5. paastonajan sunnuntai, Luuk 13: 31 – 35, Juha Parjanen

Niin, sisaret ja veljet, Herramme Kristuksen nimessä meidät on kutsuttu tekemään hyvää. Kristus itse määritteli oman tehtävänsä seuraavasti: ”Sokeat saavat näkönsä, rammat kävelevät, spitaaliset puhdistuvat, kuurot kuulevat, kuolleet herätetään henkiin, köyhille julistetaan ilosanoma”. Melkoinen tehtävä, eikö totta.
Mutta tuon tehtävän Jeesus itse täytti. Tämän paaston aikana olemme jokaisessa jumalanpalveluksessa katselleet ja kuunnelleet sitä, miten Jeesus kohtasi erilaisia ihmisiä heidän elämäntilanteissaan.
Yksi oli sairas – Jeesus paransi hänet.
Toinen oli epätoivoinen – Jeesus rohkaisi häntä.
Kolmas oli synnintunnossaan – Jeesus antoi anteeksi ja julisti Jumalan armoa.
Neljäs kipuili epäuskonsa kanssa – Jeesus valoi häneen uskon rohkeutta.
Jne, jne – evankeliumit kertovat lukuisista hetkistä, joissa Jeesus oli kasvokkain yhden ihmisen kanssa ja auttoi häntä. Hyväntekijä – se Kristus sanalla sanoen oli, Hyväntekijä.
Hyväntekijä naulattiin ristiin.
Hänen ristinsä juurella ei kuulunut päivän evankeliumin iloista huudahdusta ”Siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä” Hyväntekijän ristinjuurella kaikuivat toiset huudot, jotka jo päivän evankeliumissakin taustalla kaikuvat: ”Jerusalem, Jerusalem – sinä tapat profeetat ja kivität ne, jotka on lähetetty luoksesi”.
Hyväntekijä naulattiin ristiin.
Ja läpi kristikunnan historian monia muitakin hyväntekijöitä on surmattu, kidutettu ja häpäisty, sillä ei Kristuksen seuraajalla ole sen parempaa osaa kuin seurata Kristuksen jalanjälkiä – niin hyväntekemisessä kuin maailman pilkan ja häpäisyn kokemisessa. Ne kumpikin kuuluvat meidän matkaamme aina ja niitä kumpaakin tulemme aina kokemaan.
Ne ovat olennainen osa uskoamme.
Herran nimessä.
Niin, Herran nimessä meidän on kutsuttu toimimaan ja edistämään hyvän tekemistä. ”sko hyvän tekemiseen” on varsin osuva teema tämän vuotisille seurakuntavaaleille. Marraskuussa valitsemme seuraavan kirkkovaltuuston luotsaamaan seurakuntaamme omalta osaltaan tuleviin haasteisiin ja luomaan edellytyksiä hyvän tekemiselle niin tässä seurakunnassa kuin sen ympärillä olevassa yhteiskunnassa.
”sko hyvän tekemiseen” kutsuu meidän kaikki rippikoululaisista yhteiskuntamme poliittisiin vaikuttajiin saakka pohtimaan omaa osaamme ja tehtäväämme toimia hyvän tekijöinä Kristuksen esimerkin mukaan.
Teiltä rippikoululaisilta voi hyvin kysyä: Mitä on hyvän tekeminen rippikoulussa ja koulussa? Millainen hyväntekijä sinä olet omassa kaveriporukassasi? Onko toisten hyvä olla vierelläsi? Miten sinä autat kavereitasi? Jokainen meistä kun tarvitsee aina vierelleen heitä, jotka sanoin ja teoin auttavat ja tukevat meitä. Niin siellä koulumaailmassa kuin omien harrasteiden keskellä tarvitaan hyviä kavereita, jotka jeesaavat, ottavat toisen huomioon ja porukoihin, niin ettei kukaan jää yksin. Juuri sinua tarvitaan hyväntekijänä toisen vierelle arjen keskellä.
