Kyllä on hienoa kuulua voittajan leiriin! Nytkin on kuulunut, että pikkuleijonat ovat aivan eri kastia kuin vanhat jääkiekkoilijat, jotka suomalaiskansalliseen vähätellen ja aristellen kysyivät, että minulleko tuo kiekko nyt on tulossa, mitä minä sen kanssa oikein teen ja vaikka Suomi johtaisi kuusi-nolla, ruotsalaiset sittenkin tekisivät seitsemän maalia, kuten tässä yhtenä vuotena kävi, muistatteko?
Uusi sukupolvi kuulemma on tulossa, sukupolvi, joka ei kysele, että mitäs nyt tehdään, vaan härifrån tvättas, täältä pesee.
Silti jossain aivojemme takaraivossa kummittelee ajatus, ettei tästä mitään tule, Talvivaara vie loputkin rahat tehdään sitten niin tai näin, Nokiakin sössittiin, jotain mehutiivistettä vain myydään jostain korkista mukamas suurena keksintönä, mitä se kyllä onkin, jos ei tarvitse muuta rahdata kuin pelkkiä korkkeja ympäri maailmaa.
Sillä lailla!
Intoa siis näyttäisi olevan, mutta uhkakuvatkin ovat olemassa. Venäjäkin on luvannut vastata sotilastoimin, jos Ruotsi liittyy Natoon. Suomesta ei tarvinnut puhua mitään, kun hyvin tietää, miten tuollaiset lausunnot vaikuttavat meillä: Sukat pyörivät jaloissa jo muutenkin, Paasikivikin totesi, että maantieteelle emme voi mitään.
Ja minkäs parissa meidän hallituksemme askartelee? Yhteiskuntasopimuskin pitäisi saada aikaiseksi, tiedä missä vaiheessa se mahtaa nytkin olla, saadaanko sopu edes siitä vai menevätkö satamat vielä jossain vaiheessa kiinni ja kurjuus lisääntyy entistä enemmän kun tavarat jäävät rannalle ruikuttamaan.
Ja sitten vielä joku Jeesus tulee ja sanoo, että emme ole vielä pyytäneet mitään ja rehvakkaasti jatkaa, että pyytäkää vaan niin saatte!
Missä ihmeen lintukodossa nuo uskovaiset oikein luulevat asuvansa?! Ainahan niillä on molemmat jalat ilmassa, mutta tuo on sentään ihan yliveto! Vai pyytää saadaan ja kaikki annetaan! Tulkoot nyt tänne tavallisen kansan pariin, niin näkevät ettei raha puissa kasva.
Ei kasvakaan, mutta kummallisen rauhan vain tuo Jeesuksen läsnäolo saa aikaan. Siitä ovat lukemattomat sukupolvet esimerkkinä. Siinä oli Suomen kansan oikeustaju osoituksen talvisodan alla: Tänne ei tulla! Milloin on kolmen ja puolen miljoonan kansa noussut sataakuuttakymmentä miljoonaa vastaan, täh?
No Israel tiätty, ja senkös takia me tunnemmekin sympatiaa juutalaisten kanssa, pieni Daavid suurta Goljatia vastassa.
Nytkin täällä kirkossa on juutalaisia lauluryhmän jäseniä, kun tämän jälkeen alkaa päiväkonsertti. Mutta tämä juutalaiset ovatkin vähäsen erilaisia juutalaisia. He uskovat nimittäin Jeesukseen aivan samalla tavalla kuin mekin.
Muistan kerran entisestä seurakunnastani, kuinka hurskas rouva ihmetteli, että eivätkös ne kaikki juutalaiset ole uskovaisia, mitä varten vielä tarvitaan Jeesukseenkin uskovia juutalaisia joukon jatkoksi.
Tässä se juuri onkin, juutalaiset uskovat pääsääntöisesti vain puoleen tästä kirjasta, Vanhaan testamenttiin ja me kristityt olemme sisäistäneet koko kirjan eli myös Uuden testamentin, halleluja!
Tässä on Helsingin juutalaisen seurakunnan puolivirallinen Hakehila-lehti, joka on juuri ilmestynyt. Ja ihme ja kumma! Minun juttuni Sveitsin juutalaisten kohtaloista toisen maailmansodan aikoina on sen sivuilla!
En olisi ikuna päivänä ajatellut, että minun juttuni on sen lehden sivuilla! Hyvähän se vain on, että osoitetaan suuripiirteisyyttä yhteiseksi koetun asian ympärillä, mutta takuuvarmasti se Jeesus hiertää meidän välisiä suhteitamme aina tuomiopäivään saakka.
Olen kirjoittanut juutalaisista keskitysleirikirjankin , jota olen ehdottanut juutalaisen seurakunnan koulunuorille, mutta kymmenen markkaa vetoa, ettei kirjaani hyväksytä, koska siellä mainitaan tuo paha nimi Jeesus. Kuitenkin kirja kävisi mainiosti oppimateriaalina, kun nuoret saisivat omalla kielellään lukea heitä todennäköisesti kiinnostavista asioista ihan suomeksi, ellei myös ruotsiksi på svenska tai englanniksikin, jos koulussa on joku englantia puhuva.
Kerron tämän vain sen takia, että evankeliumi ei tunne rajoja. On aivan turha kenenkään pistää päätänsä pensaaseen ja ajatella, että paha maailma pysyy kaukana kun vain suljen silmäni.
Hyh hyh sitä Jeesusta! Suljen silmäni kaikelta.
Näin näyttää nyt Suomessa olevan, kansa on aivan kuin orastavan innostuksen vallassa, jospa nyt jo päättyisi ankeat ajat, jospa jo nyt Suomi lähtisi nousuun – mutta sitten tulee joku ulkoministeri Lavrov, joka taas lyttää kaiken matalaksi: Tsoh, tsoh, somalaiset, pysykääs pilttuussanne.
Maantieteelle emme voi mitään.
Totta mooses voimme! Moosesta emme kyllä tarvitse vaan Jeesuksen!
Pyytäkää niin saatte.
Jeesuksen sanat ovat yksiselitteiset ja ihmeellisen varmat. Millä ihmeen voimalla – ja vielä enemmän – millä ihmeen USKOLLA hän mukamas voi toitottaa, että hyvin käy jos uskotte vain minuun: Sinä päivänä te esitätte pyyntönne minun nimessäni, halleluja!
Meidän mamma aina kertoi kuinka kirkoissa rukoiltiin polvillaan Suomen puolesta. Tiedä kuinka tosissaan kaikki olivat, olihan sitä kuulemma nurkkatansseja ja sianlihaa smuglattiin kansanhuollolta piiloon niin kuin aina, mutta kansa oli kuulemma vakavissaan, nyt on tosi kyseessä.
Rakkaat ystävät, uudistetaan liittomme Jumalan kanssa. Lopetetaan Jeesuksen vieroksuminen arkielämässä, lopetetaan se iänikuinen luokittelu siitä, että kyllä minä Jeesukseen uskon, mutta ei sitä nyt koko maailmalle tartte toivottaa. Ollaan rohkeasti kristittyjä, ollaan rohkeasti uskovaisia ja julistetaan Jeesuksesta.
Ei Jumala meitä mitään yksin ole jättänyt. Hän on tuossa oven vieressä odottamassa että käännymme hänen puoleensa ja pyydämme apua. Aloitetaan se avun pyytäminen sydämen puheella hänen kanssaan. Aamen.
Rukoilkaamme