Suurta kaupunkia lähestyvä matkamies kysyi tien pientareella istuvalta vanhalta mieheltä:
”Millaisia ihmiset ovat tässä kaupungissa?”
”Millaisia he olivat siellä mistä sinä olet tulossa?”
”Hirvittävää sakkia. Ilkeitä, epäluotettavia ja itsekkäitä” hän vastasi. ”Valitettavasti minun on myönnettävä, että tämän kaupungin ihmiset ovat samanlaisia.”
Tuskin oli ensimmäinen matkamies kadonnut näkyvistä, kun jo toinen pysähtyi ja kysyi saman kysymyksen kuin ensimmäinenkin. Jälleen vanhus kysyi millaisia ihmiset olivat olleet siellä mistä hän oli lähtenyt.
”He olivat hienoa väkeä. Rehellisiä, ahkeria ja melkeinpä liiankin anteliaita. En olisi millään halunnut lähteä sieltä.”
Tähän viisas vanhus vastasi: ”Sellaisiksi tulet huomaamaan heidät myös edessäsi olevassa kaupungissa.”
Onko niin, että sellaisena näet kotikaupunkimme ja sen asukkaat – kuin haluat nähdä?
Meillä kaikilla on alituinen kiusaus luokitella ihmisiä ja asetella toinen toisiamme erilaisiin lokeroihin. Toiset ihmiset ovat mielestämme pahoja – toiset hyviä. Onhan nykyisin pahan akselikin määritelty kulkemaan eri kansakuntien välille.
Ihmisten erilaisuus pelottaa. Ehkä mustavalkoista maailmaa on helpompi yrittää ymmärtää – jopa yrittää hallita.
Tällainen ihmisten luokittelu perustuu ennakkoluuloihimme – harvoin tietoon tai toisen ihmisen tuntemiseen. Ennakkoasenteemme ohjaavat meitä. Näemme ja kuulemme vain ne asiat, jotka vahvistavat jo omaksuttuja mielikuviamme. Muut viestit lipuvat helposti ohi.
Tämä on väärin toisia ihmisiä kohtaan!
Jeesus sanoo: ”Olkaa valmiit armahtamaan, niin teidän Isännekin armahtaa.”
Psalmista 103 luemme: ”Laupias ja armahtavainen on Herra … Niin kuin isä armahtaa lapsiaan, niin armahtaa Herrakin niitä jotka pelkäävät ja rakastavat häntä …”
Raamatun kertomukset osoittavat, että Jeesus on meitä hauraita ja monella lailla puutteenalaisia ihmisiä kohtaan armollisempi kuin me hänen seuraajansa olemme.
Hän pitää ovet auki niille, joilta me hänen seuraajansa olisimme usein ne sulkemassa.
Jeesus kutsuu yhteiseen pöytään niitä, jotka me hänen seuraajinaan olisimme valmiit torjumaan. Hän näkee ihmisen koko todellisuuden ja on silti valmis armahtamaan.
Me hänen seuraajinaan näemme usein osatotuuksia ja olemme armottomia toinen toisillemme!
”Kuinka näet roskan veljesi silmässä, mutta et huomaa, että omassa silmässäsi on hirsi …
Ota ensin hirsi pois omasta silmästäsi, vasta sitten näet ottaa roskan veljesi silmästä.”
Mistä tällaiseen muutokseen saisin voimaa?
Hengellisyydestä tai henkisyydestä puhutaan nykyisin aikaisempaa avoimemmin. Syntyy vaikutelma, että hengellisyys olisi inhimillinen ominaisuus, ihmisen luonnollinen piirre tai elämyksellisyyden yksi taso. Onko uskonnollisuus vain yksilöllistä, kunkin oman mielen mukaista elämäntapaa?
Ennen uskonpuhdistusta eli Euroopassa ja meilläkin käsitys, jonka mukaan ihmiselle olisi lankeemuksen jälkeen jäänyt johonkin syvälle sielun sopukkaan turmeltumaton jumalallinen kipinä tai viattomuuden tila. Tavoittaakseen oikean hengellisyyden ihmisen tulisi vain kääntyä omaan sisimpäänsä ja etsiä sieltä se puhtaana säilynyt ydin.
Idän suurten uskontojen edustajat ovat myös pitkään markkinoineet länteen saman sisältölisiä uskomuksia.
Jumalan armo ja rauha tulee meidän itsemme ulkopuolelta. Se on kuin virvoittava tuuli, joka puhaltaa – emme tiedä mistä se tulee ja minne se menee – mutta voimme aistia sen virvoittavan vaikutuksen. Tämä on elävää hengellisyyttä!
Luterilaisen uskonkäsityksen mukaan on pidetty ensiarvoisen tärkeänä korostaa sitä raamatullista opetusta, että Jumala lahjoittaa meille hengellisyyden tavoilla, jossa kiinnitytään ihmisen oman minän ulkopuolelle. Siksi raamatun sanan kuuleminen, pyhä kasteemme ja ehtoollinen ulkonaisina armon välineinä ovat niin tärkeitä. Tulemme Jumalan armon koskettamiksi juuri näiden armonvälineiden kautta.
Mitä sitten meissä tapahtuu, kun tulemme Jumalan armon koskettamiksi?
Meissä herää ja vahvistuu tahto armahtaa tosia ja myös itseämme. Saamme voimaa elää Jumalan valtakunnan hengessä. Paavali sanoo:
Jumalan valtakunta ei ole syömistä eikä juomista, vaan vanhurskautta, rauhaa ja iloa, jotka Pyhä Henki antaa.
Joka tällä tavoin palvelee Kristusta, on Jumalalle mieleen ja saa ihmistenkin arvonannon.
Pyrkikäämme siis rakentamaan rauhaa ja vahvistamaan toisiamme.
Kun ihminen armahtaa toista, niin kuin Kristus on ensin meitä armahtanut, avautuvat portit uuteen elämään, niin kuin Paavali edellä sanotussa kuvaa.
Armahtaessaan itseään, niin kuin Jeesus sanoo: rakasta lähimmäistäsi, niin kuin itseäsi … tapahtuu ihme: meidän menneisyytemme ei muutu, mutta meidän tulevaisuutemme avartuu!
Siksi me tänään kehotamme toinen toisiamme: armahtakaa!
Silloin elämä elpyy, anteeksiantamisen jumalalliset voimat muuttavat arkipäivää inhimillisemmäksi ja me kaikki jaksamme elää. Vanhastaan kristityistä on sanottu: katsokaa kuinka he rakastavat toisiaan! Silloin myös muut arvostavat meidän elämäntapaamme.
Toivottavasti meistä ei sanota: katsokaa miten he Kristuksesta kiivaillessaan, vihaavat toisiaan …
Jeesus sanoo meille yhä uudestaan: Katsokaa minua: minä olen sydämeltäni lempeä ja nöyrä. Näin teidän sielunne löytää levon. Minun ikeeni on hyvä kantaa ja minun kuormani on kevyt.”