Rukous ei ole muodissa, koska nykyaikainen ihminen pitää rukousta vanhanaikaisena. Hänestä on hienompaa harjoittaa kaukoidästä tai Intiasta peräisin olevaa henkisyyttä: joogaa tai harjoittaa mindfullnessia: tietoista läsnäoloa. Rukous hänen korvissaan kuulostaa ehkä jotenkin ihmistä alistavalta ja pienentävältä. Ihmiset haluavat paremminkin valjastaa omia sisäisiä voimiaan ja saada kehonsa hehkumaan nuorekkuutta ja tuntemaan itsensä suureksi.
Itsensä näkeminen pienenä Jumalan edessä on huonoa bisnestä. Sellaisella käsityksellä on huono markkina-arvo ihmisten keskuudessa. Jeesuksen aikana julkinen rukoileminen kadun kulmassa toimi paremmin kuin tänään. Sillä sai myönteistä huomiota toisilta ihmisiltä. Eli markkina-arvo sillä oli suurempi. Jos tänään haluaisi toimia samoin eli kerätä ihmisiltä ihailuja ja kiitosta, silloin rukoileminen ei kannata, vaan on tehtävä jotakin ekstoottisempaa. Rukous ei ole niiden asioiden joukossa, joita arvostetaan.
Tässä valossa tuntuikin huvittavalta lukea maanantain Hesarista uutista nykyaikaisista kuntoilusaleista. Ne rakennetaan kadunvarteen niin, että suuet ikkunat näyttävät ulos kaiken sen mitä sisällä tapahtuu. ”Enää ei ole ajan hengen mukaista hikoilla kuntopyörän päällä kellarin uumenissa vaan kaupunkilaisten katseiden alla. Kuntosalien sisäpuolen paljastavia seinänmittaisia ikkunoita ilmestyy katukuvaan koko ajan lisää.”.
Kadunkulmiin ei mennä enää rukoilemaan, jos haluaa olla ihailtavana, vaan hikoilemaan kuntosalilaitteisiin – sen verran, että näyttää vielä hyvältä.
Tämä on lähes suoraan evankeliumin sivulta: ”Kun te jumppaatte, älkää tehkö sitä tekopyhien tavoin. He asettuvat trendikkäissä vaatteissa mielellään ikkunan eteen, jotta kuntopyörissään olisivat ihmisten nähtävänä.” Maailman muuttuminen näkyy hyvin selvästi tässä asiassa. Ihmiset muokkaavat kehoaan, eivät niinkään sieluaan. Pahimmillaan lopputulos on: pieni sielu treenatussa ruumissa (ei välttämättä enää terve sielu terveessä ruumiissa – sielu on unohtunut).
On oikeastaan siunaus, että rukous on vapautunut välineurheilun vaatimuksilta; että täytyy olla tietynlaiset vaatteet ja välineet ja ulkoinen olemus trimmattu rukousta varten.
Mitä Jeesus opettaa rukouksesta? Ennen Isämeidän rukouksen opettamista Jeesus tekee pari rajausta siihen, mitä rukous ei ole:
1) Rukous ei ole viestintää toisille ihmisille. Sellainen rukous on vääristynyt. Jotkin fariseukset olivat tästä huonoja esimerkkejä. Rukous on ihmisen ja Jumalan välinen asia.
Eräs pikkutarina kiinnittää huomion juuri tähän. Kodissa vietettiin kastejuhlaa. Sukulaiset oli kutsuttu paikalle ja pöytä oli laitettu koreaksi. Perhe oli papille entuudestaan tuttu. Hän oli jo aikasemmin kastanut perheen vanhimman pojan Markuksen, joka kävi myös seurakunnan päiväkerhossa. Niinpä toimituksen jälkeen pappi kysyi häneltä:
”Markus, voisitko sinä siunata pöydän antimet?”
Markus liitti kätensä yhteen ja kaikki hiljenivät pöydän ympärillä. Hän alkoi rukoilla hyvin hiljaisella äänellä. Lyhyen rukouksen jälkeen Markus alkoi katsella pöydän herkkuja.
Pappi: ”Kiitos, Markus, että halusit siunata pöydän antimet, mutta en pystynyt kuulemaan mitä sanoit.”
Mitä poika vastasi: ”Niin mutta enhän minä puhunutkaan sinulle!”
Tarinan poika tiesi rukouksesta yhden oleellisen asian, se on keskustelua Jumalan kanssa. Tosin sillä kertaa muiden oli vaikeampi yhtyä hänen rukoukseensa.
2) Jeesus sanoi myös: Rukoillessanne älkää hokeko tyhjää niin kuin pakanat, jotka kuvittelevat tulevansa kuulluiksi, kun vain latelevat sanoja.Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään. Rukous ei ole toisaalta myöskään Jumalan tiedottamista. Hän tietää jo. Usein onkin tärkeämpää, että me itse oppisimme tietämään, mikä on meissä meidän syvin rukouksemme.
Rukousaiheiden pyytäminen ihmisiltä on edelleen tärkeää. Jumala toki tietää ja rukoilee ja näiden ihmisten kautta hän kutsuu meidät myös rukoilemaan hänen kanssaan – Kiittämään, ylistämään ja huokaamaan, huutamaan ja kärsimään.
