Viime päivien keskeiset kansainväliset uutiset ovat olleet talouspainotteisia. Olemme seuranneet miltei kuin jännitysnäytelmää, miten Kreikan käy. Pysyykö tuo eurooppalaisuuteen niin oleellisesti vaikuttanut valtio Euroopan rahaliitossa? Löytyykö sopu Kreikan ja sen rahoittajien kanssa? Miten Kreikka ja muu Eurooppa selviävät tästä kriisistä ja miten tavallinen kreikkalainen tulee toimeen tässä poikkeuksellisessa myllerryksessä?
Valtioiden väliset suhteet ja talouselämä rakentuvat ihmissuhteille, siis sille, miten ihmiset keskenään ja yhdessä keskustelevat, päättävät ja toimivat. Vastuullisessa asemassa työskentelevät tavalliset ihmiset neuvottelevat ja etsivät ratkaisuja milloin yksimielisinä, milloin taas jyrkästikin toisiaan vastustaen. Suurimpien ja kauaskantoisimpienkin ratkaisujen taustalla on aina nimellä tunnistettavia ihmisiä.
Tänä kesänä täällä Savonlinnan oopperajuhlilla esitetään Franz Lehárin operettiklassikkoa Iloinen leski. Operetin käsiohjelmaa silmäillessämme havaitsemme paljon nimiä. Ne kertovat, että korkeatasoisesta esityksestä huolehtivat maailman tunnetuimpiin lukeutuvat taiteilijat ja muu alansa eturivin ammattihenkilöstö. Mutta ne kertovat myös tavallisista ihmisistä, jotka ovat löytäneet työnsä ja jopa elämäntehtävänsä taiteen parista.
Iloisen lesken juoni on itse asiassa ajankohtainen myös opettavainen. Ajankohtaista on se, että operetti kertoo valtiosta, joka on joutunut taloudelliseen ahdinkoon ja jolle on ensiarvoisen tärkeää estää rahan pakeneminen maasta. Opettavaista on se, että viihteellisen operetin keinoin meille kerrotaan, miten niin suuret asiat kuin valtion talous perustuvat ihmissuhteisiin, siihen, miten ihmiset tulevat toimeen keskenään ja millaisia suhteita he välilleen pystyvät luomaan. Suurimpiakin asioita hoitavat tavalliset ihmiset, joilla on nimi.
Luin aluksi tämän sunnuntain evankeliumin, jossa lueteltiin useita nimiä. Maailmanhistorian tunnetuimpiin hahmoihin lukeutuva Jeesus nousee kotiseudullaan Galileassa sijainneelle vuorelle ja kutsuu mukaansa kaksitoista seuralaista. On hyvä huomata, että nämä kaksitoista luetellaan jokainen nimeltä. Jeesuksen seuraajat eivät koskaan ole pelkkää kasvotonta massaa tai anonyymejä hahmoja. He ovat sen sijaan tavallisia ihmisiä, joilla on kullakin oma nimi. Tämä on tärkeää muistaa etenkin silloin, kun meidät valtaa kiusaus niputtaa ihmisiä erilaisiin ryhmiin. Vaikka voidaankin puhua suomalaisista tai venäläisistä, kreikkalaisista tai saksalaisista, kristityistä tai muslimeista, rikkaista tai köyhistä, emme saa unohtaa, että jokainen on ainutlaatuinen ja jokaisella on nimi.
Jeesus otti vuorelle mukaansa Pietarin, Jaakobin, Johanneksen, Andreaksen, Filippuksen, Bar-tolomeuksen, Matteuksen, Tuomaan, Jaakob Alfeuksen pojan, Taddeuksen, Simon Kananeuksen ja Juudas Iskariotin aivan tiettyä tarkoitusta varten. Evankelista Markus kertoo, että ensinnäkin näiden kahdentoista oli määrä olla Jeesuksen kanssa. Kun joku kysyy, mitä kristillinen usko oikein on, yksi toimiva vastaus voi olla tämä: kristillinen usko on olemista Jeesuksen kanssa, tuon Jeesuksen, jonka me uskomme olevan ihmiseksi syntynyt Jumala. Kun me puhumme kirkosta ja kirkon jäsenyydestä, jää helposti vaille riittävää huomiota se, mikä on kirkon elämän ja kirkon jäsenyyden ytimessä. Ytimessä on eläminen yhteydessä Jeesukseen Kristukseen, hänen kanssaan juuri samalla tavalla kuin evankelista Markuksen nimeltä mainitsemat kaksitoista opetuslasta.
