Koulut ovat päättyneet ja loma alkaa. Viikonloppu merkitsi kymmenille tuhansille nuorille ei vain kouluvuoden, vaan monen vuoden opiskelun tärkeän päämäärän saavuttamista, ylioppilastutkinnon tai ammattitutkinnon loppuun saattamista. Mutta heti samalla uudet haasteet ovat edessä. Uudet opiskelun vaiheet tai työelämä. Sinulla, Sirpa, alkaa tänä päivänä työskentely tehtävissä, joihin olet monen vuoden jatko-opiskelussasi tähdännyt.
Mutta paljon on myös niitä, joiden arkinen aherrus jatkuu loman ollessa vielä kaukana, tai elämäntilanteessa, joka ei lomia tunne.
Viime viikkoina olemme saaneet sekä ensin hellettä, sitten sadetta. Lämpöä ja kostautta maa tarvitsee herätäkseen eloon ja kasvun vauhtiin. Tämän päivän evankeliumissa Jeesus puhuu janon sammuttavasta vedestä. Me olemme tässä maassa siinä suhteessa onnellisessa asemassa, että puhtaasta juomavedestäkään ei ole puutetta. Sateet täyttävät runsaita pohjavesivarastoja ja järvialtaita. Jano on meille pikemmin hetken ja tiettyjen tilanteiden tarve. Janon saamme kuitenkin yleensä pian sammutettua.
Sen sijaan tunnemme joskus olevamme kuivaksi puserrettuja, uupuneita, nuutuneita, kaikkeen haluttomia ja voimattomia. Tai hengellinen elämämme kituuttaa kuin kuivassa autiomaassa, väsyneenä, vailla intoa, rohkeutta ja rakkautta, joskus aivan henkitoreissaan. Juuri siitä janosta Jeesus puhui lehtimajajuhlan viimeisenä päivänä. Juuri tuona päivänä temppelin pappi juhlakansan seuratessa nouti vettä Siiloan lammikosta. Riemuitsevan kansan seuratessa hän kantoi veden ruukussa Vesiportin kautta temppelin alttarille. Näin vesi tuotiin alttarille kiitosuhrina siitä vedestä, joka Mooseksen sauvan iskusta pulppusi kerran kalliosta ja pelasti kansan kuolemasta janoon kuivassa erämaassa. Samalla alttari puhdistettiin puhtaalla vedellä.
”Jos jonkun on jano, tulkoon minun luokseni ja juokoon! Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’ Jeesus ei puhunutkaan kannetusta vedestä. Uskoa ei voi kantaa jostakin ja kaataa yhteenkään ihmiseen. Usko ei ole ihmisen suoritus. Se on Kristuksen teko. Usko on sitä, että Kristus itse astuu sisimpäämme, puhdistaa sen omakseen ja antaa sieltä virrata elämää, joka uudistaa koko olemuksemme, tahtomme ja ymmärryksemme, sanamme ja tekomme. Se, mitä me omin voimin ja omilla päätöksillämme voimme muuttaa, jää teeskentelyksi, jota ei hallitse rakkaus.
Uusi elämä kumpuaa siis sisimmästä, ihmissydämestä, oman tahtomme ja tajuntamme takaa. Se ei tule jostakin ulkoapäin, ei edes tahdostamme ja ymmärryksestämme. Se tulee sisimmästä, jonne Kristus on asettunut ja josta käsin hänen Henkensä tekee työtä. Lopunajoista puhuessaan Jeesus sanoi Luukkaan evankeliumin mukaan. Älkää juosko sinne tänne ihmisten perässä, kun he sanovat ”Täällä on Kristus tai tuolla.” Jumalan valtakunta on keskellänne, sisäisesti teissä.
