1.
Kun nyt Herra Jeesus oli puhunut heille, otettiin hänet ylös taivaaseen. Ja hän istui Jumalan oikealle puolelle. Mutta he lähtivät ja saarnasivat kaikkialla, ja Herra vaikutti heidän kanssansa ja vahvisti sanan sitä seuraavien merkkien kautta.
Näin P. Markus päättää evankeliumikirjansa. Näihin sanoihin päättyy myös tämän päivän, Helatorstain, evankeliumi.
Mutta mikä on ”helatorstai”? Nimi viittaa ”helavaluihin” ja esikristillisiin kevätjuhliin. Sisällöllisesti helatorstaissa on kyse siitä, mihin tämän pyhän nimi viittasi silloin, kun sitä työmarkkinateknisistä syistä vietettiin sopivana lauantaina eikä siis sen oikealla paikalla neljänkymmenen päivän kuluttua pääsiäisestä, niin kuin nyt. Sen nimi oli silloin ”Kristuksen taivaaseenastumisen päivä”.
Helatorstaista on ollut jälleen poliittista puhetta. Saa siis nähdä, onko jälkikristillisen yhteiskunnan ja aineellisten arvojen paine on niin kova, että tänään vietetttävä juhlapäivä uudelleen siirtyy oikealta paikaltaan tai muuttuu ”palkattomaksi vapaapäiväksi”, jonka kohtalo voi olla sillä sinetöity.
Toisaalta muistelen Saksan ajaltamme Christi Himmelfahrt -päivää eli helatorstaita, jonka jälkeinen perjantai oli monella vapaa ja tarjosi mahdollisuuden tavallista viikonloppua pidempään pikku lomaan alkukesän ihanuudessa. Muistan keskustelut siitä, kuinka mielekästä oli viettää vapaapäivänä helatorstain tapaisia juhlia, joiden sisällöstä useimmilla juhlijoilla ei ollut mitään käsitystä. Oli kiva lähteä perheen kanssa muutaman päivän telttaretkelle tai mitä itse kukin nyt sitten halusikin tehdä. Mutta kuka lähti helatorstaina kirkkoon?
2.
Sen tähden kysymme, mistä Helatorstaissa ja Kristuksen taivaaseen astumisessa oikein on kyse.
Uudessa Testamentissa sitä kuvataan eri tavoin. Markuksen evankeliumi yksinkertaisesti toteaa, että Herra ”otettiin ylös taivaaseen ja istui Jumalan oikealle puolelle”. Apostolien teot kertoo, että ”pilvi vei hänet pois heidän näkyvistään”. (Apt. 1:9)
Matteuksen evankeliumissa ei Herran taivaaseen astumisesta puhuta mitään. Se päättyy Herran antamaan suureen kaste- ja lähetyskäskyyn. Samasta käskystä vähän eri sanoin todistaa myös Markuksen evankeliumi.
Euntes in mundum universum prædicate Evangelium. Tätä lausetta olen pienenä tavannut Rauman Pyhän Ristin kirkon saarnastuolista. ”Menkää kaikkeen maailmaan ja saarnatkaa evankeliumia.”
Alttarille en nähnyt siitä parven nurkasta, jossa meidän perheellä oli tapana istua. Urkuparven ja saarnastuolin näin. Urkuparvella tuttu kanttorimme komensi urkuja niin komeasti, että minäkin halusin oppia soittamaan, ja saarnastuolissa käskettiin menemään kaikkeen maailmaan ja saarnaamaan siellä evankeliumia. Sitäkin olen yrittänyt opetella.
Se, että saatoin lukea tuota latinankielistä tekstiä täällä kaukana Pohjolassa, kertoi siitä, että käskyä oli toteltu ja että evankeliumin saarnalla oli ollut siunaus mukanaan. Sitä käskyä me täytämme myös tulemalla messuun. Elämme kristittyinä lähetystilanteessa jälkikristillisessä Suomessa. Julkinen jumalanpalveluksen viettäminen silloin, kun muilla on mielestään parempaa tekemistä, on kristillinen todistus ympäristössämme.
Tutumpi, kuin Markuksen lähetyskäsky, meille on sen Matteuksen evankeliumiin kirjattu muoto. Sen moni meistä lienee oppinut rippikoulussa ulkoa. Herran taivaaseen astumista ei siinä erikseen mainita. Koska kuitenkin Jeesus P. Markuksen mukaan kohta käskynsä annettuaan nousi taivaan kirkkauteen, Helatorstain sanoma sisältyy ikään kuin sanattomana oletuksena myös P. Matteuksen evankeliumin loppuun.
