Apostolien päivä, Luuk. 5:1-11, Martti Vaahtoranta

1.
Aurink nous, ja Piatari silmi karvastel. Hän ol olk koko yäm paatin kanss ulkon, mutt mittä ei saattu. Paatt ol yht tyhi ko ehtostenki. Pohjall ei ollk ko rohjossi verkoi. Turham päite niit ol Genesareti vedess liotett.
Kaloi olis kyll kovasten tarvitt. Niittem pyydystämine ol Piatarin tyä. Mutta ny hänell ei ollu mittä viäd kotti eik ettippäi myytäväks. Mill ny jälle ostetais huushollill ruakka? Mill maksetais tyämiästem palkk?
Vai olik Piatarkim palkoline? En tiäd. Joku on kumminki meinann, että pojill olis oll jonkunäkönen puulaaki, osuskunt taikk jotta semmost. Voi oll, ett olivakki enemä osakkait kom palkolissi. Mutt kaikkitte heijänkin täödys joka päev saad jotta suuhus, ja muija ja mukulatten kanss.
Nii ai. Kyll viimset syämsest oliki jo aikka. Nälkäsin ja väsynyin miähe astusivap paatist maihi ja rupesiva verkoijas klaarama. Ei naurattan, mutt ei oikke itkikkä viittin.
2.
Sillo Jeesus tul ranttaha. Piatar tuns Häne heti. Tiätystenkin tuns.
Jeesus ol kotosi Nasaretin kaupungist. Maankylä miäs. Kirvesmiähent taikk talotte rakentajan Hänet tunnetti. Ny Hänest ol tulls saarnamiäs. Jokkuk karahteerasiva Hänt ”Rabbiks”. Oikkias he oliva. Jeesus ol Opettaja, hengeline Opettaja.
P. Markus esittä jokku asia hiukan toises järjestyksess kom P. Luukas. Näyttä kumminki silt, ett Jeesus asus Piatarin taikk pareminki häne anoppins talos ja huusholliss, nyk ko Hän opett ja parans sairait Kapernaumiss.
Se tais oll iso talo. Sinn mahdus paitt Piatar perhekuntinens, hänen kalakaverins ja velipoikans Andreas ja. Ollek taloss ollu viäl viarashuanekki, ja ny stää vuakratti Jeesuksell?
3.
En tiäd. Luukka mukkam Piatari anopin taloss ol kumminki jo ennen tämän päevä evankeliumi tapahtun merkilissi. Kuka sen tiätä, vaikk se olis vaikuttans siihe, milt tavall Piatar vastas Jeesuksell aamuste rannas pitkä ja turha-aikkase yä jälkke.
Jeesus kysys, saisik Hän Piatarim paatti lainaks.
Joku toine olis sillo voins saad nyrkist päi näkkö taikk ainakki semse sanalisen täräykse, etei olis tull miälenkän kyssyt toist kertta. Se verram pikavihane ja kovasuine miäs Piatar ol.
Ny käve kumminkin toiselt tavall. Mutt mink tähde?
Mahdoik olls sen tähde, ett Jeesus ol hiuka ennem parantanp Piatari anopin kuumest? Vaikk Piatar ei olis edes tykänn anopistans, niin kon kuulemm joskus käy, olis sekin kamala oll, jos anopp olis kuall.
Mutt suutta ol niinki, että anopp ol Piatarillk kovaste raar, jotta semmost kon toine äit. Semsestäkkim puhuta. Ja, kuka tiäs, anopp ol viäl hyväs höyskäs ja fölis poikkattem pisnekses: ett oltti anopi ruuis, ja anopp katos piänemätte mukulattem perähä sillon, ko muu olivat töiss.
Näistäkkä me em tiäd se enemppä. Mutt se met tiädä, ett Jeesus parans Piatari anopi. Ja suutta oll, ett Piatar ny meinas, ett vaikk Jeesus kysy iha hullujas tämsen aamunk, kon kaikketten teke miäl vaan kottis syämä ja nukkuma, hän kumminkin teke, niin kom pyydetä, ja anta paattins Jeesuksell.
