Nykyään tavoitellaan hyvää elämää ainakin yhtä paljon kuin ennenkin, mutta näkemyksemme on yhä enemmän materialistinen. Rakennamme mielellämme ulkonaista näyttävyyttä kertomaan, että hyvin menee. Keräämme aarteita aivan kuin saisimme jotain mukaamme sitten viimeisenä päivänä.
Monille tietenkin viimeinen päivä on todellakin se viimeinen päivä. Kun elämä loppuu, niin se loppuu. Eikö silloin tosin olisi mielekkäämpää ja enemmän ekologista yrittää tulla toimeen mahdollisimman vähällä. Ihminen kun ei joka tapauksessa häviä jälkiä jättämättä. Hänen ekologinen kädenjälkensä ja askeleensa kun jää rasittamaan luomakuntaa aivan varmasti.
Tämän kirkkovuoden pyhäpäivän aiheena on ”Totuus ja harha”. Joku lähimmäinen ajattelee kenties, että onpa jälleen vanhanaikaista puhetta. Mistä enää voi tietää, mikä on totta ja mikä harhaa? Näin moni kyselee. Se, mikä toiselle on totta, onkin toisen mielestä harhaa. Ihmistä ohjaa aina vain enemmän yksilöllisyyden korostus ja mukavuudenhalu. Ihminen haluaa muotoilla aivan omanlaisensa jumalan. Tämä on todettu myös Katekismuksessamme: ”Rakennamme elämämme itsemme ja omien tekojemme varaan. Se, mihin ennen muuta turvaudumme, on meidän jumalamme. Omat jumalamme ovat kuitenkin toiveidemme ja unelmiemme heijastuksia. Ne eivät voi antaa, mitä lupaavat.”
Maailma on pelon talo. Erilaiset pelot lisääntyvät keskuudessamme. Ehkäpä tällä kehityksellä on suora yhteys yhteisöllisyyden eroosioon. Eroosio tarkoittaa varsinaisesti ”kallioperän ja maaperän hallitsematonta kulumista veden, tuulen, mekaanisen kulutuksen tai jonkin muun maaperää kuluttavan tekijän tähden.” Yksilöllisyyttä korostava kehitys ei itsessään ole mikään automaatio, vaan sen takana ovat inhimilliset asenteet ja uskomukset, mutta rakennemuutos on hallitsematonta. Monen mielessä pelkoa herättää sekin, jos totuuden sanotaan löytyvän kristinuskosta. Mieleen tulevat ristiretket ja muut kieltämättä karmaisevat erehdykset. Katekismus puhuu tässäkin yhteydessä viisain sanoin: ”Kun Jumalan nimissä tai häneen vedoten ajamme omia etujamme tai alistamme toisia, käytämme hänen nimeään väärin. Jumalan nimen pilkkaaminen merkitsee Jumalan halveksimista ja tietoista kääntymistä pois hänestä.” Uskonnon varjolla on tehty paljon suoranaista pahaa, ja tehdään tänä päivänäkin. Usko ja uskonto eivät kuitenkaan ole yksi ja sama asia. Tämä ei ole aina lainkaan selvää. Puhumme virheellisesti luterilaisesta uskonnosta, kun pitäisi puhua luterilaisesta uskosta tai uskontulkinnasta. Luterilaisuus on osa uskontoa, jota kutsutaan kristinuskoksi. Päivän evankeliumissa Jeesus puhuu sanoin, jotka eivät päästä ketään helpolla. Samoin tunnoin voimme lukea kenties myös seuraavia virren säkeitä: ”1 Kristityn ilman ristiä ei Herra olla anna. Siis suostu siihen nöyränä ja ristiäsi kanna. Hän lapsiaan rakkaimpiaan vie usein alle vaivan, lyö ankarimmin aivan. 3 Kristitty ilman ristiä ei rukoukseen taivu. Siis ristin alla köyhänä Jeesuksen eteen vaivu. Ja Jumala on siunaava sen ristin, minkä antaa. Saat voiman sitä kantaa.” (Virsi 354: 1, 3)
