9. sunnuntai helluntaista, Matt. 7: 13-14, Petri Karttunen

Petri Karttunen
Joensuun seurakunta

”Tie taivaan kaita, ahdas on, ja ohdakkeinen aivan.” Ahdas portti ja kapea tie! Nämä kuvat ovat syöpyneet syvälle mieleemme. Jeesus puhuu elämään vievästä tiestä ja portista valtakuntaansa muuallakin evankeliumeissa, paljon monisanaisemmin. Tässä sanoma on äärimmäisen pelkistetty ja sellaisena ehdoton ja ankara. Siksi se on altis myös harhatulkinnoille.

Kuva elämän kapeasta ja laveasta tiestä oli tuttu niin juutalaisuudessa kuin kreikkalaisenkin sivistyksen piirissä. Kapealla tiellä ymmärrettiin moraalisesti ehdotonta, lain ja sääntöjen mukaista vaellusta. Lavea tie taas oli korkeista moraalisäännöistä piittaamatonta elämää. Toki Jeesuksen opetuksessakin kapean tien kulkijan tunnistaa Jumalan tahdon mukaisesta vaelluksesta. Samaan hengenvetoon hän varoittaa astumasta harhaan. Hän muistuttaa, mikä Jumalan tahdon noudattamisessa on oleellista. Juuri tekstimme edellä hän oli sanonut, mikä Jumalan laissa on oleellisinta. ”Kaikki, minkä tahdotte ihmisten tekevän teille, tehkää te heille. Tässä on laki ja profeetat.

Oleellista kaidan tien kulkijoille on kyky ja valmius asettua lähimmäisen rinnalle ja kohdella häntä niin, kuin itse toivoisi hänen asemassaan tulevansa kohdelluksi. Jos kysymys olisikin vain erilaisten käskyjen ja kieltojen täyttämisestä, tiukasta sääntömoraalista, niiden täyttäjä saattaisi helposti ajatella oman kapean tiensä kulkevan paljon muiden yläpuolella. Ahtaan tien kulkeminen ei voi kuitenkaan olla ahdasmielisyyttä eikä toisten tuomitsemista, hylkäämistä ja heidän yläpuolelleen asettumista. Eihän sellainen ihminen kykene asettumaan toisen rinnalle, toisen asemaan. Heti tekstijaksomme jälkeen Jeesus varoittaakin vääristä profeetoista, joiden opetus ei tuota hyvää hedelmää. Hedelmäthän eivät ole puuta itseään, vaan aina toisia varten.
Kiusauksissa Jeesukselle itselleen tarjottiin helppoa, laveaa tietä. Mutta hän oli uskollinen Jumalan tahdolle, rakkaudesta meihin syntisiin, rakkaudesta osattomiin ja kärsiviin, hän oli uskollinen Isälleen ja valitsi kapean tien. Tämän tien kulkijoiksi Jeesus meitä kutsuu kanssaan.

Toinen hyvin ihmimillinen tapa pelkistää Jeesuksen kuvaa kapeasta tiestä, on nähdä kaikki elämän vastoinkäymiset, vaivat, osattomuus ja hylätyksi tuleminen merkkinä siitä, että nyt ollaan oikealla tiellä. Per angusta ad augusta, kärsimysten kautta kunniaan, sanoivat vanhat roomalaisetkin. On yksinkertaista ajatella, että Jumalan oikeudenmukaisuus toteutuu tasaamalla matkalla kohdattu epäoikeudenmukaisuus ja osattomuus perillä. Tällainen ajattelu johtaa helposti siihen, että tunnemme houkutusta jäädä rypemään vaikeuksissamme ikään kuin nekin olisivat ansio ja merkki oikean tien kulkemisesta. Tällainen omatekoinen marttyyri on kyvytön osallistumaan toisen ihmisen iloon. Hän on usein kyvytön näkemään edes sitä hyvää, mitä hän on saanut osakseen. Ilon ja kiitollisen mielen sijasta hän on myrtynyt ja hapan. Hyviä hedelmiä eivät nekään ole.

