Olemme viettäneet poikkeuksellisen lämmintä kesää. Maan kasvu on ollut runsasta, mutta nyt alkaa helle jo uuvuttaa ja uhata satoa. Kaunista on, mutta samalla käväisee sisimmässä murhe siitä, että viimeistään syksyllä kaikki lakastuu. Vuodenaikojen mukaan etenevässä luonnon kiertokulussa kuolema ja elämä seuraavat toisiaan.
Virressä (462:2), jonka veisaamme tämän Myllykirkon lopulla, sanotaan: ”Hän säät ja ilmat säätää”. Ilman ihmistäkin toki tapahtuu tulivuorenpurkauksia, maanjäristyksiä, myrskyjä jne. Mutta viime aikoina säät ja vuodenajat ovat vaihdelleet tavalla, jonka vuoksi kysellään ja tutkitaan: olisiko kuitenkin myös ihmisen toiminnalla oma osuutensa häiriöihin.
Kristillisen uskomme mukaan maailma, jossa elämme, on Jumalan luoma. Mutta samalla meitä muistutetaan siitä, että tämä maailma kestää aikansa, ja kerran katoaa kaikki mitä näemme ympärillämme.
Silti, katoavaisenakin, luomakunta julistaa omalla tavallaan Luojan suuruutta ja viisautta. ”Ylistäkää häntä, aurinko ja kuu, ylistäkää häntä, kirkkaat tähdet! Hän pani ne paikoilleen ainiaaksi, hän sääti niille järkkymättömät lait” (Ps. 148:3,6). Psalmista löydämme erään puolen tästä julistuksesta. Toki Jumalalla on mahdollista tehdä ihmeitä, jos niin on hänen tahtonsa. Mutta yleisesti ottaen kaikki näyttää tapahtuvan luonnonlakien mukaan. Nämä lait ovat voimassa niin kauan kuin tämä maailmakin. Painovoima pitää avaruudessa kiitävät taivaankappaleet radoillaan, jotka ovat melko hyvin ennustettavissa: Auringon nousu ja lasku sekä kuun vaiheet ovat jo kauan olleet almanakassa. Myös säätilaa on jo ammoin ennusteltu luonnon ilmiöiden perusteella. Mutta tänä päivänä sääennustukset perustuvat laskelmiin ilmatieteen sääntöjen ja säähavaintojen perusteella.
Ihminen vaikuttaa kuitenkin toimillaan säätilaan epäsuotuisalla tavalla. Tuloksia on jo nähtävissä: äärimmäiset helle- ja pakkasjaksot, ilman saasteisuus, auringon säteilyn lisääntynyt haitallinen osuus jne.
Luonnonlait ovat verraten pysyviä, vaikka tiede löytääkin niihin jatkuvasti tarkennuksia. Mutta päivän evankeliumissa Jeesus toteaa, että kymmenen käskyn laki on ehdottoman muuttumaton, ja se velvoittaa meitä maailman loppuun asti.
Jumalan lakia on sanottu elämän omaksi laiksi. Lain ydin on rakkaus. Tämä rakkaus ei ole vain tunteiden paloa tai oman hyvän etsimistä. Rakkaus ei tee lähimmäiselle mitään pahaa. Meistä ei vain ole käskyjen noudattajiksi. Koko ihmiskunta on langennut syntiin. Tämä asiantila tuo maailmaan paljon kärsimystä, turvattomuutta ja epäjärjestystä. Myös luomakunta voi pahoin, mukaan lukien ihminen itsekin. Elääksemme meillä on toki oikeus ottaa tarpeemme maasta, vedestä ja ilmasta. Mutta luomakunnan viljely ja varjelu eivät näytä aina olevan tasapainossa. Ahneutemme tuo mukanaan laiminlyöntejä, ja näin varastamme tulevilta sukupolvilta.
Mutta vakavin puoli tässä on se, että synti vie eroon Jumalasta. Ihminen on avuton korjaamaan tilannetta. Käskyille jääkin tehtäväksi Jumalan ”sormina” osoittaa rikkomuksemme.
Suuressa rakkaudessaan Jumala ei ole kuitenkaan jättänyt meitä oman onnemme nojaan. Hän on tuonut meille avun: Jumala on rakkaus ja kaiken rakkauden lähde meidän elämässämme. ”Juuri siinä Jumalan rakkaus ilmestyi meidän keskuuteemme, että hän lähetti ainoan Poikansa maailmaan, antamaan meille elämän. Siinä on rakkaus – ei siinä, että me olemme rakastaneet Jumalaa, vaan siinä, että hän on rakastanut meitä ja lähettänyt Poikansa meidän syntiemme sovitukseksi” (1. Joh. 4:9-10) – nämä jakeet 1. Johanneksen kirjeestä. Jeesus teki täydellisesti Jumalan tahdon, täytti Isältä saamansa tehtävän. Omalla uhrikuolemallaan hän maksoi ihmiskunnan syntivelan. Ristille naulittuna hän huusi: ”Se on täytetty” (Joh.19:30). Hän täytti lain meidän puolestamme: kuka ikinä turvaa häneen, saa Jumalalta anteeksi. Yhteys Jumalaan palautuu, ja matkan päässä odottaa taivaan koti. Tämä on suurinta rakkautta. Rakkaus on ikuinen ja suurin, sillä Jumala on rakkaus.
Mutta usko palauttaa jotakin myös tähän ajalliseen elämään maan päällä. ”Me rakastamme, koska Jumala on ensin rakastanut meitä” (1. Joh. 4:19). Sillä ”Jumala on vuodattanut rakkautensa meidän sydämiimme antamalla meille Pyhän Hengen” (Room. 5:5). Pyhä Henki luo uutta meidän elämässämme. Saamme uutta voimaa ja viisautta noudattaa kymmentä käskyä, tehdä hyvää, rakastaa Jumalaa, lähimmäistä ja luomakuntaa. Näin voimme löytää myös tasapainoa luomakunnan viljelyn ja varjelun välillä.
Haluan vielä havainnollistaa lain täyttämistä suositun kesäharrastuksen avulla. Tikanheitossa tavoitellaan napakymppiä, mutta tässä ei läheskään aina onnistuta. Samoin kymmenen käskyn täyttämisessä meille tulee ”huteja”. Ne pistävät omaatuntoa niin kuin tikan kärki. Mutta katsellaanpa heittäjän puolelta tikan pyrstöä. Monesti se on ristin muotoinen. Ristin naulat ja keihäs pistivät Jeesuksen ruumista. Mutta näin Jeesus sovitti kaiken, mitä on mennyt meiltä hutiin kymmenen käskyn täyttämisestä. Kun uskomme häneen, saamme Jumalalta anteeksi, pääsyn taivaaseen ja uutta voimaa elää Jumalan tahdon mukaan.
Eikö tässä olisi oikea elämän ”napakymppi”: puhdas omatunto, taivaaseen pääsy ja rakkautta jo maan päällä?