Helatorstai, Luuk. 24:46-53, Henna Huppunen

Luuk. 24: 46-53 Jeesus sanoi opetuslapsilleen:
”Näin on kirjoitettu. Kristuksen tuli kärsiä kuolema ja kolmantena päivänä nousta kuolleista, ja kaikille kansoille, Jerusalemista alkaen, on hänen nimessään saarnattava parannusta ja syntien anteeksiantamista. Te olette tämän todistajat. Minä lähetän teille sen, minkä Isäni on luvannut. Pysykää tässä kaupungissa, kunnes saatte varustukseksenne voiman korkeudesta.”
Jeesus vei opetuslapset ulos kaupungista, lähelle Betaniaa, ja siellä hän kohotti kätensä ja siunasi heidät. Siunatessaan hän erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. He kumartuivat maahan asti ja osoittivat hänelle kunnioitustaan, ja sitten he riemua täynnä palasivat Jerusalemiin. He olivat alati temppelissä ja ylistivät Jumalaa.
Millaisten ovien takana olet viime aikoina seissyt? Ovatko ovet olleet raskaita työntää tai vetää auki? Ovatko ne olleet lukossa? Vai ovatko ne avautuneet itsekseen? Millainen oli kirkon ovi, josta tänään tulit sisään? Aukesiko se kevyesti, narahtiko auetessaan – vai tuntuiko sen avaaminen vaikealta, epävarmalta? Ovi voi olla kutsuva. Ovi voi olla sellainen, jota ei mielellään avaisi. Tai ovi voi olla sellainen, joka ei aukea, vaikka kuinka yrittäisi tai toivoisi.
Ovi on vertauskuva, jota voi laajentaa kuvaamaan koko elämää. Me kuljemme monenlaisten ovien kautta erilaisiin tiloihin ja vaiheisiin. Kaikki ovet eivät aukea. Jotkut ovet ovat liian kutsuvia. On Jumalan kädessä, mistä kuljemme ja mistä emme. Virsi 104:1
Ylösnousemuksensa jälkeen Jeesus kulki seinien ja lukittujen ovien läpi. Hän yllätti opetuslapsensa kerta toisensa jälkeen. Ensin opetuslapset olivat hämmentyneitä ja peloissaan. He eivät tienneet, mitä ajatella. He eivät tienneet, voisivatko uskoa ylösnousemuksen olevan totta. He pohtivat, oliko Jeesus vain aave. Mutta Jeesus oli todellinen. Jeesus oli läsnä heidän surussaan ja tuskassaan. Hän selitti ja opetti. Hän oli kärsivällinen, hän kuunteli ja antoi aikaa. Hän oli mukana niin kauan kuin opetuslapset häntä tarvitsivat. 104:2
Todellisuudessa Jeesus oli vielä enemmän opetuslastensa kanssa noustuaan taivaaseen. Silloin hän oli lopullisesti irti ajan ja paikan kahleista. Opetuslapset olivat riemua täynnä. He ylistivät Jumalaa. He uskoivat. Jeesus antoi tehtävän ja näyn: tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni.
Alkukristityt tunnettiin rakkaudesta. Sen ajan kulttuurissa ihmishenki ei ollut arvokas. Toisista ei välitetty, huono-osaisuutta pidettiin jumalten rangaistuksena tai itse aiheutettuna kärsimyksenä. Pohdittiin, mitä jumalaa pitäisi palvoa ja miellyttää, jotta elämä sujuisi hyvin. Kristityt osoittivat, että myös yhteiskunnalle hyödyttömät olivat tärkeitä. Heidän rakkauttaan pidettiin jopa uhkana. Mutta siitä heidät tunnettiin. Ei sallittu itsekkyyttä, kaikki jaettiin omien kesken ja myös niille, jotka eivät olleet omia. Ei välitetty seurauksista. Kristittyjä uhrattiin leijonille kansan huvin vuoksi. Areenoilla he lauloivat ylistystä Jumalalle, eivätkä pelänneet kuolemaa. He tunnustivat Jeesuksen Herrakseen silloinkin, kun se merkitsi varmaa kuolemaa. Toiset eivät ymmärtäneet, miksi kristityt jakoivat omastaan. Se tuntui käsittämättömältä, suorastaan typerältä. Mutta Jeesuksen seuraajat halusivat jakaa riemua eteenpäin. He halusivat levittää hyvää sanomaa. He halusivat tuoda iloa sinne, missä sitä ei ollut. He halusivat olla yhdessä ja elää sovussa. 104:3
Jeesus jätti valtavan urakan: tehkää kaikki kansat minun opetuslapsikseni. Siksi tarvitaan meitä kaikkia, sinua ja minua. Sanoma Jeesuksesta ei ole vielä tavoittanut kaikkia. Sanoma ei ole juurtunut kaikkiin, vaan päinvastoin tuntuu ohenevan Suomessakin. Jos halutaan olla kaikille kaikkea, ei olla kenellekään mitään. Rehellistä julistusta tarvitaan. Ja helpointa se on tehdä näyttämällä, miten usko voi vaikuttaa. Se voi synnyttää rakkautta. Ja se on ihmeellistä. Varsinkin tässä ajassa, jolloin itsekkyys on hyveistä suurin. Ihminen muuttuu itseriittoiseksi. Hän keskittyy itseensä, eikä näe muiden hätää. Mitä on tämän ajan rakkaus ja välittäminen? Se on parasta evankeliumia. Se on parasta todistamista. Mutta onko sitä vielä olemassa? Jaksammeko vielä etsiä lähimmäisiä, joita rakastaa? Onko helpompi pysyä omassa, turvallisessa arjessaan ja palvella Jumalaa omassa rauhassa, omalla tavallaan?
Armoa on se, että emme toimi omassa voimassamme. Saamme erehtyä ja aloittaa alusta. Saamme rukoilla Jeesusta olemaan seurassamme – mukana kaikessa, mitä teemme. 104:4
Opetuslapset saivat rauhan, jolla he pystyivät luopumaan omasta elämästään ja täyttämään tehtävänsä Jeesuksen seuraajina. He olivat varmoja asiastaan. He olivat varmoja Jeesuksesta. He tiesivät, mikä on totta. He tiesivät, mitä tehdä. Ja he saivat Pyhän Hengen, joka ohjasi eteenpäin. He saivat voiman, joka tekee jokaisesta päivästä juhlan Jeesuksen seurassa. 104:5