4.
Mutt kotti ei Piatar päässy. Hänem pit jääd paattihis. Ei stää parantun maankylä miähell noines antta.
En tiäd, pistik Piatar paattins ankkurim piäne matkam pääst rannast vai olivak ranna nii jyrkä, ett hänen täödys pittäs se airotten kanss souttatem paikalas. Mutt niin taikk näi, kotti hän ei viäl pitkä aikkam päässy. Ja paatt ol tyhi, niinko jo nähti.
Piatari pakas nukuttama. Jeesus puhus kaua ja harttaste. Hiljanen tuul kannoi Häne äänens maihi. Kyll Piatarki välillk kuulustel ja koett vissi muista, ett tällt tavallt tliis nys sitt se kiitollisuude velk maksetuks. Mutt nukkumatoin yä painoi, nälk ol ja päätäkkim pakkas auringonpaistes jomottama.
5.
Sitt Jeesus kumminki lopett puhumise. Piatar havahdus siihe, ett tul hiljast. Tuulki ol tiltann. Ei kuulun mittä muut kon kualevitte aalotten plitkuttelu paatin puist kylkki vaste.
Jeesus ol istun alas piittall ja kattel hänt. Silmäs seljäläs Piatar katos takasi. Sitt hän painoi pääns alas.
Mikä nois silmis mahdoi oll? Ne olivap kauhjam pelottava ja mahdottoma lämmiäs samallk kertta. Eik niist pääss irt, vaikk kuin koett katto muuhall.
Sitt Jeesus sanos jotta. Piatar ei ensi meinann ymmärttä, mitä se ol. Mutt nii vaa Jeesus sanos, ett ”viäst nyp paatt syvähä vette ja heit verkos sinn”.
”Viäst nyp paatt syvähä vette ja heit verkos sinn!” Se ol iha hullu ajatus! Voi oll, ett tämä Jeesus tiäs koko laillt talottem pykämisest, ja melkone saarnamiäs Hän ol, ja parantajaki viäl. Mutta mikä Hän ol sanoman kalattem pyydystämisest yhtä mittän Genesareti järve ammattmiähell?
Piatar ei tainn ain ollk kärryill semsest niinko ett mitä saa tehd sapattin taikk mitä ei. Mutt kalattem pyydystämisest täsä järves hän tiäs juur jämttisten kaike sen, mikä siit pitikin tiättä – ja ainakki se, etei keskellk kirkast päevä hulluka lähd verkoill.
6.
Ja kom Piatarin tunte, vois kuvitell, ett ny olis tulls siit nyrkist taikk ainakki niin klaari teksti, ett se jälkke olis soudett rantta eik ikä enä puhutt mittän tämä Jeesuksen kanss. Mutt jotta merkilist niiss Jeesukse silmiss oll, jotta semmost, ett Piatar pistiki suu soukall ja kattel jonkkis muuhall, eritoten tyhjällp paatim pohjall, ja sanos:
”No, Mestar, koko yä me olen koettan, eik yhtän kala olt tull. Mutt ko snää niin käske, ni mnää mene ja heitä verko järvehe.”
Siinäkki ol kyll piän piikk fölis. Se ”Mestari” vois käänttäs suameks vaikk ett ”Pomo”. Jos Piatar olis puhun engelska, hän olis suuttans sanno jotta semmost, ett ”yes boss” taikk niin ko merell ”aye aye Sir”.
Ett vois ajatell, ett hän hän sanos kavereilles: ”Hullu homma, mutt kom pomo kerran käske, ni mnää mene ja heitä ne verko järvehe.”
7.
Vai olivak ne kumminki ne Jeesukse silmäk, ko saivap Piatarin tekemä, niinko Jeesus sanos? Jotta siint täödys oll, ett niin käve. Jotta siin oll, ett Genesaretin kalastaja ott viäl kerran kaks aero suurin kourihis ja läks soutama rannast poijes päi.
