Tämän päivän raamatun tapahtuma kuvaa Jeesuksen taivaaseen nousemisen. Se on toisaalta hyvin ymmärrettävä ja selkeä päätös Jeesuksen tehtävälle, mutta samalla se on jotenkin niin teologinen, että se ei tunnu tulevan lähelle kuulijaa. Siitä tuntuu puuttuvan yhtymäkohdat, joissa olisi jotakin tarttumapintaa meidän elämään. Siihen vaikea eläytyä, harvalla sydän sykähtelee tämän tekstin äärellä. Vanha kirkko piti tätä juhlaa huomattavassa arvossa – Jos Kristus ei noussut taivaaseen, pitkäperjantain ja pääsiäisen dynamiitti ei olisi räjähtänyt vaan olisi jäänyt suutariksi, pieni tussahdus. Taivaaseen astuminen on pääsiäisen syvempi todellisuus, se mitä pääsiäinen merkitsee. Silti se Jeesus, joka paransi ramman sapattina, antoi syntejä anteeksi, palautti langenneen naisen kunnian, ruokki viisituhatta ihmistä, puhui toivonsa menettäneille, otti iskut ja kärsimyksen vastaan meidän puolestamme, se Jeesus tuntuu tutummalta kuin tämä taivaan valtaistuimelle noussut Jeesus kaikessa ylhäisyydessään. Tuntuu, että valtaistuimen Kristus on joku muu kuin veljemme. Hänen valtansa ja taivaallinen kuninkuutensa häikäisee. Se myös vähän pelottaa, sillä valtaistuin, jolle hän nousee, on myös se paikka, jolla lopullista oikeutta käydään; jossa kohtalomme ratkaistaan ja viimeinen tuomio kuullaan.
On vaikea ajatella, että helatorstain kertomus toisi erityistä lohtua jollekin ihmiselle, jos hän ei ole jo pitkään pohtinut hengellisiä asioita elämässään. Ihmisen yksinkertaiseen uskoon helatorstai ei tunnu tuovan mitään lisää. Miksi tämä tapahtuma on meille tärkeä, mikä sen merkitys on – nimenomaan yksinkertaisen uskon kannalta – niin että se Pihtiputaan mummokin ymmärtää? Miten se pelon sijaan auttaa sinua elämässä eteenpäin? Mitä siinä on sellaista, että se antaisi saman ilon, mikä opetuslapsilla oli kun he näiden tapahtumien jälkeen palasivat Jerusalemin temppeliin ylistämään Jumalaa – riemua täynnä.
Päivän sanoma on siinä, että juuri se sama tuttu ihmishahmoinen Jumala, joka osoitti syvää myötätuntoa eksyneille ja elämänsä pilanneille ihmisille, sama Jeesus on nyt Jumalan valtaistuimella – joka ei ole tuomioistuin, vaan ennen kaikkea armoistuin – keinutuoli, jossa pääsee rakastavaan lämpimään syliin.
Kun tarkastelemme evankeliumia, ehkä se aukeaa parhaiten esittämällä kysymyksen: Mitä tuo päivä oli Jeesukselle? Eli ei kysytäkään vain sitä mitä hyötyä siitä on minulle, vaan minkälainen päivä tai juhla inhimillisesti ajateltuna hänelle oli? Silloin on kai todettava että se on ollut Jeesuksen elämän hienoin hetki. Helatorstai on Jeesuksen kruunajaispäivä. Hänet korotetaan takaisin siihen asemaan, mikä hänelle Jumalan Poikana kuuluu. Hän oli ihmiseksi tullessaan alentanut itsensä ja tyhjentynyt jumalallisesta voimastaan, vallastaan ja kunniastaan, jotta tulisi täydellisesti yhdeksi meistä. Nyt tuo alennustila päättyy – hän ottaa takaisin paikkansa. Hän on saattanut päätökseen koko elämäntyönsä maanpäällä. Hän on antanut kaikkensa, antanut taitonsa, viisautensa, opetuksensa, voimansa. Hän on antanut itsensä viimeistä solua ja hikipisaraa myöden, hän on antanut itsensä pilkattavaksi ja häväistäväksi. Hän on kärsinyt kuoleman, noussut kuolleista ja nyt tuo häväisty Kristus nousee valtaistuimelleen, jolloin tulee ilmi, kuka hän oikein on, mikä on hänen oikea arvonsa, ja kuinka painavat ovat olleet hänen sanansa ja tekonsa. Ne saavat oikeat mittasuhteensa. Sitä on tämä päivä.
Helatorstai oli myös oppilaiden elämässä käännekohta. Heidän oli pärjättävä nyt ilman Jeesusta. Heidän oli otettava tehtävä vastaan, otettava paimenen sauva ja jatkettava Jeesukseen työtä. Mutta päivä oli heillekin hieno hetki. Ero ei ollut surun vaan ilon täyttämä – mikään maailmassa ei ole heidän kuningastaan suurempi. Mikään mahti ei ole suurempi kuoleman voittanutta ja valtaistuimelle asettunutta Jeesusta. He tiesivät, että Jumala on kaikessa heidän kanssaan missä tahansa he ovat.
