan kunto ei kohoa yhtään, jos vain huutelee kentällä uurastaville tai kommentoi sohvalla muiden tekemisiä. Pahimmillaan tuo piikikäs huutelu kentän laidalta on tosi ikävää kuultavaa.
Uskovan kristityn elämäkään ei ole tarkoitettu vain katsomolajiksi. Huutelu kuulostaa yhtä ikävältä kuin urheilukatsomossakin. Ero siirtyä katsomouskovaisesta tekijäksi on yhtä suuri kuin siirtyä penkkiurheilijasta kuntoliikkujaksi.
Usko ja rakkaus! Siitä kristinuskossa on kysymys. Tämä Raamattu tässä kädessäni on paksu, värikäs ja monipuolinen kirja. Tänään tiivistän sen ja päivän evankeliumin sisällön näihin sanoihin: usko ja rakkaus. Usko, siis esimerkiksi iltarukous. Rakkaus, siis esimerkiksi jokin hyvä teko toisen ihmisen parhaaksi.
Raamattu puhuu vertauskuvien kielellä. Herran kirkkaus on kuin maja, joka varjelee päivän helteeltä ja suojaa sateen ryöppyjä vastaan. (Jes. 4:6). Rakastamisen ydin on, että ei ”sanoin ja puheessa vaan teoin ja totuudessa”. (1. Joh. 3:18). Jeesus opetti: ”Minun tahtoni on, että te lähdette liikkeelle ja tuotatte hedelmää, sitä hedelmää, joka pysyy”. (Joh. 15:16). Jumala on rakkaus. Rakkaus on hedelmä, joka pysyy – sekä Jumalan rakkautena meihin, että kokemuksena lähimmäisestä, joka rakastaa.
Usko ja rakkaus kuuluvat yhteen. Muistamme hetken, jolloin meitä on rakastettu.
Rakkaus, josta puhumme nyt tänään ei ole vain tunteita, fiiliksiä. Jumalan rakkaus on sellaista, että hän rakastaa meitä silloinkin, kun itsellämme on huono päivä. Tästä seuraa tehtävä meille. Hyvää rakkautta on se, että olemme reiluja kavereita myös niitä kohtaan joilla näyttää juuri nyt olevan huono päivä.
Voimavaramme on siinä, että Jumala rakastaa meitä jokaista yhtä paljon, aina ja yhtä lämpimästi.
Urheiluväkihän tuntee hyvin sen, että asioita tehdään rakkaudesta lajiin eli harjoitellaan sateisinakin päivinä.
Minulta meni hyvin pitkään ymmärtää jotain siitä, mitä olisi henkilökohtainen usko. Nyt sanon näin. Henkilökohtainen usko on se, mikä sinulla on sydämessäsi. Hengellisen ja henkisen kanssa on sama kuin fysiikan: harjoitus auttaa. Uskon harjoitusta on iltarukous tai Raamatun lukeminen tai musiikki. Taivaan kansalaisena maailmassa aiheen latinankielinen otsikko tälle päivälle on Cantate: Laulakaa. Laulu ja musiikki ovat taivaan kieltä! Lähimmäisen jeesaaminen on taivaan kieltä.
Joskus näemme urheilijoiden tekevän ennen suoritusta ristin merkin. He eivät rukoile voittoa vaan levollisuutta Jumalan edessä. Levollisuus ja tietoisuus jostain suuremmasta voi toki auttaa poistamalla tarpeetonta jännitystä.
Jumala on aina suurempi ja avarampi kuin meidän ajatuksemme ja luulomme. Hän on meitä lähellä mutta hän on suurempi kuin ajatuksemme ja sydämemme. Jumalan tahto on, että kuntoilemme myös ajatustemme ja sydämemme kehittämisessä. Jumalastakin sanotaan joskus asioita, jotka kertovat vain ihmisten omien ajatusten pienuudesta ja vinoutumisesta.
Tarvitsemme nöyrää harjoitusta, joka tekee meille hyvää.
Totuus on aina samaa kuin rakkaus. Rehellisyyden avulla pääsee aina eteenpäin, vaikka joskus tekeekin kipeää. Jeesus opettaa uskon ja rakkauden kuuluvan yhteen.
Uskon, että Jumala rakastaa meitä jokaista ja että Jeesus Kristus on meidän Herramme ja Vapahtajamme. Uskon, että Pyhä Henki vakuuttaa sydämissämme, että olemme saaneet anteeksi kaiken, mikä painaa mieltämme. Toivon, että kasvamme oikeiksi lähimmäisiksi.
Usko ja rakkaus! Kohta pyydän teitä nousemaan ja sanomaan yhdessä uskontunnustuksen. Se on perinteinen, jo vuonna 325 kristilliseen kirkkoon hyväksytty tunnustus. Siitä voi miettiä monin tavoin. Se on kuitenkin kautta maailman kristittyjen yhteinen tunnustus.
Tämän päivän hyvän sanoman voimme sanoa lyhyemmin: usko ja rakkaus.
Tulen nyt keskikäytävälle ja pyydän teitä sitten nousemaan. Ja sitten huudamme kuin kannustushuudon samaan tapaan kuin vaikkapa Kipaa kannustaen: Usko ja rakkaus! Katsotaan, saammeko tässä kirkossa aikaan kunnon tunnustushuudon! Ja sen jälkeen sitten sanomme perinteisen, apostolisen tunnustuksen. Sanomme sen yhdessä. Uskontunnustus ei ole soolo. Ei myöskään papin soolo. Pysyn tässä keskikäytävällä teidän keskellänne.
Nyt: usko ja rakkaus!
Tunnustamme yhdessä uskomme apostolisen uskontunnustuksen mukaan.