Rukous on siis ihmiselle itselleen tärkeää – sellaiseksi Jumala on ihmisen luonut. Siinä ihminen toteuttaa syvintä itseään. Se on ihmisen tietoista asettumista Jumalan läheisyyteen. Seurustelua hänen kanssaan, hänen lähellä oloaan. Rukouksessa astutaan pään tiedosta, opillisista määrittelyistä ja teorioista sydämen alueelle, uskon harjoittamiseen ja todeksielämiseen. – Rukous varsinkin säännöllinen rukous muuttaa ihmistä enemmän kuin opillinen ajattelu. Pyhän Hengen hedelmät kasvavat paremmin.
Rukouksessa ihminen antaa itsensä Jumalalle, jotta Jumala voisi paremmin antaa itsensä ihmiselle.
Eräs asia Jeesuksen rukousopetuksesta on hyvä huomata: Se, että rukous on myös hengellistä taistelua. Taistelua, mikä käydään sydämessämme. Jeesus itse opettaa oppilailleen Kiirastorstaina … ”Rukoilkaa, ettette joutusi kiusaukseen”. Isämeidän rukous samoin huomioi tämän erityisen selvästi. Pahan voimat ahdistavat ihmistä; luontomme on heikko kiusauksille. Viettäminen aikaa rukouksessa harjaannuttaa meitä kestämään kiusauksia. Tämänkin tähden rulouksen pitäisi olla säännöllistä.
Rukous on sydämen puhetta Jumalalle ja Jumalan puhetta ihmiselle. Nimenomaan sydämen. Rukous lähtee syvimmästä osasta itseämme, sieltä missä asuu totuus. Siksi se ei ole vain sanojen latelemista. Rukouksen on laskeututtava sydämeen, ollakseen rukousta. Siellä missä ihminen on paljas, todellinen ja aito Jumalansa edessä – siellä oikea rukous tapahtuu. (Juuri sen Jumala haluaa kohdata. Juuri sen olisi tultava Jumalanpalvelukseen – sillä messu on kokonaisuudessaan rukousta)
Jotta rukous olisi vuoropuhelua, jotta Jumala saisi puhua meille, rukoukseen tulisi liittyä myös Jumalan sana, jota me mietiskelemme, jotta sana tulisi kuulluksi.
Viime pyhänä saarnasinkin siitä, että Kolmiyhteinen Jumala rukoilee. Johanneksen evankeliumissa Jeesus rukoili taivaallista Isäänsä. Jeesus rukoilee Isää lähettämään meille Pyhän Hengen, joka rukoilee meissä. On olemassa rukousta, jota tapahtuu Isän ja Pojan ja Pyhän Hengen välillä. Meidän rukouksemme on sitä, että tulemme sisälle tätä rukousta. Jeesus rukoilee Isää meidän tähtemme ja Pyhä Henki meissä vastaa tähän rukoukseen.
Miksi sitten rukoillaan.
En ole koskaan oikein tykännyt siitä Lutherin opetuksesta, kun hän vastaa kysymykseen – Miksi pitää rukoilla. ”Koska Jumala käskee.” Jumalan käsky on tietysti hyvä peruste, mutta huono motivaatio. Se tekee siitä suoritusta. Ainakin tuntuu siltä. Mutta koska rukousta ei opita kirjoista vaan harjoittelemalla, on hyvä, että rukousta ei jätetä vain heikon ihmisen oman tahdon varaan. Lutherin mukaan Rukous on kuuliaisuuden teko. ”Sinänsä rukoukseni ei olisi yhtään mitään.. Arvonsa se saa siitä, että Jumala on käskenyt näin tehdä.”
Tässä valossa tulee ehkä ymmärretyksi se, mitä Jeesus sanoo rukoilijan palkasta. Jeesus puhuu rukouksen yhteydessä palkasta tai palkinnosta. Fariseus, joka rukoilee tai on rukoilevinaan ihmisten edessä suurieleisesti, jotta hänet nähtäisiin, ja pidettäisiin hurskaana, ihailtavana ja lakia noudattavana. Hänen rukouksensa on ollut ihailun kalastamista ihmisiltä. Mikäli hän on tätä haluamaansa huomiota saanut, niin hänen syvin rukouksensa on tullut kuulluksi ja hän on siis palkkansa saanut. Joka rukoilee salassa saa palkintonsa Jumalalta. Hänen kaipuunsa on ollut päästä Jumalaa lähelle, etsiä Jumalan tahtoa, tyytyä siihen ja iloita siitä. Syvin palkinto sille rukoukselle ei voikaan mahtua tähän maailmaan. Se palkinto saadaan Jumalan luona.
Päätän saarnani kotitehtävään, jonka annan sinulle. Jos ja kun rukous on niin tärkeää, kysymys kuuluu, miten voit parantaa rukouselämääsi, mitä voit tehdä, jotta siitä tulisi aidompaa ja syvempää? Jotta se olisi sydämen rukousta, mitä elämässäsi voisi muuttua? Mikä on rukouksesi silloin, kun se on riisuttu näyttelemisestä, kaikesta turhasta, varsinkin itselle valehtelemisesta. Etsi joka aamu tämä rukouksesi. Etsi sitä, mitä Jumala haluaa sinulle sanoa.