Karjalohjan vaikuttava kivikirkko on nähnyt ja kokenut monenlaista. Vaikka tämä pyhäkkö ei kuulukaan hiippakuntamme vanhimpiin kirkkoihin, se on ehtinyt käydä läpi poikkeuksellisen värikkäitä vaiheita. Se, että tänäänkin saamme tässä kirkossa kokoontua yhteen, johtuu selvästi siitä, että karjalohjalaiset rakastavat kirkkoaan. Tämän pyhäkön rakentaminen, sen hoitaminen, sen jälleenrakentaminen ja uuteen elämään saattaminen ovat osoitus siitä, miten tärkeä on oma kirkko.
Tämän pyhäkön tekee tärkeäksi teille karjalohjalaisille ennen kaikkea se, että täällä on rukoiltu ja edelleen rukoillaan paljon. Näiden seinien suojassa on tuotu Jumalalle elämän iloja ja suruja, riemuja ja murheita. Tänne on saavuttu hiljentymään ja etsimään voimia elämän haasteisiin. Kirkosta on lähdetty arkeen sen sanoman kanssa, joka täällä on otettu vastaan. Tässä mäen päällä Karjalohjan kirkko julistaa pelkällä olemassaolollaan, miten hyvä ja tärkeä asia on, että ihminen voi rukoilla Jumalaa.
Rukoilemaan olemme tänne kirkkoon tänään tulleet. Rukous merkitsee kohtaamista Jumalan kanssa. Silloin eivät sanat ole tärkeitä. Paljon oleellisempaa on, että meissä säilyy taju Jumala läsnäolosta, taju siitä, että Jumalan rakkaus ja hänen pyhyytensä kulkevat mukanamme kaikkialla. Sanoja ei aina ole edes helppo löytää, koska emme aina itsekään tiedä, kuinka ajatuksemme, toiveemme, unelmamme ja rukousaiheemme ilmaisisimme. Kyllä Jumala tietää. Tärkeintä onkin olla tietoisesti hänen edessään, vaikka emme sanoja löytäisikään. Se on rukousta, Jumalan läsnäolossa viipymistä.
Rukoileminen on periaatteessa siis hyvin yksinkertaista, mutta meillä ihmisillä on taipumus tehdä siitä usein kovin vaikeaa. Tämän takia Jeesus opettaa rukoilemista niin painokkaasti siinä evankeliumissa, jonka juuri kuulimme.
Ensimmäinen Jeesuksen mainitsema vaikeus rukoilemisessa nousee siitä, että jotkut tekevät omasta rukoilemisestaan suuren numeron. Rukouksesta tulee silloin oman uskonnollisuuden näyteikkuna, jota mahdollisimman monen toivotaan katselevan. Samalla käy niin, että muiden on kovin helppo kokea alamittaisuutta oman rukoilemisen suhteen. Mielessä kulkee silloin ajatus, että ”en osaa käyttää niin hienoja sanoja tai en näytä niin hartaalta kuin tuo toinen. Onkohan tämä oma yritykseni olla Jumalan edessä rukoilemista ollenkaan?”
Jeesuksen viesti on kuitenkin selvä. Rukous ei saa olla oman uskonnollisuuden näyteikkuna. Se ei saa muodostua minkäänlaiseksi esteeksi toisen ihmisen rukoilemiselle. Hurskaat sanat ja toinen toistaan hengellisemmät lauserakenteet eivät tee rukousta rukoukseksi. Ratkaisevaa on sydämen asenne, se asenne, jossa jokainen omana itsenään viipyy Jumalan edessä ja luottaa siihen, että Jumala kuulee heikoimmankin huokauksen ja vähäisimmänkin kaipauksen kipinän.
Rukoilemista voidaan pitää vaikeana myös siksi, että sen arvellaan vaativan ai ainoastaan sanoja vaan paljon sanoja. Jeesus muistuttaa, että kenenkään ei pidä luulla tulevansa kuulluksi sillä perusteella, että hän vain latelee sanoja toisensa perään. Sellainen on loitsuamista, ajatusta siitä, että sanoissa itsessään olisi taianomaista voimaa tai että vuolaalla sanatulvalla voitaisiin ohjailla Jumalaa.
”Teidän Isänne kyllä tietää mitä te tarvitsette, jo ennen kuin olette häneltä pyytäneetkään.” Jeesuksen sanat ovat armollisia. Rukouksessa pääasia ei olekaan oman elämän suuren asiamäärän saattaminen Jumalan tietoon. Sen sijaan rukous on ennen kaikkea luottamusta Jumalan kaikkitietävyyteen ja heittäytymistä hänen hoitonsa varaan. Ihmisen ponnistelut ja aikaansaannokset, ihmisen ajatukset ja sanat jäävät taka-alalle, kun Jumala on lähellä. Tärkeintä on yhteys, vuorovaikutus, Jumalan ja hänen lapsensa välillä. Silloin pinnistely ja ponnistelu vaihtuvat levoksi, pakko vaihtuu armoksi.
