Yksi lapsuuteni merkittävimmistä kulttuurielämyksistä oli Helsingin jäähallissa vuonna 1984 Suomen Lähestysseuran kesäjuhlilla, jossa esitettiin Anna-Mari Kaskisen ja Pekka Simojoen musikaali Liekit. Nuori nainen lähti lähetystyöhön ja siellä kohtasi monenlaisia vaikeuksia levittäessään ilosanomaa Jeesuksesta. Tämä laulu kuvasi paikallisen nuoren naisen ajatuksia hänen tavatessaan suomalaisen Riikan. Onko se totta, että Jumala ei olekaan pelottava eikä etäinen tuomari niin kuin hänen uskonnossaan oli opetettu? Voisiko hänkin kohdata Riikan Jumalan? Kelpaisiko hän Riikan Jumalalle, kristinuskon Jumalalle? Minä, 9-vuotias, tyttö vaikutuin kovasti musikaalista. Se puhutteli vahvasti minua rohkeudellaan.
Pari viikkoa sitten sain osallistua vaikuttavaan kultturielämykseen Tampereen Työväenteaterissa. Pauliina Rauhalan kirja Taivaslaulu oli työstetty upeaksi teatterielämykseksi, joka ei jättänyt kylmäksi . Teatterissa julistettiin evankeliumia oikein kunnolla: Jeesus, henkilökohtainen usko ja Raamattu pelastavat eikä se, että synnyttää mahdollisimman monta lasta tai noudattaa tarkasti isien perinnäissääntöjä.
Tämän päivän evankeliumitekstissä Jeesus puhuu siitä, mitä on synti, tuomio ja vanhurskaus. Taivaslaulu-näytelmässä lestadiolainen nainen joutui hoitokokukseen tuomittavaksi, koska hänellä oli synnytyksessä varpaankynsissä kynsilakkaa. Hän laittoi kynsilakkaa suojatakseen itseään siltä tuomiolta, mitä ei-lestadiolainen hoitohenkilökunta voisi häneen kohdistaa ties kuinka monennen synnytyksen vuoksi. Toinen lestadiolainen nainen näki varpaankynnet, tuomitsi ja kanteli asiasta uskon veljille. Naista ei pidetty vanhurskaana eli Jumalalle kelpaavana punaisten varpaankynsien vuoksi. Hänet tuomittiin syntisenä.
Jeesuksen käsitys synnistä, tuomiosta ja vanhurskaudesta on erilaonen. ”Synti on siinä, että ihmiset eivät usko minuun”. Synti on Jeesuksen mielestä sitä, että ihminen ei ota vastaan Jeesusta henkilökohtaisena Vapahtajana. Synnittömimmänkin ihmisen elämä on Jumalan silmien edessä epätäydellistä. Sen vuoksi kristityn ei tarvitse itse yrittä pelastaa itseänsä elämällä oikein, vaan ihminen saa ottaa vastaan Jeesuksen anteeksiantamuksen. Luterilaisen käsityksen mukaan ihminen on yhtä aikaa kokonaan syntinen ja kokonaan vanhurskas eli Jumalalle kelpaava. Omilla teoilla ei voi kelvata Jumalalle vaan ainoastaan turvautumalla armoon, ansiottomaan rakkauteen minun edestäni.
Tiukoissa uskonnollisissa liikkeissä, joissa tarkkaillaan ja tuomitaan toisten tekoja, on vaarana ylpeys, tekopyhyys ja kulissien luominen. Silloin ihminen alkaa miettiä enemmän sitä, mitä muut ihmiset ajattelevat kuin mitä Jumala ajattelee. Roomalaiskirjeessä annetaan mielenkiintoinen näkökulma syntiin:
”Säilytä sinä oma uskosi Jumalan edessä. Onnellinen se, joka ei tuomitse itseään siitä minkä uskoo oikeaksi. Mutta se, joka epäröi ja silti syö, on tuomittu, koska hän ei toimi uskon perusteella. Kaikki, mikä ei perustu uskoon, on syntiä.” (Room. 14:22-23)
Taivaslaulussa puhuttiin kauniisti myös elävästä uskosta. Päähenkilöt Vilja ja Aleksi luottivat Jumalan johdatukseen elämänsä ratkaisuissa, vaikka se tarkoitti sitä, että Aleksin isä tuli tuomitsemaan heidät, koska Aleksi uskalsi blogissaan arvostella vanhoillislestadiolaisten ehkäisykieltoa. Oman vaimon täydellinen uupuminen osoitti fiksulle miehelle sen, miten ehkäisykielto aiheuttaa monelle naiselle ja sitä kautta myös miehille ja lapsille kohtuutonta kärsimystä. Aleksi ei pelännyt tulla isänsä, perheensä ja herätysliikkeensä hylkäämäksi, koska hän koki olevansa Taivaallisen Isän ja vaimonsa hyväksymä.