3.
Mutta mistä Jeesus nousi Isänsä kirkkauteen? – Matteuksen evankeliumin mukaan Herra antoi lähetyskäskynsä Galilean vuorella, jolle Hän oli käskenyt omiensa mennä. Veikö siis juuri tältä vuorelta pilvi Hänet opetuslasten näkyvistä taivaaseen? Vai tapahtuiko se sittenkin lähellä Betaniaa, kuten Luukkaan evankeliumin perusteella voisi olettaa?
Vuoren rinteeltä Jeesus oli saarnannut kansalle. Vuorelle Hän oli vetäytynyt rukoilemaan. Vuorella Häntä oli myös kiusattu. Ehkä Hän nousi vuorelta myös taivaaseen
Yhtä hyvin Jeesus olisi silti voinut nousta taivaaseen myös tasangolta. Kuitenkin sekä ”vuori” että ”pilvi”, joka kätki Jeesuksen, olivat Jumalan läsnäolon ja ilmoituksen paikkoja jo Vanhassa testamentissa.
Juuri vuorella Jumala oli ilmoittanut itsensä peittäen läsnäolonsa pilveen. Hänen oli tehtävä niin, jottei Hänen pyhyytensä olisi tuhonnut syntisiä ihmisiä. Hänen kirkkauttaan ei luotu ja langennut ihminen voinut nähdä. Sen tähden niin Siinain vuorella pelottavan salamoinnin ja jyrinän keskellä kuin Liitonarkissakin Jumalan läsnäolo peittyi pilveen.
Myös Uuden liiton aikana Jumala ilmestyi omilleen vuorella, ja pilvi kertoi Hänen läsnäolostaan. Jeesus ei ehkä pitänyt saarnaansa vuoren rinteellä vain sen tähden, että siinä oli tilaa istua ja hyvä akustiikka, vaan osoittaakseen olevansa se sama Jumala, joka kätki itsensä Siinain vuoren pilveen. Missä Hän puhui, siellä puhui itse Jumala.
Muistamme myös Kirkastusvuoren kokemusta. Sinne Jeesus otti vain valitut opetuslapsensa. Ja siellä, korkealla vuorella, ”heidät varjosi valoisa pilvi; ja katso, pilvestä kuului ääni, joka sanoi: ’Tämä on minun rakas Poikani, johon minä olen mielistynyt; kuulkaa häntä’.” (Mark. 9:7)
Muistamme, kuinka opetuslapset silloin peljästyivät. Heidän pelkonsa haihtui vasta sitten, kun pilvi poistui eikä paikalla ollut enää Moosesta eikä Eliaa eikä taivaasta kuulunut Jumalan ääntä ja kun he jälleen näkivät vain Jeesuksen, Jeesuksen yksinänsä.
Nytkin pilvessä oli jotakin pelottavaa. Silti se oli erilainen kuin Siinain vuorella. Tällä kertaa pilvi ei peittänyt Jumalaa, vaan kirkasti Hänet Hänen ihmiseksi tulleessa Pojassaan Jeesuksessa Kristuksessa. Se sulki sisäänsä myös mukana olleet opetuslapset. He saivat lyhyen, ohikiitävän hetken olla osallisina Pyhän Kolminaisuuden läsnäolosta kirkkaassa pilvessä.
4.
Se oli valtava kokemus, johon Pyhä Pietari vielä vanhana miehenä kirjeessään palasi. Se oli kokemus, jonka opetuslapset varmasti muistivat myös silloin, kun he jälleen olivat vuorella ja kun pilvi tuli ja vei Herran mukanaan.
Eivätkä he tällä kertaa pelänneet. Ei: he iloitsivat vielä sittenkin, kun jäähyväiset oli jätetty ja Herra noussut taivaan kirkkauteen. Näin kirjoittaa P. Luukas evankeliuminsa lopussa:
Ja tapahtui, että hän siunatessaan heitä erkani heistä, ja hänet otettiin ylös taivaaseen. Ja he kumarsivat häntä ja palasivat Jerusalemiin suuresti iloiten. Ja he olivat alati pyhäkössä ja ylistivät Jumalaa. (Luuk. 24:51-53)
Jeesuksen omat olivat nähneet itsensä Jumalan, Jumalan Pojan. He olivat nähneet Jumalan, mutta jääneet henkiin. He olivat heränneet henkiin nähdessään Kristuksessa armollisen Jumalan rakkauden. He olivat Hänessä saaneet syntinsä anteeksi ja uuden elämän ja tehtävän Hänen palveluksessaan.