Mutta kristillinen usko ja eläminen Jeesuksen yhteydessä eivät anna meille lupaa vetäytyä erityiseen hengelliseen elämän saarekkeeseen etäälle tavallisesta elämästä, jossa irtaudutaan tästä hetkestä ja tästä ajasta ja jossa yritetään rakentaa omaa hurskasta erillistodellisuutta. Jeesus kutsui nimeltä kaksitoista opetuslastaan, jotta he lähtisivät eivätkä jäisi vuorelle nautiskelemaan korkean hengellisyyden sfääreihin. Jeesuksen nimeltä kutsumien seuraajien tulee yhä uudestaan lähteä liikkeelle, kohdata tämän maailman haasteet sekä puhua ja toimia niin, että Jumalan hyvyys ja rakkaus saisivat heidän kauttaan vaikuttaa. Juuri tämä on se tehtävä, jonka niin saivat Herraltamme niin nuo apostoleiksi nimitetyt Jeesuksen ensimmäiset seuraajat kuten myös me tämän ajan kristityt.
Tätä tehtävää, Jumalan hyvyyden ja rakkauden asialla olemista ja lähimmäisen palvelemista on kristikunnan historiassa onnistuttu toteuttamaan vaihtelevasti. Loistavien saavutusten ja vakuuttavan todistuksen rinnalle mahtuu myös epäonnistumisia ja toimintaa, joka on pikemminkin karkottanut kuin kutsunut luokseen. Saatamme nykyisinkin kuulla ajatuksista, mieli-kuvista ja kokemuksista, joissa kristillinen usko ja kirkko nähdään kylminä, kovina, ankarina, elämälle vieraina uskonnollisina kummallisuuksina. Kriittisyys kirkkoa ja kristillistä uskoa kohtaan on paikoin kasvanut vastenmielisyydeksi asti.
On tärkeää huomata, että kirkko ja kristillinen usko eivät kenties itsessään ole kovinkaan monen kielteisen kokemuksen tai ajatuksen takana. Sen sijaan siellä on ihminen, jolla on nimi. Siellä on kristitty, joka ei omassa uskoninnossaan ole osannut ottaa riittävästi huomioon toista ihmistä. Kristillinen todistus ei lopulta olekaan näyttäytynyt Jumalan hyvyyden ja rakkauden heijastumiselta vaan ihmisen kovuuden ja uskonnollisen vimman ilmaukselta. Jeesuksen lähettilään, kristityn suurimpia vaaroja omassa todistustehtävässään on unohtaa, että häntä kuuntelee ja hänen toimiaan seuraa ainutlaatuinen ajatteleva ihminen, ihminen, jolla on nimi.
Maailmapolitiikan ja valtiollisen talouselämän ratkaisuja tekevät tavalliset ihmiset, ihmiset joilla on nimi. Ihmisten väliset suhteet ratkaisevat. Sama pätee kirkkoon ja kristilliseen uskoon. Me olemme Jeesuksen seuraajia, me, jotka on nimeltä kutsuen kastettu hänen omikseen. Me vaikutamme hyvin paljon siihen, miten todistuksemme otetaan vastaan ja miltä Jumalan hyvyys ja rakkaus näyttävät. Jumala kyllä tekee työnsä Pyhän Henkensä kautta missä, milloin ja miten tahtoo, mutta meidän vastuullamme on kohdata ihmiset Jumalan hyvyyden ja rakkauden lähettiläinä siihen me tarvitsemme viisautta ja voimia. Siksi me tulemme yhteen, siksi me olemme kahdentoista opetuslapsen tavoin Jeesuksen kanssa, hänen seurassaan, ja siksi meidät lähetetään yhä uudestaan maailman keskelle Jumalan hyvyyden ja rakkauden asialle. Tässä kaikessa on ensiarvoisen tärkeää arvostaa sitä, että meillä on nimi ja että me kohtaamme aina ihmisen, jolla myös on nimi.
Kaikessa jumalallisuudessaankin Jeesus ja hänen sanomansa puhuttelevat inhimillisyydellään.