Minä tunsin teatteriesityksen aikana valtavaa Pyhän Hengen läheisyyttä. Ilon ja rakkauden Henki oli ottanut Pauliina Rauhalan ja teatteriväen käyttöönsä, jotta ihmiset voisivat vapautua väärän uskonnollisuuden kahleista ja löytää totuuden. Päivän tekstissä Jeesus lupaa, että hänen taivaaseenastumisensa jälkeen tulee jotain parempaa. Pyhä Henki ei vain muistuta siitä, mitä Jeesus on sanonut ja tehnyt. Hän on Totuuden Henki, joka johtaa tuntemaan koko totuuden. Olemme siis opetuslapsiakin onnellisemmassa asemassa. He saivat olla Jeesuksen seurassa rajastusti, mutta me voimme olla Pyhän Hengen kautta Jumalan läsnäolossa ihan koko ajan. Pyhän Hengen tehtävänä on synnyttää ja vahvistaa uskoa Jeesukseen. Jeesus sanoitti sen: ”Hän kirkastaa minut, sillä sen, minkä hän teille ilmoittaa, hän saa minulta.”.
John Ortberg on kirjassaan ”Jumala on lähempänä kuin luuletkaan” kuvannut upeasti sitä, mitä Jumalan läsnäolo voisi olla tavallisen arjen keskellä Ortbergin mukaan Raamatun suurin lupaus ei ole syntien anteeksiantaminen, vaan lupaus Jumalan läsnäolosta. Syntien anteeksiantamusta tarvitsemme vain tämän elämän aikana, mutta lupaus Jumalan läsnäolosta kuuluu sekä tähän aikaan että tulevaan aikaan, jolloin saamme nähdä Jumalan kasvoista kasvoihin,
Tärkeää on muistaa se, miten kyse on ennen kaikkea Jumalan toiveesta olla ihmisiä lähellä eikä meidän toiveestamme olla Jumalan lähellä. Jeesuksen nimi Immanuel tarkoittaa Jumala meidän kanssamme. Se kuvaa hienosti sitä, miten saamme elää läheisessä yhteydessä Jumalaan silloin kun uskomme Jeesukseen omana Vapahtajana. Kastekäskyssä on lupaus siitä, miten Jeesus on meidän kanssamme kaikki päivät maailman loppuun asti. Joissakin hengellisissä piireissä käytetään ylistyslauluja, jotta Pyhä Henki tulisi paikalle. Se on turhaa, koska Jumala on jo Pyhän Henkensä kanssa paikalla. Toinen asia on sitten se, olemmeko me itse läsnä niin, että voimme kohdata läsnäolevan Jumalan. Jumala on aivan varmasti läsnä jokaisessa messussa. Mutta laulut, rukoukset ja tekstit voivat auttaa meitä olemaan läsnä ja avoimella mielellä, jotta Pyhä Henki voi koskerraa.
Minulla on pieni kirja Veli Laurentiuksen elämästä. Hän oli tavallinen mies, joka eli elämäänsä tyytymättömänä keittiötyössä. Eräänä päivänä hän katseli puuta ja oivalsi puun elämän salaisuuden olevan siinä, että se on juurtunut johonkin muuhun ja syvempään kuin itseensä. Hän päätti asettaa koko elämänsä tavoitteeksi olla kokoaikaisessa, hiljaisessa ja salaisessa sielun keskustelussa Jumalan kanssa. Hänen elämänsä muuttui sisäisesti, vaikka hän edelleen teki töitä keittiössä. Hänen lähellään olevat ihmiset kokivat hänestä vuotavan elävän veden virtoja, joiden vuoksi hekin tahtoivat tuntea Jumalan samalla tavalla kuin hän
Hengellinen kasvu voii tarkoittaa sitä, että kasvatamme edellytyksiämme kokea Jumalan läsnäoloa.