Nyt he iloiten odottivat sitä päivää, jona Herra Jeesus lupauksensa mukaan palaisi takaisin. Hän tulisi jälleen ja kaikkien nähden, julkisesti maan päälle jumalallisen kirkkautensa pilvessä, niin kuin Hän nyt nousi omiensa nähden taivaan korkeuksiin. Ja sillä välinkin Hän oli luvannut olla joka päivä omiensa kanssa siellä, minne he nyt menisivät hyvä sanoma mukanaan, Hän itse ja koko Pyhä Kolminaisuus.
5.
Mutta minne Jeesus oikein meni, kun Hän nousi taivaaseen? – Olen kuullut tai lukenut jutun edesmenneen ateistisen ja materialistisen Neuvostoliiton ensimmäisestä ”kosmonautista”, Juri Gagarinista. Hän palasi lennoltaan takaisin neuvostomaaperälle ja totesi jutun mukaan voitonriemuisesti, ”ettei hän siellä mitään Jumalaa nähnyt”.
Gagarin näki vain kylmää materiaa ja maapallomme siniset meret ja vihreät metsät, muttei niiden Luojaa. Ja voitonriemuisesti ateistinen propaganda julisti: ”Ei siellä mitään Jumalaa ollut, siellä taivaassa. Puppua puhuvat nuo kristityt.”
Meitä tämä huvittaa. Vai huvittaako? Mistä on kysymys? Menikö Jeesus sittenkin ehkä vielä korkeammalle kuin Gagarin, joka taisi pistäytyä vain juuri ja juuri ilmakehämme ulkopuolella? Löytäisimmekö me Jumalan, jos menisimme oikein todella kauas korkeuteen tai oikeammin kauemmas maapallosta. Sillä eihän avaruudessa ole mikään ”ylhäällä” eikä ”alhaalla”.
Avaruus! Minua huimaa, kun joskus yritän ajatella sellaisia asioita kuin ”antimateria” tai ”musta aukko”. Mitä on siellä, missä äärettömyys loppuu? Onko siellä Jumala? Löytäisimmekö Hänet, jos pääsisimme kurkistamaan ajan ja paikan rajalle?
6.
Eihän sellainen ole meille edes mahdollista. Avaruus on valtavan suuri. Mitä on sen takana? Onko äärettömällä rajaa? Päättyykö se ylipäätään johonkin? Ei kai.
Emme ymmärrä, mitä on ”äärettömyys”. Emmehän ymmärrä myöskään ”ikuisuuden” käsitettä. Mitä se on, ettei ole ”aikaa”, ei mennyttä eikä tulevaa?
Me emme käsitä asioita, jotka ylittävät oman, pienen maailmamme rajat. Meidät on luotu jalat maan pinnalle tai korkeintaan polskuttelemaan meressä. Meidät on myös sidottu aikaan, joka rientää syntymästämme kohti kuolemaamme.
Meistä ei ole fyysisessä mielessä lentämään avaruuden äärirajoille eikä toteamaan, että sieltä se vasta alkaakin. Eivät sinne riennä myöskään meidän ajatuksemme, eivät meidän tavallisten ihmisten, mutta eivät ehkä myöskään ihmiskunnan terävimpien aivojen. Jo pelkkä katse talviselle tähtitaivaalle saa ainakin minun pienen pääni melkein pyörtymään oman pienuuden ja Jumalan suuruuden tunteesta, ja kuitenkin katselen vain Hänen luomakuntaansa, jota tähdetkin ovat, myös ne kaikkein kaukaisimmat. Häntä itseään en siellä näe.
7.
Minne Jeesus siis meni, kun Hän meni ”taivaaseen”? Onko ”taivas” jokin paikka jossakin kauhean korkealla, jossakin tähtein tuolla puolen? Sanotaanhan Raamatussa selvästi Jeesuksen ”nousseen” pilvessä ”ylös”.