Juuri tätä Jeesus haluaa painottaa, kun hän opettaa seuraajilleen maailman tunnetuimmaksi rukouksesi muodostuneen Isä meidän -rukouksen. Me lähestymme siinä pyhää Jumalaa niin kuin lapsi lähestyy isäänsä. Voimme luottaa, että Isä ymmärtää, hän kuuntelee, hän tietää ja näkee laajemman kokonaisuuden kuin me itse. Hän osaa lohduttaa, kannustaa ja ohjata.
Vaikka rukous on aina hyvin henkilökohtainen asia, jotakin sellaista, jota Jeesuksen mukaan ei sovi käyttää oman hengellisyyden näyteikkunana, on rukous samalla kuitenkin hyvin yhteinen asia. Me puhuttelemme Jeesuksen opettamassa rukouksessa meidän Isäämme. Hän ei ole kenenkään yksityisjumala. Häntä ei kukaan voi omia. Hän on meidän Isämme ja me olemme hänen lapsiaan.
Aivan ensinnäkin me rukoilemme sitä, että Jumala saisi aina olla meille ihmisille Jumala. ”Pyhitetty olkoon sinun nimesi.” Jumala ei ole meidän mielikuvituksemme tuote. Hän ei ole heijastuma meidän unelmistamme ja toiveistamme, vaan hän on todellinen Jumala, meidän taivaallinen Isämme. Toisekseen me pyydämme, että Jumalan valtakunta tulisi. Pyydämme, että se Jumalan voima, joka pitää yllä koko maailmankaikkeutta, olisi kaikkien ihmisten henkilökohtainen voima, että me ihmiset kaikkialla tulisimme tietoisiksi ja pysyisimme tietoisina Jumalan rakkaudesta ja suuruudesta.
Monen kristityn mielestä vaikein kohta Isä meidän –rukouksessa on pyyntö: ”Tapahtukoon sinun tahtosi, myös maan päällä niin kuin taivaassa.” Tässä ihminen suostuu siihen, että Jumala johdattaa, hän määrää elämänkulun, hänen käsissään on kaikki. Meidän ihmisten ei ole tähän helppo suostua, koska haluaisimme itse määrätä omasta elämästämme ja aivan kaikesta siinä. Mutta juuri siihen kukaan ei kykene. Omalla elämänhallinnallamme ja ratkaisullamme on aina rajat. Kun suostumme Jumalan tahtoon, voimme luottaa siihen, että Jumala ei koskaan halua meille mitään pahaa, ei edes silloin, kun kohtaamme vaikeuksia ja vastoinkäymisiä.
Isä meidän -rukouksen me-henki läpäisee koko Jeesuksen opettaman rukouksen. Pyydämme taivaalliselta Isältämme jokapäiväistä leipäämme. Emme rukoile tässäkään vain itsemme puolesta vaan kaikkien niiden puolesta, jotka eivät tänäänkään saa riittävästi ruokaa. Pyydämme taivaalliselta Isältämme sitä, että hän antaisi anteeksi syntimme. Tähän liittyy rukouksen ajatus, että mekin olemme velvolliset antamaan toisillemme anteeksi. Anteeksiantamuksen ja armon ilmapiiri suorastaan ympäröi Isä meidän –rukousta. Ja vielä pyydämme meille kaikille yhteisesti, että me emme joutuisi kiusaukseen, joka vie meidät pois elämän perustalta, että emme antautuisi pahan ja väärän valtaan, vaan pysyisimme siinä, mikä on Jumalan tahto.
Isä meidän -rukous on kuin tiivistelmä jokaisen meidän elämästämme ja niistä tärkeimmistä asioista, joita jokainen kaipaa. Kaiken lähtökohtana on luottamus Jumalaan taivaallisena Isänä, joka on pyhä, jonka voima ja valta ympäröivät meitä kaikkialla ja jonka tahto viime kädessä on kaiken olemassa olevan taustalla.
Karjalohjan komeassa kivikirkossa on sen historian aikana rukoiltu lukemattomat kerrat Isä meidän -rukouksen sanoin. Niin teemme tänäänkin. Sillä sinun, pyhä Jumalamme, taivaallinen Isämme, on valtakunta ja voima ja kunnia iankaikkisesti. Aamen.