Ja lopu met tiädänki. Käve jämt päivaston, kom Piatar olis odottan. Viäläkkim puhuta ”Piatarin kalasaalist”.
Verkot tliiva ihan täytte. Niin täytte net tliiva, ett ne rupesiva reppemä. Ja paatikkin täytysivä, ensi ensmäne ja sitt toine. Oikke varovaste ja kiäl keskels suut saattin kumpaki soudetuks rantta, nii eteivän ne ryypän eiväkk kaatun.
Ja sitt ko saatti nes se verram pohjahan kii, etei enä oll uppomise eik karkkum pääsemise vaara, Piatar katos ensmäsen kerra ylös – ja näk edesäs Jeesukse. Jeesus seisos rannallk, katos jälle hänehe, mutt ei tällk kertta sanon mittä.
8.
Ny kumminki nes silmä oliva pelkästäns lämmjä, eivä mittä muut ko syvä ja lämmjä. Ja sillo se tapatus: Piatar putos maaha. Hän katos Jeesukse, ja sitt hänem polvens falskasiva. Siihe häm putos paattis fööri ette rannan kivette joukko. Ja Jeesus seisos häne edesäns.
Mitä Piatar ny sanos? – ”Menp poijes mnuun tykkön, Herra, sill ett mnää ole syntne ihmne.” Niim Piatar sanos. Taikk kai häm pareminki huus. Ja hän täris niin kon korkkias kuumes ja lysät viimen kokko siihe Jeesukse jalkkatte juure.
9.
Kui mahdoi kalotten käyd? Päev ol lämmi ja tavar noppiam pilantuvaist. Toivota, ett kyläst tul talkkoporukka ja ett osuskunta sai saali myydyks.
Siit kaupast saatti varmastenki hyvär raha. Ja sill ol käyttö eritote nyk, kon kalaporukk olis koht kaht miäst puuttuvaine. Tämän päeväne saalis ol Piatari ja häne velipoikans, Andreakse, viimänen pitkäks aikka. Heill annetti muut tekemist.
10.
Mutt ny ei Piatar tehn yhtikäs mittä. Raamattu ei stää kyll kerro, mutt me voi hyvin kuvitell häne naama sannas ja parkumas nii ett koko iso ja frisk miäs tärise. ”Mnää ole syntne ihmne.” Nii hän sanos ja nii hän tuns siin Jeesukse jalkkatte juures.
Ei Pietar enä sanonp ”pomo”. Pietar sanos ”Herra” Jeesuksell.
Mnää en kyll tiäd, kui hän sen sanos omallk kiäleläs. Kreikankiälises Raamatuss on kumminki sillp paikalls sana κύριος. Ja se o se sama sana, mitä käytetti Vanhan testamentin kreikankiälisess käännöksess sillon, kon täödys kiärttä Jumalam pyhä Nimi. Stää ei miäleläs ”turhaan lausuttu”. Sen tähden käytetti sen tilalls sana κύριος, Herra.
Ja kom Piatar käyttä stää sana, se tarkotta, että häne ol ottan halttuhuns semne, mitä sanota ”Jumalan kauhuks”. Gideon, väkevä sankar, huus aikoinans näi:
”Voi minua, Herra, Herra, kun olen nähnyt Herran enkelin kasvoista kasvoihin!” (Tuom. 6:22)
Ja ny toine friski miäs o rähmäläs maas ja tunte munaskuitas myäde, ett häne edesäs seiso jotta enemän ko nasaretilaine saarnamiäs ja anopi hyyryläine. Siin seiso kyll ihmne. Mutt kui sill o semses silmä ja nes sana? Mist tul se kalasaalis?