Ihmisen sisin, se, josta Raamattu käyttää sanaa sydän, on olemuksemme temppelin kaikkein pyhin. Sieltä käsin Jumalan hallitsee ihmistä, hänen koko olemustaan. Jumala on luonut ihmisen niin, että hänen yhteys Jumalaan kumpuaa hänen sisimmästään. Tämä elävä yhteys antaa elämän koko olemukselle, kaikelle sille, mitä ajattelemme ja teemme. Syntisinä ihmisinä meillä on taipumus siihen, että sisimpämme täyttää kaikki se, minkä olemme koettaneet torjua ja tunkea tajuntamme taakse, syyllisyytemme, pelkomme, huolemme, vihamme. Sisimpämme on kuin tukkeutunut lähde, josta raikas, elämää antava vesi ei virtaa vahvistamaan
Tämän päivän Vanhan Testamentin teksti kertoo Eliaasta. Elia oli lopen uupunut, hänessä oli nähtävissä kaikki loppuun palamisen, työuupumuksen merkit. Takana olikin työntäyteinen työrupeama. Ja työ oli tuottanut tulosta. Nykyään tiedetään, että työuupumus uhkaa sitä, joka sairastuu omaan vahvuuteensa. Se tarkoittaa, että loppuun palaminen uhkaa eniten sitä, joka luulee omin voimin jaksavansa mahdottomia. Se on kuin vauhtisokeutta, jossa omat rajat unohtuvat. Yhtäkkiä huomaa vain olevansa aivan lopussa. Tähän pisteeseen Elia oli tullut. Koko elämän halu oli mennyt. ”Nyt riittää”, sanoi Elia Jumalalle. ”Ota pois minun henkeni.” Mutta ei, Jumala antoi sen verran syötävää ja juotavaa, että Elia jaksoi taivaltaa Siinain autiomaan Pyhälle vuorelle.
Silloin alkoi tapahtua voimallaisia asioita. Tuli myrsky, joka näytti mahtinsa, maanjäristys, joka ravisteli koko seutua, tuli, joka tuhosi kaiken tielleen osuvan. Jumala ei ollut tässä ulkoisessa voimannäytössä. Tämä kaikki valmisti tietä Jumalalle muistuttamalla Eliaa hänen omasta pienuudestaan ja heikkoudestaan suurten voimien keskellä.
Menneiden vuosisatojen kirkon opettajat ovat myös opettaneet, että Eliaan Hoorebin vuorella kohtaama myrky, maanjäristys ja tuli olivat hänen sisäinen myrskynsä. Kaikki se pettymys, viha , katkeruus ja syyllisyys, minkä hän oli vuosien saatossa tunkenut pois mielestään, purkautui nyt esiin. Se repi irti koko olemassaolon juuria, järisytti elämän perusteita, poltti alleen kaikki saavutukset. Mitään ei jäänyt jäljelle. Mutta kaiken tämän jälkeen tuli rauha. Tuli hiljaisuus, lampeä tuulenhenki. Nyt Elian sisin oli tyhjä, puhdas ja levollinen kohtaamaan Jumalan. Niin hän polvistui hiljaa pyhän edessä.
Ja mitä sitten tapahtui? Tukkeutuneet sisimmän lähteet olivat avautuneet, uupunut ja janoinen olemus virkosi taas eloon. Vuorelle tullessaan loppuun uupunut Elia oli valmis ottamaan Jumalalta vastaan uuden tehtävän. Hän lähti rohkeana, iloisena ja täynnä intoa taas matkaan. Epäilemättä hän palasi Hoorebilta jotain tärkeää oppineena. Hän lähti oman pienuutensa ja rajallisuutensa muistaen, mutta Jumalaan luottaen.
Joka uskoo minuun, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’
Joka uskoo omiin voimiinsa ja mahdollisuuksiinsa, on vaarassa pian uupua. Joka tunnustaa rajansa, keskeneräisyytensä, haavoittuvuutensa, puutteensa, epäuskonsa ja rakkaudettomuutensa ja turvautuu Kristukseen, hänen armoonsa, ’hänen sisimmästään kumpuavat elävän veden virrat’ Työn keskellä me kaikki tarvitsemme hiljaisuutta, rukouksen ja kuuntelemisen hiljaisuutta, Kristuksen hoidettaviksi pysähtymistä. Tätä tarvitsemme me kaikki Jumalan palvelijat. Sellaisiksihan meidät on kutsuttu. Hänen palvelukseensa meidät tänäänkin kaikki täältä lähetetään.