Vuori, Jumalan kohtaamisen paikka, on jo itsessään korkea, ja taivas on vieläkin korkeammalla. Me taas olemme vain pari metriä maan pinnasta kohoavia pikku olentoja, joilla ei ole edes siipiä, joilla voisimme lentää korkeuksiin. Sen tähden, kun puhumme Jumalasta, ajattelemme luonnostamme asioita, jotka ovat avaruudellisessa mielessä ”ylhäällä”. Ja niin Hänestä puhuu myös Raamattu.
Silti gagarinit voivat lennellä niin korkealle, kuin he suinkin pystyvät, kohtaamatta Jumalaa tai Herramme Jeesuksen inhimillistä hahmoa, joka opetuslasten nähden nousi korkeuksiin. Jumala ei ole jossakin ”paikassa”, ei vuoren huipulla, ei pilvien päällä, ei myöskään kaukaisessa galaksissa. Jumala on koko luomakuntaa ”vastapäätä” eikä osa sitä. Hän on läsnä kaikkialla, muttei silti missään.
Siihen Jumalan todellisuuteen Jeesus meni, kun Hän nousi taivaaseen. Hän astui Isän oikealle puolelle eli Jumalan kirkkauden ja vallan voimaan ja kunniaan. Sinne Hän vei myös ihmisyytensä, jonka Hän oli sikiämisessään ottanut osaksi Persoonaansa ja jossa Hän kantoi meidän syntimme ristille ja sovitti ne Isän edessä. Sinne, Isän luo, Hän vei meidän sovitetun ihmisyytemme ja teki sen osalliseksi jumalallisesta kirkkaudesta ja kaikkivallasta ja samalla meille tieksi parannuksen, katumuksen ja syntien anteeksiantamuksen kautta Isän luo.
Ei Jeesus ihmisenäkään ”istu” jossakin ”paikassa” odottaen paluunsa päivää, koska Jumalaa eivät aika eikä paikka sido millään tavoin. Sen tähden Jeesus on taivaaseen noustuaan myös ihmisenä ajan ja paikan rajoitusten ulottumattomissa. Hänen ihmisyytensäkin on osallinen Isän kunniasta ja kirkkaudesta. Kuva ”istumisesta” Isän oikealla puolella on todellakin vain kuva, joka kertoo inhimillisellä kielellä siitä, mitä meidän ihmisyytemme ei tavoita, mutta minne Herra on sen itsessään jo edeltä vienyt.
8.
Mutta miksi Raamattu sitten puhuu ”vuoresta” Jumalan ilmestymisen paikkana tai ”pilvestä”, johon Hän kätkee itsensä? Miksi Raamattu aivan yksiselitteisesti todistaa Jeesuksen todella nousseen ilmaan ennen häviämistään opetuslasten näkyvistä? Miksi Raamatussa ylipäätään on ajatus taivaasta, joka on ”ylhäällä” ja helvetistä, joka on ”alhaalla”?
Ne ovat siellä ja Jumalan toimi niiden mukaisesti sen tähden, että me olemme sidotut näihin paikkoihin: kirkkaaseen taivaaseen, johon emme pääse nousemaan, mutta joka ihanan sinisenä loistaa yllämme, tai jalkojemme alla möyrivään tuliseen laavaan, maapallomme hehkuvaan keskukseen, joka tulivuoren purkauksissa pelottavana nousee maan pinnalle ja tuhoaa kaiken eteensä osuvan hirveällä hehkullaan. Taivaan ”ylhäällä” ja helvetin ”alhaalla” ovat Raamatussa sitä varten, että me, jotka olemme tomu ja tuhka emmekä mitenkään voi ymmärtää Jumalaa Hänen kirkkaudessaan ja kunniassaan, voisimme silti ottaa vastaan Hänen Sanansa, Hänen tuomitsevan lakinsa ja Hänen vapauttavan evankeliuminsa.
9.
Jeesuksessa tämä Sana tuli lopulta ihmiseksi. Sana tuli ihmiseksi, jotta Jumala voisi ”vuoren” ja ”pilven” vertauskuvien sijasta todellisesti ilmoittaa itsensä ja rakkautensa. Sana tuli lihaksi, jotta Jumalan Poika voisi uhrinsa kautta sovittaa syntimme ja meidät Jumalan kanssa. Jumalan Poika syntyi Ihmisen Poikana neitsyt Mariasta, kärsi, kuoli haudattiin ja nousi kuolleista, jotta meistä voisi tulla Hänen tähtensä ja Hänessä armahdettuja syntisiä ja Jumalan lapsia.