On totta, että Jeesus ei lupaa seuraajilleen helppoa tietä. Jo kärsivien ja osattomien rinnalle asettuminen merkitsee heidän huoliensa ja ahdistustensa, usein myös heidän häpeänsä jakamista. Ahdistukset ja vastoinkäymiset voivat myös pysäyttää meidät tarkistamaan elämämme suuntaa. Välttämättä osattomuuteen ja vastoinkäymisiin ei aina kätkeydy siunaus. Ne voivat tosinaan tehdä ihmisestä katkeran ja ilottoman. Ne voivat synnyttää hänessä myös vihaa lähimmäisiä ja Jumalaa kohtaan.

Siihen, miten ymmärrämme kapean tien, liittyy oleellisesti se, mitä meille merkitsee ahdas portti. Raamatun ajan ja vielä keskiajankin kaupunkeja ympäröi muuri. Kaupunkiin pääsi vain portista. Portilla tutkittiin, kenellä oli oikeus kulkea sisään ja mitä hän sai tuoda tullessaan. Jotkut portit olivat niin ahtaita, että niiden läpi ei mahtunut mitään kantamuksia.

Portin ahtaudesta Jeesus puhui silloinkin, kun hän sanoi, että kamelin on helpompi kulkea neulansilmästä kuin rikkaan päästä Jumalan valtakuntaan. Jotkut raamatunselittäjät tietävät kertoa, että Jerusalemin kaupungin muurissa oli neulansilmäksi kutsuttu ahdas portti, josta ei mahtunut läpi kantamuksia, oli luovuttava kaikesta omasta, jos mieli päästä läpi. Toiset taas sanovat, että kameli ja neulansilmä ovat yksinkertaisesti kuva mahdottomasta, suurin eläin ei voi mahtua pienimmästä mahdollisesta aukosta läpi. Molemmat tulkinnat päätyvät kuitenkin samaan. Millään omilla keinoilla, voimilla tai ansioilla ei ahtaasta portista kuljeta, ei edes ankarimpia lain vaatimuksia tunnollisesti seuraamalla. Mikään oma ei kelpaa.

Mikä ihmiselle on mahdotonta, se on kuitenkin Jumalalle mahdollista. Niinhän Jeesus itse sanoi. Hän on itse portti Jumalan valtakuntaan ja ovi Isän kotiin. Hänen sovitustyönsä kautta mahdoton on mahdollista ja tarjolla sille, joka tunnustaa oman mahdottomuutensa ja kelvottomuutensa. Ne ovat löytäneet oikean tien ja portin, jotka ovat löytäneet Kristuksen, syntisten Vapahtajan. Heille Kristus on kaikki kaikessa.

Kristus yksin on täyttänyt rakkauden lain. Hän on asettunut meidän rinnallemme ja asemaamme ja tehnyt meille sen, mitä eniten tarvitsemme ja kaipaamme, avannut meille tien ahtaasta, meille mahdottomasta, portista elämään. Portti on ahdas siksikin, että sen edessä on luovuttava kaikesta omasta, katkeruudesta ja vihasta, omista ansioista ja vaatimuksista. On vain armo.

Joskus on pohdittu sitä, onko ensin portti ja sitten tie, vai johtaako kapea tie ahtaalle portille. Tie ja portti kuuluvat yhteen. Rakkauden käskyn todesta ottaminen ja Jeesuksen esikuva panee meidät yhä uudelleen tunnustamaan, että emme kykene lakia täyttämään. Meillä on vain Kristus ja hänen armonsa. Hänen rakkautensa varaan jääminen merkitsee myös yhä uudelleen lähetetyksi tulemista lähimmäisten luo. Tie ja portti kuuluvat joka päivä siihen vaellukseen, joka johtaa elämään.