5. sunnuntai helluntaista, Luuk 13:1-5, Marita Koivunen

Marita Koivunen
Loimaa

”Mitä pahaa minä olen tehnyt, kun minulle tapahtuu tällaista? Miksi minua pitää näin rangaista, kun tätä joudun kokemaan?”

Tai ”Voivoi sitä raukkaa, miksihän hän tuollaistakin joutuu kärsimään….Se on varmaan niin kovapäinen, että Jumalan täytyy vähän opettaa ja kasvattaa sitä.”

Ovatko nämä tuttuja ajatuksia tilanteessa, jossa itse tai joku muu joutuu kärsimään ja kokemaan jotain vaikeaa?

Tällainen ajatusmalli ihmisillä helposti on. Mutta Jeesus osoittaa, kuinka väärä se on.
Jos toinen ihminen joutuu vaikeaan tilanteeseen tai kokee jonkin tragedian ja väitetään, että se on lopulta hänen omaa syytään ja hän ansaitsee sen ja otetaan vielä Jumala mukaan siihen ajatuskuvioon, niin silloin tulee pahaa jälkeä. Silloin lisätään taakkaa taakan päälle, tehdään se aivan ylivoimaisen raskaaksi kantaa. Silloin Jumalasta tehdään syyttäjä, tuomari. Silloin tehdään Jumalasta sellainen, jollainen hän ei ole.

Jeesukselle tullaan tässä evankeliumissa kertomaan varmaan vähän omahyväisesti kauhistellen kahdesta hyvin ikävästä traagisesta tapahtumasta. Mitäs sanot; Jeesus?
Mitä Jeesus sanoo? Hän tuntee ja tietää ihmismielen ja siellä olevat ajatusmallit. Hän sanoa paukauttaa. Luuletteko että nuo ihmiset jotka saivat tuollaisen lopun, ovat syntisempiä kuin muut? Eivät ole! Kaikki ovat yhtä syntisiä.

On helpottavaa, ettei Jeesus lähde mukaan ihmistä syyllistämään. Kärsimykset ja onnettomuudet eivät tule siis ihmiselle siksi, että hän ansaitsisi sen. Kukaan ihminen ei ole toista parempi, kaikki ovat samalla viivalla.

Tässä tapauksessa kerrottiin Pontius Pilatuksen tekemisistä. Pilatuksen maine ei ole kovin hyvä. Mutta onko hän todella tehnyt sen, mistä huhutaan, ei ole varmaksi tiedossa. vaikka olisikin, niin tällaiseenkin tilanteeseen ja sitä seuraavaan ajatteluun liittyy vaara.
Jos joku ihminen tekee oikein pahoja asioita, helposti käy niin, että ns. siivosyntinen kokee häneen verrattuna itsensä kovinkin puhtaaksi pulmuseksi tämän toisen pahoihin tekoihin verrattuna. Jos joku vaikkapa kavaltaa paljon rahaa, tai tappaa toisen, oma pahan puhuminen toisesta tai valehtelu tai jonkun kohteleminen ylpeästi ja töykeästi, tuntuu vain pieneltä rikkeeltä. Eihän se ole oikeastaan yhtään mitään, tulee kiusaus ajatella.

Mutta Jeesus on toista mieltä. Kaikki te tuhoudutte, ellette käänny. Kaikki ovat Jumalan edessä syntisiä. Kaikki tarvitsevat Jeesusta. Kaikkien, meidän mielestä pientenkin syntien, ja ns. suurten syntien takia, Jeesuksen piti antaa henkensä, hänen piti suorittaa sovitus Golgatalla, oli kyseessä sitten pienikin valehtelu, yksikin paha sana tai vain paha ajatus. Yhdenkin synnin takia piti Jeesuksen tulla ja tarvittiin se että Jumalan Pojan veri vuotaa Golgatalla sovitukseksi. Toki on totta se, että jotkut synnit, jotkut pahat teot aiheuttavat huomattavan paljon enemmän inhimillistä kärsimystä kuin jotkut toiset synnit. Pahan ajatuksen tietää vain Jumala ja ihminen itse, siitä ei suoranaisesti kärsi kukaan, ellei se muutu sanoiksi ja teoiksi.

