Kaikella on motiivi. Ihminen tekee, mitä tekee, aina jostakin syystä, kun tarpeeksi syvälle katsotaan. Ihminen on luotu Jumalan kuvaksi. Perimmiltään ihminen kaipaa nimenomaan Jumalaa. Jumala on pyyteetön rakkaus. Luojamme on itse hyvyys. Hänen luomansa ihminen haluaa hyvää itselleen, lähimmäiselleen ja ympäristölleen. Haluaako luotu hyvää Luojalleen? Rakastaako ihminen Jumalaa yli kaiken?
Ehkäpä rakastaa, mutta ei aina tiedä sitä. Etsiessään syvimmän rakkautensa kohdetta ihminen erehtyy. Hän rupeaakin hakemaan tyydytystä näkyvästä, luodusta. Ihminen alkaa odottaa kaikenlaista hyvää toisilta ihmisiltä. Eikä tämä riitä. Hän ei tyydy vain odottamaan liikoja, vaan ryhtyy jopa vaatimaan kaikkea. Tästä armottomuus saa voimansa.
Armottomuus on kaiken pahan alkujuuri. Se on tuli, joka voimistuu, kun sitä kohentaa. Armoton sielu ei tyydy, vaikka toinen ihminen pyrkii osoittamaan hyvyyttä. Sellaisen mielenlaadun ensimmäinen askel on torjua yhteys. Kun ihminen on armoton, hän hakee tyydytyksen ensisijaisesti omasta oikeassa olemisestaan. Yhteys sen sijaan saa voimansa lähimmäisten hyvien tarkoitusperien etsimisestä. Yhteyttä etsivä joutuu laskeutumaan alas omatekoisesta, tutusta norsunluutornistaan. On helpompi kovettua ja eristäytyä kuin lähteä tälle vaikealla yhteyden matkalle. Sillä vaelluksella ainoana tienviittana on armollisuus.
Päivän psalmissa 13(:16) lauletaan: ”Minä luotan sinun armoosi, saan iloita sinun avustasi.” Elämä on armon polulla kulkemista, iloista ja vapaata oppimista. Kolmiyhteinen Jumala on ehdottoman hyvä eikä yhtään armoton. Hän tekee kaikesta hyvää ja parempaa. Jumala ei ole taipumattomassa hyvyydessään meitä kohtaan ankara. Sellainen on Saatana, henki, jolla ei ole parempaa tekemistä kuin pimittää rakkautta. Tosiasiassa kaikki, mitä elämässä tapahtuu, myös koettelemukset, ovat rakennusainetta hyvää päämäärää varten. Meitä ollaan tekemässä eheiksi.
Irenaeus, joka oli Lyonin piispa toisella vuosisadalla ja jonka marttyyrikuoleman päivä tänään on, kirjoitti näin: ”On tarpeen seurata ainoaa luotettavaa ja totuudellista Opettajaa, Jumalan Sanaa, Jeesusta Kristusta, Herraamme. Mittaamattomassa rakkaudessaan hän tuli sellaiseksi kuin me olemme, tehdäkseen meidät siksi, mitä hän itse on.” Mitä kirkkoisä Irenaeus tarkoittaa puhuessaan siitä, mitä Herra itse on..? Herra on armo ja rakkaus. Kaikkien ihmisten elämä on lopulta sitä, että meitä, tyhjästä luotuja, tehdään rakkaudeksi ja armoksi. Siihen lunastustyö tähtää.
Armollisen tien kulkija kohtaa monia vastustajia. Ensimmäisenä niitä kohtasi ristin mies, Vapahtajamme Jeesus. Päivän evankeliumissa jotkut, sopivasti itsensä nimettömiksi jättävät henkilöt, kertovat galilealaisia, jotka kohtasivat häpeällisen kuoleman. Galilea oli syrjäseutu Israelin perukoilla. Sieltä tuli paljon kapinoitsijoita Rooman valtaa vastaan. Jerusalemin temppelialueella häiriköinti oli pyhäinhäväistys. Jeesus oli myös galilealainen – nimettömät miehet antavat ymmärtää, että Jeesuksen tie päättyisi yhtä onnettomasti. Jeesusta varoitettiin tiensä päästä, hänen olisi tehtävä parannus liian armollisesta ajattelutavastaan.
Vapahtajamme Jeesus kääntää asiat päälaelleen – hän varoittaa tuhosta niitä, jotka vaativat täydellisyyttä. Kristuksen käskemä kääntyminen tarkoittaa armottoman mielenlaadun heittämistä roskakoriin. Kukaan ei ole sen parempi eikä huonompi ihminen, vaikka kyse olisi minkälaisista rikollisista tahansa, jopa galilealaisista tai vieläkin pahemmista terroristeista Tunisiassa, Kuwaitissa tai Lyonin lähellä. Kaikki joutuvat koettelemuksiin, sisäiseen tuskaan tai ulkonaisiin onnettomuuksiin, elämänsä aikana. Me emme voi poistaa ahdinkojamme ylimielisyydellä, eikä meillä ole lupaa ulkoistaa pahuutta. Jokaisella on oma ristinsä.
Armoton mielenlaatu ei tule pääsemään taivasten valtakuntaan. Sen olemassaolo tullaan poistamaan. On helpompi olla menemättä puhdistavan tulen läpi. Ainoa hyvä tie maan päällä on luottaa joka päivä Jumalan armoon, kasvaa siinä, muistaa pyhää kastetta. Miksi lisäisimme kanssaihmistemme tuskaa pienelläkään ymmärtämättömyydellä? Jo Vanhan testamentin apokryfikirjojen opettaja Jeesus, Sirakin poika, sanoi: ”Ajattele loppuasi ja lakkaa kantamasta kaunaa, muista, että kuolet ja katoat, ja elä käskyjen mukaan.”
Ihmisten armottomuus ei ole minkäänlainen este kaikkivaltiaan Jumalan armollisuudelle. Niin kuin päivän hallelujasäe Paavalin roomalaiskirjeestä kuului: ”Jokainen polvi on notkistuva Herran edessä ja jokainen kieli on ylistävä Jumalaa.” Se on yhteinen toivomme, lähetyskäskyn toteuduttua ja viimein tulevassa maailmassa. Kaikkein kieroimmillakin teoillamme ja epätoivoisimmilla ajatuksillamme on jokin motiivi. Kaikki pyrimme valittaen kohti Jumalaa. Hän on meidän syvin toivomme ja unelmamme. Hän oli tuntematon lapsi neitsyen kohdussa. Hän oli elämä kuolleena ristillä. Hän on anteeksianto. Pyhä Henki kuuluttaa avoimesti toreilla ja foorumeilla: ”Sinut on julistettu syyttömäksi, vapaaksi ja täydelliseksi!” Ja julistuksen on allekirjoittanut itse Isä, Jumala.