9. sunnuntai helluntaista, Matt. 7: 24–29, Jeremias Sankari

Saarna rippikoulun aloitusmessussa
Mitkä asiat ovat sinulle tärkeitä? Mopo, kaverit ja heidän kanssaan oleminen, tyttö- tai poikaystävä, iPad, sinä itse? Minkä tai keiden kanssa vietät aikasi? Jokaisella pitää olla itselle tärkeitä asioita.
Tämäntyyppiset kysymykset liittyvät lukemaani vertaukseen, sen pohdintaan onko elämämme rakentunut joissakin tilanteissa luhistuvalle hiekalle vai lujalle kalliolle.
Silloin kun elämässä on kivaa ja mukavaa, sillä ei ole paljon väliä minkätyyppisille asioille se kivuus perustuu. Mutta kenenkään elämä ei ole aina kivaa ja mukavaa. Joskus se on rankkaa ja ikävää. Niissä tilanteissa on merkitystä sillä, minkä varassa elämämme on.
Perjantai- ja lauantai-illat kaveriporukassa, oikeanlaiset vaatteet, mopo tai mopoauto, tai menestyminen koulussa eivät yksinään auta, kun on tosi vaikeaa. Monilla on ollut tosivaikeaa ja me jotka emme siitä tiedä, joudumme sellaista joskus kokemaan. Tai voi käydä niin että mopo menee rikki, enää ei olekaan varaa ostaa oikeanlaisia vaatteita, jostakin syystä joutuu kiusatuksi, ei jaksa lukea ja numerot tippuvat, tyttö- tai poikakaverin kanssa tulee ero. Jos olemme laittaneet oman elämämme sen varaan, että vain tietynlaiset vaatteet kelpaavat, on suosittu kaveriporukassa, on hyvä koulussa, on tyttö- tai poikakaveri, mistä löytyy ilo elämään kun sitä ei enää ole. Tämä vertaus laittaa pohtimaan, minkälaiset asiat auttavat silloin.
Jokaisen pitää tulla toimeen itsensä kanssa. Silloinkin kun on omasta mielestään liian lyhyt tai pitkä, liian laiha tai lihava, ujo tai epävarma, ei pärjää koulussa, ei ole kavereita, voi opetella tyytymään juuri sellaiseen itseensä kuin on. Se on tärkein tapa rakentaa lujalla kalliolla oleva talo. Ei ole helppoa olla tyytyväinen omaan itseensä, koska toiset näyttävät olevan parempia. Jokaisella meistä on omat heikkoutemme ja vahvuutemme. Meidän täytyy arvostaa omia vahvuuksiamme ja yrittää tulla toimeen heikkouksiemme kanssa. On hyvä yrittää kehittää niitä asioita, joissa meillä on parannettavaa. Mutta meidän arvomme ihmisenä ei riipu siitä millaisia me olemme.
Toinen tärkeä asia on itsensä kanssa viihtyminen. En tarkoita että pitää linnoittautua omaan huoneeseensa ja pysyä siellä tietokoneen, pelikonsolien ja energiajuomien kanssa. Mutta kysyn sinulta, kuinka kauan aikaa sinä osaat olla yksin vaikkapa pihalla linnunlaulua tai järvenrannalla tuulta ja aaltojen kohinaa kuunnellen. Kuinka kauan pystyt olemaan seuranasi vain omat ajatuksesi ja luonnon äänet? Se kertoo jotakin siitä, kuinka vahvalla perustalla elämäsi on.
Lisäksi pitää tulla toimeen toisten ihmisten kanssa, pitää uskaltaa luottaa toiseen ihmiseen. Kun sinulla on sellainen kaveri, jolle voit puhua kun sinulla on vaikeaa, siitä että olet epävarma, siitä että sinä et tiedä, seisot aika tukevalla pohjalla. Jokainen tarvitsee ihmisen joka hyväksyy hänet juuri sellaisina kuin oikeasti olemme. On hyvä että voi tehdä kaverien kanssa kaikenlaista ja jutella siitä mikä kiinnostaa, mutta ihminen tarvitsee ystävän.
Onpa kummallinen saarna, kun Jeremias ei ole puhunut mitään Jumalasta tai Jeesuksesta, saatat ajatella. Itse asiassa minä olen puhunut koko ajan uskosta. Kun minä puhun yksinolemisesta ja hiljaisuudesta, minä puhun rukouksesta. Kun minä puhun ihmisestä, jolle saan ja uskallan kertoa heikkouteni ja epävarmuuteni ja joka hyväksyy minut juuri tällaisena, jolle vanhemmat välillä huutavat ja joka rikkoo asetettuja rajoja, minä puhun Jeesuksestakin. Kun minä puhun tällaisista asioista, minä puhun uskosta. Siitä että sinulla on oikeus olla oma itsesi – sekä silloin kun kaikki on hyvin että silloin kun on vaikeuksia.
Kun olemme ensi viikon Kompelonlahdessa, lähdemme viikon purjehdukselle, jolla voi sattua ja tapahtua mitä vain. Täällä kirkon edessä on purje. Tällä hetkellä siinä on vain veneemme tunnus JOH 316. Jokainen elämämme päivä ja tapahtuma jättää jälkensä meihin, välillä pienen ja huomaamattoman, toisinaan suuren ja näkyvän. Samalla tavalla ensi viikko jättää jälkensä tuohon purjeeseen. Kun tuomme purjeen ensi sunnuntaina uudelleen kirkkoon, se on erilainen. Se kertoo yhdestä viikosta rippikoululaisten, isosten ja meidän vetäjien elämässä. Purje kertoo onnistumisista ja epäonnistumisista. Se kertoo toivon mukaan kyvystä ja luvasta olla heikko ja tehdä sitäkin mitä ei oikein osaa ja mistä ei oikein pidä, mutta toivon mukaan purje kertoo myös tämän ryhmän vahvuuksista, siitä mitä me olemme yhdessä, mihin me pystymme kun tahdomme. Toivon purjeen kertovan niin yksinolemisen mahdollisuudesta kuin kaveruuden voimasta. Silloin se kertoo elämästä.
Me lähdemme rippikoululeirille siksi, että viimeisen pitävän pohjan meille antaa Jumala, joka on meidät luonut ja kutsunut kasteessa omakseen. Me lähdemme rippikouluun, jotta jokainen meistä voisi kasvaa kasteessa saadussa uskossa, edes pikkuisen. Me lähdemme rippikouluun siksi että turvamme on tunnuksessamme JOH 316.