Se että Kristus on taivaassa valtaistuimella Jumalan edessä – merkitsee että meillä on siellä koko ajan puolustaja, joka ihmisen elämän läpi kulkeneena ymmärtää heikkouttamme. Jeesus itse sanoi, että hän menee valmistamaan meille asuinsijan. Hän meni sinne siivoamaan tai laittamaan paikkoja kuntoon – ihan kuin kaupunki valmistautuisi olympialaisiin, siellä on tehtävä suuria projekteja ja hankkeita. Taivaassa on valmistumassa ennen näkemättömän suuri juhla, jossa hän ottaa meidät vastaan, kun elämämme saavuttaa päämäärän. Helatorstaina Jeesus meni kotiin. Se koti on myös meidän kotimme.
Tämä juhla tänään on kappalaiseksi asettamisen juhla – Koska minut on jo tehtävään valittu, minun ei tarvitse tällä saarnalla yrittää vakuuttaa sopivuuttani tähän virkaan. Silti koen että tämä hetki on samalla jonkinlainen julkisen sitoutumisen tai sopimisen paikka. Olen viisitoista vuotta sitten antanut pappislupauksen Turun tuomiokirkossa. Ne lupaukset uusitaan tänään kuin vihkivalat 15-vuotisen avioliiton jälkeen.
Siitä ajasta yli kymmenen vuotta olen ollut Harjavallassa. Siinä ajassa luultavasti on ehtinyt jo juttuja kulkea: että se pappi on sellainen ja sellainen. Kun ihmiseksi on syntynyt niin, virheitä löytyy ja monenlaista vajavuutta – aina sanat eivät osu kohdalleen. – siitä huolimatta hain Mikko Lehtimäen jättämää kappalaisen virkaa.
Hakemalla tuota tehtävää olen osoittanut haluni jäädä tänne, tähän kaupunkiin. Se ilmaisee jotakin kiintymyksestä tätä paikkaa, kirkkoa, seurakuntaa ja työkavereita kohtaan. Tiedän, että tehtävään liittyviä odotuksia on olemassa – En voi luvata täyttäväni niitä kaikkia. 1) Haluan olla Kristuksen kirkon pappi – 2) haluan olla luottamuksenne arvoinen 3) haluan kasvaa niissä tiedoissa ja taidoissa joita tehtävä vaatii. 4) annan omat lahjani Jumalan käyttöön, jotta se hyvä sanoma, mikä Jeesuksen tyhjältä haudalta on lähtenyt löytäisi tien ihmisten sydämiin – ennen kaikkea täällä Harjavallassa. – Jotta työssä olisi siunaus, pyydän myös teitä rukoilemaan puolestani.
Päivän evankeliumissa Jeesus antaa oppilailleen tehtävän. Se koskee meitä kaikkia, mutta pappina se koskee erityisesti minua ja virkaveljiäni: hänen nimessään tulee saarnata parannusta ja syntien anteeksiantamusta… Parannussaarnasta saattaa monille tulla mieleen se, että pelotellaan ihmisparkoja. Mutta kysymys ei ole pelottelusta vaan herättämisestä; kysymysten esittämisestä: Oletko ottanut elämässäsi huomioon, että Jumalan on olemassa ja kutsuu sinua nimeltä. Jos Jumala on olemassa, elämän onni ei ehkä löydy sieltä, mistä olemme sitä tottuneet hakemaan. Elämän tarkoitus ei ehkä ole siinä, mitä olemme rakentaneet ja mihin kaikkemme satsanneet – tarvitsemme jatkuvaa mielen ja sydämen vallankumousta, että havahdumme huomaamaan, mitkä voimat meitä vetävät ja mihin suuntaan. Meidän elämässä on varmasti paljon hyviä asioita – mutta tärkein ei saa puuttua. Hyvät asiat muuttuvat pian tyhjäksi, jos tärkein on poissa – se jossa Jumala saa puhdistaa meitä armollaan ja anteeksiantamuksellaan. Anteeksiantamus on tarpeen erityisesti silloin kun huomaamme, kuinka omat vallinnat ja teot ovat tukkineet paluutien Jumalan luo. Katumus tai kääntyminen Jumalan puoleen ei ole koskaan liian myöhäistä – siitä muistuttaa meitä ristinryövärin sanat oman kuolemansa edessä Luuk 23:42-43 – se sopii hyvin myös helatorstain
Ja hän sanoi: ”Jeesus, muista minua, kun tulet valtakuntaasi.” Jeesus vastasi: ”Totisesti: jo tänään olet minun kanssani paratiisissa.”
Ristinryövärillä on merkillisellä tavalla tieto, että Jeesus astuu kuolemansa jälkeen taivasten valtakuntaan. Se on hänen valtakuntansa ja Jeesus on tuon valtakunnan kuningas. Katuva rikollinen suostui maalliseen tuomioonsa, mutta hän etsi sielulleen parempaa osaa ja jätti elämänsä Jumalan armon varaan. – Kun hän kuuli Jeesuksen vastauksen – mitä luulette: tunsiko hän enää kipua ja ristin tuskaa, vai enemmänkin suurta helpotusta ja iloa. Tämä sama ilo on istutettu jokaisen meidän sydämeen. Toivon että tämä messu toisi tuon ilon eläväksi uudelleen sinun sydämeesi.