Avaraa porttia ja leveää tietä olisi kiva tarjota kaikille. Moni näin tekeekin. Menestysteologia tuntuu olevan voimissaan niin että jalat nousevat tukevasti ilmaan. Tämäkin aika korostaa vaurautta ja menestystä. Samaan aikaan kuitenkin kodit rikkoutuvat ja ihmissuhteiden siltoja poltetaan. Mitä muuten mahdat ajatella, pääsevätkö kaikki taivaaseen? Teen testin: jos kaikki pääsevät taivaaseen, niin pääsevätkö myös Adolf Hitler, Idi Amin, Josef Mengele, Josif Stalin ja lukemattomat muut historian hirmuisen synkät hahmot? Miltä alkaa tuntua? Minä en ole mikään jakelemaan taivaspaikkoja, etkä ole sinäkään, mutta eikö vain jonkin rajan sentään pitäisi olla olemassa, kun asiaa ajatellemme aivan inhimillisestä näkökulmasta. Mutta kenen puolesta Jeesus ei olisi kuollut? Maailmassa ei ole yhtään ihmistä, joka ei tarvitsisi tätä psalmin rukousta: ”23 Tutki minut, Jumala, katso sydämeeni. Koettele minua, katso ajatuksiini. 24 Katso, olenko vieraalla, väärällä tiellä, ja ohjaa minut ikiaikojen tielle.” (Ps. 139)
Jumalan hyvä tahto on, että kaikki pelastuisivat ja tulisivat tuntemaan totuuden. Taas meitä ahdistellaan tuolla totuudella. Mitä on totuus? Näin kysyi aikoinaan jo Pontius Pilatus. Jeesus oli sanonut hänelle näin: ”Minun kuninkuuteni ei ole tästä maailmasta. Jos se kuuluisi tähän maailmaan, minun mieheni olisivat taistelleet, etten joutuisi juutalaisten käsiin. Mutta minun kuninkuuteni ei ole peräisin täältä. ”Sinä siis kuitenkin olet kuningas?” Pilatus sanoi. Jeesus vastasi: Itse sinä sanot, että olen kuningas. Sitä varten minä olen syntynyt ja sitä varten tullut tähän maailmaan, että todistaisin totuuden puolesta. Jokainen, joka on totuudesta, kuulee minua.” (Joh. 18:36–37) Pelastus ei ole inhimillinen automaatio, vaan Jeesus on tie, totuus ja elämä. Tie taivaaseen käy vain hänen kauttaan.
Raamattu todistaa Jeesuksesta, että ”hän oli täynnä armoa ja totuutta”. (Joh. 1: 14) ”Johannes todisti hänestä ja huusi: ”Hän on se, josta sanoin: Minun jälkeeni tuleva kulkee edelläni, sillä hän on ollut ennen minua.” Hänen täyteydestään me kaikki olemme saaneet, armoa armon lisäksi. Lain välitti Mooses, armon ja totuuden toi Jeesus Kristus. Jumalaa ei kukaan ole koskaan nähnyt. Ainoa Poika, joka itse on Jumala ja joka aina on Isän vierellä, on opettanut meidät tuntemaan hänet.” (Joh. 1:15–18) Athanasiuksen uskontunnustuksessa sanotaan: ”Hän on kärsinyt meidän pelastuksemme tähden, astunut alas helvettiin, noussut kuolleista, astunut ylös taivaisiin, istunut Isän oikealle puolelle, ja sieltä hän on tuleva tuomitsemaan eläviä ja kuolleita. Hänen tullessaan kaikkien ihmisten on noustava kuolleista ruumiillisesti ja käytävä tilille siitä, mitä ovat tehneet. Hyvää tehneet pääsevät ikuiseen elämään, pahaa tehneet joutuvat ikuiseen tuleen.”