Mutta jos esim. tappaa toisen, saati monta ihmistä siitä seuraava murhe ja kärsimys on valtavan suuri monella ihmisellä koko loppuelämäksi.

Näissä tapauksissa mistä Jeesukselle kerrottiin, oli kysymys Pontius Pilatuksesta.
Mutta niihinkin sisältyy samalla ansa Jeesukselle. Mitä Jeesus vastaisi? Israel oli tuolloin Rooman vallan alla, mikä ei lainkaan miellyttänyt heitä. Asettuisiko Jeesus nyt Rooman vallan edustajan puolelle tai häntä vastaan? Jos tuomitsee, häntä ehkä syytettäisiin kapinasta, jos asettuu puolelle, hänen oma toimintansa olisi vaarassa loppua, kansan suosio loppuisi.

Jeesus ei tee kumpaakaan. Hän vastaa puhumalla ihmisen iankaikkisesta kohtalosta ja kehottaa varautumaan siihen, valmistautumaan siihen. Ja hänen vastaukseensa sisältyy käsky: unohtakaa kerta kaikkiaan se että ihmistä kohtaavat onnettomuudet ja vaikeudet johtuisivat siitä, että hän on niin syntinen tai muita syntisempi.

Samalla tavalla Jeesus vastaa meille nykyajan ihmiselle, kun me tulemme kertomaan hänelle, että nyt on tällaista tapahtunut, mitä sinä Jeesus sanot.
Maailmassa riittää murhenäytelmiä toinen toisensa perään, ja me kuulemme niistä hyvin nopeasti. Tieto kulkee, kaikki yksityiskohdatkin löytyvät netistä..
Luonnonkatastrofit ja niistä seuraava kärsimys ja hätä, onnettomuudet, vakavat sairaudet, terrori-iskut, matkustajalentokoneen ohjaaminen päin Alppeja, Isisin hirmuteot jne. Tällä viikolla olemme kuulleet ampumisista kirkossa Yhdysvalloissa, ampumisesta Tunisiassa ja Kuwaitissa. Hätää riittää, pahuutta riittää aivan mittaamattoman paljon. Herra armahda! ei voi kuin huutaa.

Kärsimystä ei voi selittää. Mutta on totta, että osa kärsimyksestä johtuu suoraan ihmisen pahuudesta. Mitä muuta kuin pahuutta on, kun ampuu toisia silmittömästi.
Jos kaikki ihmiset edes yrittäisivät pyrkiä noudattamaan Jumalan ja Raamatun ohjeita: rakastakaa lähimmäistä kuin itseänne, niin ei tällaista tapahtuisi, ei ainakaan näin paljon..
Mutta kun näin sanomme, ei taaskaan saa liukua siihen ajatteluun, että pitää itseään muita parempina. Olen kuullut sanottavan: Mitä täydellisempi ihminen on, sitä täydellisemmin hän sietää toisten epätäydellisyyttä.

Tähän sisältyy pieni piikki. Meidän oman pyhyytemme taso mitataan lopulta sillä, kuinka paljon rakastamme ja armahda toisia. Omia syntejämme on joskus vaikea nähdä. Saatamme myös selitellä rakkaudettomuuttamme ja tehdä sen oikeutetuksi.
Mutta meidän ei tule missään tilanteessa asettua toisten yläpuolelle. Se paikka on yksin Jumalalla.

Tämän sunnuntain tekstit siis kehottavat anteeksiantavaisuuteen ja armahtavaisuuteen kaikissa elämäntilanteissa. Se on kuin motto, se linja jonka mukaan Jeesukseen uskovan tulisi elää. Jeesus sanoo: armahtakaa, niin teidätkin armahdetaan. Älkää tuomitko, niin ei teitäkään tuomita. Luukas 6:36-37.