Millainen hyvän tekijä sinä siis olet? Sitä on syytä vakavasti mielessään ja sydämessään pohtia. Ja sitä, uskotko sinä hyvän tekemiseen ja sen merkitykseen – vai onko sillä mitään väliä, evvk?
Aivan samoin meidän hieman varttuneempien on hyvä kysyä samaa itseltämme: uskonko minä hyväntekemiseen? Millainen hyväntekijä olen isänä tai äitinä, isoisänä tai isoäitinä oman perheeni keskellä? Millainen hyväntekijä olen poliittisena päättäjänä, joka toimillaan luo edellytyksiä ja mahdollisuuksia yhteiskunnalliseen hyvään?
Vanhan Testamentin profeetat saarnasivat väkevästi yhteiskunnallisen oikeudenmukaisuuden ja tasa-arvoisuuden puolesta, samoin Kristus. Vanhastaan kristillinen kirkko on korostanut leivän ja kaiken hyvän tasapuolista ja oikeudenmukaista jakamista: maallinen hyvä jaetaan kristillisesti, kullekin yhtä paljon. Tämä on poliittisten päättäjiemme yhteiskunnallinen tehtävä.
Herran nimessä hyvä jaetaan oikein – tämä on meille jokaiselle kristitylle ehdottoman tinkimätön periaate, joka ohjaa elämäämme.
Tämän tinkimättömän periaatteen vuoksi olen hieman hämmentyneenä seurannut aina välillä somessa käytävää keskustelua siitä, ettei näin olisikaan: jotkut keskustelijat kun tuovat voimakkaasti julki kantansa siitä, että maallinen hyvä pitää jakaa tasapuolisesti ja tasan, eikä kristillisesti. ”Jaetaanko kristillisesti vai jaetaanko tasan”, kysyvät jotkut some-keskustelijat, joiden mielestä uskovat ovat epäoikeudenmukaisia ja epätasa-arvoisia.
Näin hyvinkö me kristityt olemme jakaneet kaikkea elämän hyvää, niin että meille itsestään selvä arvo tasapuolisesta ja oikeudenmukaisesta kaiken hyvän jakamisesta on kääntynyt jotenkin päälaelleen maailman silmissä?
Herran nimessä on tehty myös pahaa, sitä ei käy kiistäminen. Eikä kaikessa suinkaan ole onnistuttu eikä kaikkea ole jaettu oikein. Mutta epäoikeudenmukaisuuteen eikä epätasa-arvoon meitä ei ole kutsuttu, vaan edistämään kaikkinaista hyvää ja kestävää. Usko Jumalaan kun merkitsee aina sitä, että me asetumme aina hyvän puolelle. Meillä kristittyinä ei ole muuta vaihtoehtoa kuin uskoa hyvän tekemiseen ja kannustaa toisiamme siinä, jos mielimme olla Kristuksen seuraajia. Usko hyvän tekemiseen rohkaisee ja kannustaa meitä asettumaan lähimmäisemme rinnalle ja hänen puolelleen kaikkia pimeyden voimia vastaan. Tekomme ja toimemme nähdessään epäuskoisen maailman pitäisi aina todeta: ”siunattu olkoon hän, joka tulee Herran nimessä” Sen parempaa todistusta uskostamme ei voi olla, kuin että asetumme aina hyvän puolelle.
Ja sitähän uskomme aina merkitsee: minä uskon Jumalaan, joka toteuttaa hyvää tahtoaan tässä maailmassa. Minä uskon Kristukseen, joka ristillään teki suurimman hyvän työnsä, sovitti minun syntini. Minä uskon Pyhään Henkeen, joka rohkaisee meitä, kannustaa meitä ja valaa meihin epäuskoisiin uskoa ja luottamusta elämään ja Jumalaan – myös tänään.
Tämän uskon saamme yhdessä tunnustaa nousemalla ylös ja liittymällä apostoliseen uskontunnustukseen:
”Minä uskon Jumalaan.”