Piatar tiäs ja tuns, ett häne edesäs seisos nyp pali enemän kom pelkk ihmne, ja, nii oikke, enemän ko enkel. Hän tiäs tiätämättäns, että häne edesäns seisos Jumal. Piatar tuns luitas myäde, ett hän ol katell Jumala silmihi ja kuull Jumala ääne.
Piatar tais olls semne miäs, etei hän ihmiste edes pruukanp pokkuroid eik polvians notkistell. Ny hänen kumminkin täödys tehd nii. Sillet ei se ollukka vaa Nasaretim Profeetta, ko seisos häne edesäs. Se ol Jumal, mailmankaikkeude Herra ja Kuningas. Eik Piatar osanns sillo sanno mittä muut kon tämä: ”Menp poijes mnuun tykkön, sill ett mnää ole syntne ihmne.”
11.
Suutta oll, ett se ol ensmänen kert Piatari elämäss, ko hän joodus sanoma nii. Ei hän kyll mikkäm ”pyhä miäs” ollu. Kyll hän senkin tiäs. Mutt ei hän se huanompika ollk ko net toise. Kova tyämiäs, muija ja mukula Herran kuris ja nuhtess, mutt vaatteiss ja ruuass ja.
Ny näytt kumminkin kaikk vallan toiselaiselt. Se, mikä ol hämäräss harmat, se ol nyp pimiä ja puuttelist, musta ja likast. Jumalan pyhyde valkeudess kunno miähest tul kelvoton. Piatar näk oman pahutes syvän krooppihi melkke se saastassem pohjahas saakk. Ja ilma ett hän olis stää se enemppä funderann, ja ko hän ei pääss Jumala pakkonka, ei hän osann muut kom pyyttä, että Jumal menis poijes hänen tykköns, edes piäneks aikka, enne stää Viimest tuamiot, jonk siutten kukka ei pääss. Senkim Piatar hyvin tiäs.
12.
Mutt mitä sanos sillo Jeesus Piatarill? Mitä sanos Jeesus isollp, parkuvall miähellk, ko makas naamalans sannas Häne jalkojens juures?
”Älä pelkkä; täst ettippäi snää saas kiines ihmissi.”
”Älä pelkkä!” Nii Jeesus sanos syntisell miähell. Nii Hän sanos semsells syntisellk, kotei edes yrittäns selitell eik pualustell, mutt tunnust se, mikä ei selityksist olis tull yhtä sem paremaks: ett hän ol tuamitt, kadotett syntne, jos kukka ei hänt autais.
Ja juur sillo Jeesus sano ”älä pelkkä”. Niim Piatarist tul armahdett syntne ja Herra apostoli ja seorakunnam piispa. Viimätteks hänest tul marttyyri, veritodistaja Rooman kaupungiss, niin kom perimätiato kerto.
13.
Tänäp on kirkkovuadess semne sunnuntai, ett me muista viäl eiläst Juhanust eli Herra edellkulkija ja sukulaist, Johannes Kastaja. Sitt mek kattle muutmam päeväm pidemäll ja muistam Herran kaht apostoli, P. Piatari ja P. Paavali. Heijä yhtene muistopäeväs on 29. kesäkuut. Sillo muistetan, kui nämäk kaks armahdettu syntist saiva – kuka tiäs jopa samanp päevän – todista omall vereläns siit Herrast, ko ol vuadattan verens heijäm pualestans Golgatan keskmäsell ristill.
Me fiirata ny ”Apostolittem päevä”. Meill o miäles niitte ensmäste ja ainotte apostolette lisseks kaikk nes Sanam palvelija, ketä Herra o seorakuntas kautt ja kutsull, rukkouksill ja kättem päällp panemisill antank Kirkkons palvluksehe stää varte, ett synnyis semne usko, kom pelasta, ja ett se pysyis ja ett kerra Morssen pääsis häävaatte puhtanas omi häihins.
14.