On siis aina puhuttava varoen, kun puhuu toisesta ihmisestä, vaikka hän olisi tehnyt millaisia asioita tahansa. Miksi? Koska jokaisen ihmisen puolesta Jeesus on kuollut. Jokainen on Jumalan edessä niin arvokas ja kallisarvoinen, että Jumalan Pojan veri on vuotanut hänen edestään. Siksi on oltava varovainen sanoissaan. Meidän tehtävämme tai meidän oikeutemme ei ole tuomita ihmistä, vaikka hänen pahat tekonsa tuomitsisimmekin. Surullista tietenkin on se, kun me Jumalalle rakkaat ihmiset ajaudumme usein niin kauas hänestä ja kun me olemme pahoja toisillemme.

Jeesus kertoo siis moton, minkä mukaan elää. Mutta hän kertoo myös jotain hyvin lohdullista. Hän sanoo Olkaa armahtavaiset, niin kuin teidän Isänne on armahtavainen.
Luukas 6:36

Meillä on siis taivaallinen Isä, joka on armahtavainen! Siinä on onnemme ja autuutemme! Ilouutinen on se, että Jumala ei ole sellainen kuin millaiseksi me ihmiset usein hänet teemme. Ja Jeesuksen tähden Jumala ei ole pelottava, vaativa Jumala, joka vaatii meiltä täydellisyyttä. Jeesuksen täydellisyyden tähden me epätäydelliset ja syntiset saamme anteeksi. On vain yksi täydellinen, virheetön ja synnitön. Hän on Jeesus, Jumalan puhdas Uhrikaritsa.

Meidän riemunaiheemme tänään on, että Jumalan armo ei ole reilua ja oikeudenmukaista. Jos se olisi, kenelläkään meistä ei olisi toivoa saada armoa omalle kohdalleen. Jos armo olisi reilua, me olisimme kaikki hukassa, kaikki me tuhoutuisimme,
Mutta kiitos Jumalalle, armo on epäreilua ja epäoikeudenmukaista. Sitähän se juuri on, epäoikeudenmukaista, kun syntinen saa armon, vaikkei sitä ansaitse, rikkonut saa anteeksi ja uuden alun. On ihmisen oikeustajun vastaista, kun Jumala Jeesuksen tähden vanhurskauttaa eli tekee itselleen kelpaavaksi ja taivaskelpoiseksi jumalattoman, syntisen ihmisen.

Mutta jos armo olisi reilua ja oikeudenmukaista, se ei olisi armoa. Se olisi jotain muuta.
Kiitos Jumalalle, että hän ei suhtaudu meihin oikeudenmukaisesti, että hän ei maksa meille ansiomme mukaan, vaan suhtautuu meihin armonsa mukaan.

Ansioton rakkaus minun osakseni. Synnit poissa, taivas aukeaa! Ristin luona kaiken entisen saa unohtaa! lauletaan laulussa. Jeesuksen veri riittää. Armon toinen nimi voisikin olla Jeesus! Kun me turvaamme Jeesukseen, Jumala katsoo meitä Hänen lävitseen ja meidän rikkoneiden hyväksi Jumala lukee silloin Jeesuksen pyhyyden ja puhtauden.
Kun näin suuren armon saamme osaksemme, tulee meidän suhtautua toisiin ihmisiin ”oikealla tavalla epäreilusti ja epäoikeudenmukaisesti”. Eli samalla tavalla, kun Jumala suhtautuu meihin. Ei niin kuin toinen ansaitsisi eli oikeudenumaisesti, vaan kohdella aina armon ja rakkauden mukaan; ei toisten pahojen tekojen mukaan samalla mitalla, vaan suhtautua toisiin niin kuin se ihminen joka tietää saaneensa syntinsä anteeksi armosta.
Herra, auta että meistä näkyisi se, että me olemme sinun rakastamiasi, sinun ruokkimiasi. Aamen.