Kristus on ylösnoussut!
Jumala lähetti ainoan Poikansa valaisemaan synnin pimentämän maailman. Ylösnoussut Kristus on lähettänyt omansa maailmaan. Pyhässä kasteessa Vapahtajamme on kutsunut ja lähettänyt jokaisen meistä. Lähettäminen jatkuu, jotta maailma tulisi tuntemaan totuuden, jotta maailma pelastuisi. Lähettäjänä on Kristus, Jumala.
Pyhä Paavali, apostoli Jumalan täydellisestä armosta, puhuu päivän epistolassa seurakunnasta, jonka jäseniksi olemme tulleet pyhän kasteen kautta. Me olemme nyt Maaningan seurakunnan kirkossa jumalanpalveluksessa. Kuitenkaan kasteessa ei tulla vain jonkin paikallisen seurakunnan jäseniksi, ei edes vain evankelis-luterilaisen kirkon jäseneksi, vaan uskon kautta me kastetut olemme jäseniä Kristuksen maailmanlaajuisessa kirkossa. Apostoli kirjoittaa: ”Seurakunta on Kristuksen ruumis ja hänen täyteytensä, hänen, joka kaiken kaikessa täyttää.” Kristusta ei ole jaettu, vaikka pitkälle pirstoutunut kristikunta helposti kantaakin sellaista todistusta. Emme me omista Jeesusta Kristusta, niin että meillä olisi häneen yksinoikeus. Kuulkaamme Herramme ääntä: ”Ei voida sanoa: ’Se on täällä’, tai: ’Se on tuolla.’ Katsokaa: Jumalan valtakunta on teidän keskellänne.” (Luuk. 17:21) Kun Jeesus sanoo, että Jumalan valtakunta on meidän keskellämme, hän tarkoittaa itseään. Jeesuksessa Jumalan valtakunta on murtautunut esiin peruuttamattomalla tavalla. Monille tutussa virressä sanotaankin: ”Siionin muurit ei sortua saata, kun peruskallio Jeesus on sen.” Ristin ja ylösnousemuksen salaisuus on kristillisen elämän luja pohja. Sillä siinä meille syvällisimmällä mahdollisella tavalla ilmaistu, että Jumala rakastaa luotujaan. Meidän, joita synti monin tavoin sitoo, on mahdotonta ymmärtää tätä rakkautta. Jossain määrin ymmärrystämme voivat avata tutut sanat ensimmäisestä korinttilaiskirjeestä: ”Rakkaus on kärsivällinen, rakkaus on lempeä. Rakkaus ei kadehdi, ei kersku, ei pöyhkeile, ei käyttäydy sopimattomasti, ei etsi omaa etuaan, ei katkeroidu, ei muistele kärsimäänsä pahaa, ei iloitse vääryydestä vaan iloitsee totuuden voittaessa. Kaiken se kestää, kaikessa uskoo, kaikessa toivoo, kaiken se kärsii.” (1. Kor. 13:4-7)
Tämän pyhäpäivän aihe ’Pyhän Hengen odotus’ muistuttaa meitä ajasta ennen ensimmäistä helluntaita, Kristuksen universaalin seurakunnan syntymäjuhlaa. Palatkaamme hetkeksi Kristuksen taivaaseenastumisen juhlaan. Luemme pyhää evankeliumia Luukkaan mukaan. Ylösnoussut Kristus sanoo: ”Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.” Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.” (Luuk. 24:49–53) Apostolien teoista luemme jatkoa tapahtumille: ”He menivät Jerusalemissa siihen taloon, jonka yläkerrasta oli tullut heidän kokoontumispaikkansa: Pietari, Johannes ja Jaakob, Andreas, Filippus, Tuomas, Bartolomeus, Matteus ja Jaakob Alfeuksen poika, Simon Kiivailija ja Juudas Jaakobin poika. He pitivät kaikki yhtä ja rukoilivat lakkaamatta yhdessä joukkoonsa kuuluvien naisten sekä Jeesuksen äidin Marian ja Jeesuksen veljien kanssa.” (Ap. t. 1:13–14) Ehkä heitä piti yhdessä se, että he olivat käyneet yhdessä läpi ennen kokemattomia tapahtumia. Ei ollut aiempaa kokemusta, mikä olisi auttanut käymään läpi kaikkea. Sen he kaikki tiesivät, että Herra elää. Nyt heitä kuitenkin siis yhdisti suuri kokemus. Mutta eivät he tienneet, mitä ajatella, kun Jeesus sanoi, että hänen täytyy mennä Isän luo. Sen he alkoivat tajuta, että kaikessa on kuitenkin kysymys Jumalan lupauksista. Kaikki oli tapahtunut juuri niin kuin oli kirjoitettu. Kun Jeesus nyt antoi lupauksen Pyhästä Hengestä, saattoivat hänen seuraajansa luottaa siihen täysin, koko sydämellään. He kiittivät Jumalaa, eivätkä he tunteneet itseään orvoiksi. He tiesivät nyt, että mikään ei voi tulla meidän ja Jumalan Jeesuksessa Kristuksessa ilmi tulleen rakkauden välille. Jokainen heistä rukoili täyttyneenä todellisen elämän, Kristuksen, lämmöstä sydämessään, ehkä joku heistä näin, näillä sanoilla: Suojele minua, Jumala, minä luotan sinuun, sinä näytät minulle tien elämään. Sinun luonasi on ilo, ilo täyteydessään.
Rakkaat kristityt!
Tänä sunnuntaina meitä siis rohkaistaan luottamaan siihen, että Jumala antaa meille apunsa. Mihin me joutuisimme, jos Hän ei jokaisena päivänä osoittaisi rakkauttaan meitä lapsiaan kohtaan, armahtaisi ja auttaisi meitä! Kristus on keskellämme ja hän kutsuu kaikkia niitä autuaiksi, jotka uskovat, vaikka eivät voi nähdä. Me kylläkin hänet kohtaamme kaikissa kärsivissä lähimmäisissämme. Hänhän sanoi: Kaiken minkä te olette tehneet tai jättäneet tekemättä yhdelle näistä vähäisimmistä… Jotain kannaltamme lohdullista on luettavissa toisesta Pietarin kirjeestä: ”Pitäkää sitä pelastuksenanne, että Herra on kärsivällinen.” (2. Piet. 3:15) Johtakoon Pyhä Henki meitä ymmärtämään, mitä merkitsee tämä apostolin sana: ”Kasvakaa meidän Herramme Jeesuksen Kristuksen armossa ja tuntemisessa. Hänelle kunnia nyt ja iankaikkisuuden päivään asti. Aamen.” (2. Piet. 3:18)