Se on tämäm päevä aihe. Mnää omast pualestan muistelen stää, kui mnää ensmäsen kerra siihe virkkahan kutsuttun ja vihittyn sanampalvelijans saarnasin tämän päivä evankeliumist. Mnää oli sillo melkken kolmkymment vuatt nuareve ja alotim papintyätän Lapi seorakunnas. Sillo mnuut lohdutt valtavasten kaimamiäs Lutheri saarna ”Piatarin kalasaalist”.
Mnää e ny eriksens ruvennk kaevama framill stää Lutheri saarna, mutta mnuu miälestän hän sanos siin, ett ”tämä on kovaste lohduttavainen kertomus hurskaills saarnamiähill”. Ja mitä varte? Sen tähde, ett hekkin tekevä ussen kauan töit, ova verkoillk koko yä, mutt aamuste näyttä silt, etei kala olp paatiss yhtä enemppä ko sillon, ko he alottiva.
15.
Mnää en kyll oll mikkä hurskas saarnamiäs. Enemä mnää ole semne syntnen kalamiäs, semnen kom Piatar Genesareti järve rannass. Mutt siit hualimatt Lutheri sana o mnuu miälesänt tänäp eritote sen tähde, ett mnää ole ny melkke neli ja pual vuatt kalastan näil vesill, mutt nys siihen tlee pitk paussi, eik kukka muu jo Jumal tiäd, kuim pitk se on taikk ett onk joku muu paikk, joho mnuum pidäs seoravaks heittä Häne verkkons.
Ussen tekis miäl sanno, että ”menp pois mnuun tykkön, sillet mnää ole syntne ihmne”. Mutt mnuulekki o Herra sanon: ”Älä pelkkä!”
Nii Hän sano tänäp snuulekki, jos snääki makkas syntisen Häne jalkojens juures. Älä pelkkä. Snuutakki Hän armatta. Snuulekki Hän anta snuu syntis antteks. Snuunki Hän lähettä töihi oma viinimäkkehes. Ja snääki saa yhdes P. Piatari ja mnuun kansans sanno:
”Herra, kenen tykö me menisimme? Sinulla on iankaikkisen elämän sanat.” (Joh. 6:68)
16.
Ja senki mnää tiädä, ett Jeesus se ol, kon käsk mnuu heittä verkot tähäm Poseli matalall. Ja jos Hän jottan käske, ni Hän otta vastu siitäkkin, tleek paatt täytte vai näyttäk silt, ett mont yät tehtin turha tyät.
Ja suutta ol niinki, että tähäm passa Herra Jeesukse oma sana:
Jo nyt saa leikkaaja palkan ja kokoaa hedelmää iankaikkiseen elämään, että kylväjä ja leikkaaja saisivat yhdessä iloita. Sillä tässä on se sana tosi, että toinen on kylväjä, ja leikkaaja toinen. (Joh. 4:36-37)
Mutt niin taik näi: tämäm päivä evankeliumi opetta meillk, kui Jumal käyttä syntissi ihmissi tyässäns, anta heills synni antteks, siivo heit sisält ja joskus päältäkki ja anta Pyhä Henkens voimaks niihin töihin, ko Hän meit lähettä.
Mnää toivota siunattu kalareissu niilk, kon tleeva mnuu jälkken, ja kaikilt teilk, kon kuulut saman porukkam Piatarin kanss soutamas taikk verkotten kanss pelamass taikk koton ruakka laittamas. Kuulustelkka nuukaste, mitä Herra Jeesus sano! Ottakkan todest lai saarna, mutt enne muut uskokka evankeliumi! Uskossa syntin antteks Hänen pyhäss nimesäns ja veresäns!
Ja sitt jättäkkä vanh, huan eläm ja olkka uskolissi siint tyäs ja tehtväs, mihe Hän on teijä lähettänt taikk viäl lähettä! Ja rukkoilkka joskus mnuunkim pualestan, etem mnääkä turham päite eläis niit vähässi vuassi, ko Jumal mnuul viäl anta täsä papivirass ja muutonki – jos Hän niit viäl anta. Amen.