Veli Laurentiuksen kirjassa Jumalan läsnäolon harjoitus sanotaan:
”Kaikkein pyhintä ja tärkeintä hengellisessä elämässämme on harjaannus tietoisuuteen Jumalan läsnäolosta. Se merkitsee, että jatkuvasti iloitsemme jumalallisesta yhteydestä häneen ja että puhumme nöyrästi ja rakkaudellisesti hänen kanssaan kaikenlaisissa vaiheissamme, rajoittamatta keskusteluamme millään tavoin”
Jeesus oli paras esimerkki ihmisestä, joka eli läheisessä yhteydessä Jumalaan. Hän oli niin riippuvainen Jumalasta, että hän sanoi kaiken tekemänsä olevan tulosta Jumalan voimasta. Päivän viettäminen Jumalan kanssa ei tavallisesti tarkoita sitä, että ihminen tekisi jotain eri asioita kuin asioita. Sen sijaan hän oppii tekemään kaiken Jumalan kanssa. Elämämme kaikki osa-alueet (työ, ihmissuhteet, harrastukset, tehtävät) ovat Jumalan valtavan ja aidon kiinnostuksen kohteita. Minun haluni kokea Jumalan läsnäoloa vaihtelee, mutta hänen halunsa olla yhteydessä minuun on lakkaamatta sama. Minun ei tarvitse verrata omaa suhdettani Jumalaan muihin ihmisiin. Minun polkuni Jumalan läsnäoloon ei ole täysin yhtenevä kenenkään muun polun kanssa.
Kun olin kotiäitinä neljän lapsen kanssa, elämä oli aika kiireistä ja vaativaa. Lasten vaatimukset tuntuivat välillä ylivoimaisilta. Sen vuoksi olin laittanut jääkaapin oveen hengellisiä tekstejä, jotka olin saanut Ruotsissa asuessani piispalta. Erityisesti minua puhutteli ajatelma: ”Älä ole huolissasi, älä pelkää. Siltä, jolla on Jumala, ei puutu mitään.”
Välillä oli aikoja, että joka kerta mennessäni jääkaapille luin tuon tekstin. Se alkoi elää minussa ja vaikuttaa. Murheet ja huolet muuttuivat pieneksi, kun ne laittoi tuon lauseen perspektiiviin. Mikäpä hätä minulla ja lapsillani olisi, kun saamme olla rakastavan Jumalan katseen alla. Haluan jättää tämän lauseen sinulle muistolauseeksi. Siksi se jaettiin virsikirjan välissä. Sanotaan se yhteen ääneen.
”Älä ole huolissasi, älä pelkää. Siltä, jolla on Jumala, ei puutu mitään.”
– – –
Julkaistu myös Wife and wifestyle -blogissa saatesanoin: ”Tässä tämänpäiväinen saarna, jonka pidin kaksi kertaa. Kirjoitettu versio on niiden kahden välimuoto. Aloitin saarnani laulamalla Liekit-musikaalista Anna-Mari Kaskisen sanoittaman ja Pekka Simojoen säveltämän laulun ”Kuinka hänet löytää voisin”:
1. Lapsena luulin: Jumala on julma.
Hän paljon ihmisiltä vaatii.
Kurtussa otsa ja silmäkulma,
hän meille rangaistusta laatii.
Vaikka koetin kiltti olla,
oikein elää tahdoin.
Aina seisoin tuomiolla,
minkäs sille mahdoin.
En koskaan päässyt valoon,
löysin tuhansia teitä,
jotka kaikki kulkisin nyt toisin.
Jos Jumalasi taloon yhä mahtuu eksyneitä,
kerro, kuinka hänet löytää voisin.
2.Löydänkö Herrasi rukoilemalla
vaiko vain olemalla hiljaa?
Asuuko hän jossain auringon alla?
Leikkaako hän kypsää viljaa?
Kelpaanko näin Jumalalle,
ottaako hän vastaan?
Vastaako hän huutavalle
kaukaa kunniastaan?
Tahdon päästä valoon.
Löysin tuhansia teitä, jotka kaikki kulkisin nyt toisin.
Jos Jumalasi taloon yhä mahtuu eksyneitä,
kerro, kuinka hänet löytää voisin.