Tähän Jeesuksen todelliseen ihmisyyteen viittaavat ja siihen liittyvät jo ne Jumalan ilmestymiset ”vuorella” ja ”pilvessä”, joista Vanha testamentti puhuu. Jumala myös valitsi jo silloin Liitonarkin ja sitten Jerusalemin temppelin paikaksi, jossa Hänet voi kohdata, vaikkei Hän itse mahdu taivasten taivaisiin eikä asu ihmisten rakentamissa taloissa.
Jeesuksessa tämä Jumalan kohtaamiseen valittu ”paikka” tuli todellisesti ihmiseksi meidän keskellemme. Meidän tähtemme Hän myös halusi konkreettisella tavalla ”nousta taivaaseen” eikä vain hävitä näkyvistä siihen toiseen todellisuuteen, johon Hän meni. Hän halusi, ei vain saarnatessaan, vaan myös toimiessaan puhua ”kieltä”, jota me, maan asukkaat, ymmärrämme. Jeesuksen taivaaseen astuminen antoi suunnan meidän kaipauksellemme. Tiedämme odottaa Häntä samalla näkyvällä tavalla pilvissä takaisin.
10.
Samalla tiedämme, ettei Hän jättänyt meitä taivaaseen astuessaankaan yksin. Hän meni pois, mutta silti Hän on myös täällä, meidän luonamme. Niin Hän lupasi vähän ennen taivaaseen astumistaan: että Hän on joka päivä kanssamme maailman loppuun asti.
Senkin tähden opetuslapset iloitsivat palatessaan Jerusalemiin. Niin uskon. Eivät he tosin Häntä enää joitakin ilmestyksiä lukuunottamatta enää luonnollisilla silmillään nähneet. Emme mekään enää emmekä vielä voi sillä tavoin nähdä Häntä. Mutta niin kuin opetuslapsilla silloin, niin on meilläkin yhä ”paikka”, jossa voimme todellisesti kohdata Hänet.
Se paikka on toisenlainen ja kohtaaminen todellisempi kuin kuin Vanhan liiton temppelissä. Temppeli oli vielä tulevan hyvän varjo. Nyt Jumalan armollinen läsnäolo on Jeesuksessa Kristuksessa toteutuneena lupauksena keskellämme samaan aikaan, kun odotamme Häntä näkyvällä tavalla takaisin.
Nyt meillä on Hänen Sanansa, jossa kuulemme Hänen oman äänensä. Meillä on Kasteen sakramentti, jossa Hän Henkensä kautta synnyttää hengellisesti kuolleita uskossa uuteen elämään. Meillä on Alttarin sakramentti, jossa Hän itse salatulla tavalla läsnäolevana Herrana tarjoaa meille todellisen ruumiinsa ja verensä meidän syntiemme anteeksiantamiseksi ja uuden elämän voimaksi.
11.
Meillä on myös seurakunta, pyhä Kirkko, uskovien Äiti, joka on samalla Herran Jeesuksen hengellinen ruumis. Sen Pää on Herra itse – eikä tämä Pää ole irrallaan ruumiista eikä mittaamattoman kaukana siitä taivaan avaruuksissa, ulottumattomissa, Jumalan kirkkauden kunniassa, vaikka Hän on sielläkin. Sillä Hän, seurakunnan Pää, on lupauksensa mukaan myös omiensa luona ja jopa heissä.
Hänessä, Hänen Sanassaan ja Hänen sakramenteissaan, joita Hänen Kirkossaan, seurakunnan keskellä luetaan, saarnataan ja toimitetaan, meillä on paikka, jossa näemme Jumalan armokasvot. Hänessä, joka on edeltämme mennyt taivaan kirkkauteen, mutta joka samalla on meidän luonamme, meillä on myös Tie sinne, minne nyt vasta uskossa katsomme – taivaan pilviin, jotka eivät ole luonnollisia pilviä luonnollisella taivaalla, vaan ne tulevat uusi taivas ja uusi maa, jotka jo nyt on valmistettu Jeesuksen omille, kun he Herran ihmisyyden portin kautta kulkevat ikuiseen lammashuoneeseen ja taivaallisen Jerusalemin temppeliin, siihen, joka ei enää ole käsillä tehty, vaan Jumalan lupausten lopullinen täyttymys. Amen.