Nikodemos-niminen mies tuli yön pimeydessä salaa Jeesuksen luokse. Tulija halusi tietää, kuka kansan keskuuteen ilmestynyt opettaja oikeastaan oli. Jeesuksen vastaus on monelle meistä tuttu. Aluksi hän kertoi Isän rakkaudesta. Sitten hän jatkoi toteamalla, että uskomalla Poikaan myös Nikodemos pelastuisi. Näin kävikin. Nikodemoksesta tuli Jeesuksen seuraaja. Pyhä Henki johdatti hänet totuuteen ja valoon.
Helluntain evankeliumitekstissä on kenties tunnetuin raamatunkohta, pienoisevankeliumi. Jokainen rippikoululainen opettelee sen ulkoa. ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.” Tässä raamatunjakeessa kerrotaan, miksi Kangasniemen kirkko on olemassa: jottei yksikään joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Kirkko seisoo tällä paikalla, jotta täältä maan päältä avautuisi yhteys taivaaseen.
Tänä vuonna 200-vuotisjuhliaan viettävä Kangasniemen kirkko on seurakunnan kolmas kirkkorakennus. Kirkon ja kellotapulin rakennustyöt aloitettiin vuonna 1811 ja kirkko valmistui 1814. Sukupolvi toisensa jälkeen on huolehtinut kirkosta, tehnyt korjauksia ja muutoksia. Nyt on ollut tämän sukupolven vuoro, kun viime vuonna kirkon kuoriosaa laajennettiin ja sakasti korjattiin ajanmukaiseksi.
Kirkko on rakennettu ja sitä korjattu, jotta se voisi edelleen täyttää sen tehtävän, johon se on tarkoitettu. Se on pidetty kunnossa, jotta se säilyisi edelleen, tuleville sukupolville. Kangasniemen kirkko on merkki toisenlaisesta todellisuudesta. Kahdensadan vuoden ajan jo pelkällä olemassaolollaan tämä kirkko julistaa jykevästi ja lujasti Raamatun perussanomaa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Kun kirkkoherra Aron Molander vihki Kangasniemen kirkon käyttöön uudenvuodenpäivänä 1815, rakennus pyhitettiin sanan ja sakramenttien paikaksi, rukouksen paikaksi, paikaksi, jossa käydään vuoropuhelua Jumalan kanssa. Tämä on Jumalan kohtaamisen tila. Tänne tullaan yhteiseen jumalanpalvelukseen, tänne tullaan kastetoimitusta, avioliittoon vihkimistä tai hautaan siunaamista varten. Tänne tullaan yksin hiljentymään tai elämään musiikin mukana sellaista, mihin sanat eivät riitä. Tänne tullaan uteliaana turistina ihailemaan historiallista perintöä ja arkkitehtonista kauneutta. Tulijasta riippumatta ihminen on täällä aina Jumalan edessä. Sitä musiikki, esineet, historia, sanat, hiljaisuus viime kädessä palvelevat. Tämä viestittää: Jumala rakastaa sinua. Hän tahtoo, että sinulla olisi iankaikkinen elämä etkä joutuisi kadotukseen. Hän haluaa, että pienoisevankeliumin sanoma olisi totta sinun elämässäsi.
Monesti tämä raamatunkohta jää kuitenkin ulkoläksyjen tavoin vain ulkoa opituiksi lauseiksi. Sillä ei ole liittymäkohtaa elämään eikä sillä ole sen kummempaa merkitystä. Mutta kun Pyhä Henki saa tehdä työtään, tämä ulkoa opittu raamatunkohta alkaa puhutella. Näin tapahtui Nikodemokselle ja näin voi käydä meille. Jumalan sana avautuu henkilökohtaisesti. Silloin ihminen ymmärtää, että pienoisevankeliumi koskee juuri minua: ”Jumala on rakastanut minua niin paljon, että antoi ainoan Poikansa …”.
Ihminen ei voi itse itseään pelastaa. Pelastavan uskon Kristukseen synnyttää helluntaina vuodatettu Pyhä Henki. Hän tekee uskon henkilökohtaiseksi ja eläväksi. Martti Luther opettaa Vähässä katekismuksessa: ”Uskon, etten voi omasta järjestäni enkä voimastani uskoa Herraani Jeesukseen Kristukseen enkä päästä hänen luokseen, vaan että Pyhä Henki on kutsunut minut evankeliumin välityksellä, valaissut minut lahjoillaan, pyhittänyt ja säilyttänyt minut oikeassa uskossa.” Tänään tässä jumalanpalveluksessa Pyhä Henki tekee työtään sanan ja sakramentin kautta. Tule siksi ehtoollispöytään, jossa saat kohdata Jeesuksen Kristuksen. Hän antaa synnit anteeksi, synnyttää ja vahvistaa uskoa sekä lahjoittaa uutta voimaa elämään.
Hyvät seurakuntalaiset. Museoviraston valtakunnallisesti merkittävien rakennettujen kulttuuriympäristöjen luettelossa on mukana Kangasniemen kirkonkylä. Luettelossa kerrotaan, että ”Puulaveteen työntyvän niemen tyvessä oleva kirkko sekä kahdeksankulmainen kellotapuli ovat taajaman tärkeitä visuaalisia ja historiallisia elementtejä.”
Kirkko on Kangasniemen keskeinen maamerkki. Sitä tämä rakennus on ollut kahden vuosisadan ajan. Kuitenkaan kirkkorakennus ei ole vain maisemallinen tai ulkoinen todellisuus, metrein mitattava tai euroin arvioitava. Kirkkorakennus on suurempien asioiden kantaja. Olemassaolollaan – etenkin kun hautausmaa on sen välittömässä läheisyydessä – se julistaa elämän jatkuvuutta yli sukupolvien. Vaikka yksilöt siirtyvät yksi toisen jälkeen ajan rajan tuolle puolen, elämä jatkuu, perheiden ja sukujen perinteet siirtyvät eteenpäin. Jumala on uskollinen polvesta polveen.
Kangasniemen kirkko kuljettaa mukanaan paljon museaalisia arvoja. 200 vuotta vanha rakennus maalauksineen ja esineineen viittaa menneisyyteen. Mutta kirkko ei ole museo. Se ei ole vain esinekokoelma tai alkuperäiseen muotoonsa saatettu säilytystila. Kaikki kirkkorakennukseen, sen sisustukseen ja siellä tapahtuviin kirkollisiin toimintoihin liittyvä kertoo kristinuskon sisällön ja kirkollisen kulttuurin vuosituhantisesta kehityksestä. Näin kirkko viittaa historiaan ja sen henkiseen ja hengelliseen perintöön tällä paikkakunnalla. Sitä on syytä arvostaa. Mutta kirkko on vielä enemmän. Se on paikka, jossa tulemme armollisen Jumalan puhuteltaviksi. Mikäli Pyhä Henki ei puhuttele, kirkko on vain taidenäyttely, konserttisali tai arkkitehtuurinen museo. Pyhän Hengen työn tuloksena tästä tulee rakas paikka, jossa kuullaan Jumalan sanaa, rukoillaan ja lauletaan Jumalalle. Näin kirkko elää tässä ajassa, ei vain menneisyydessä.
Kirkko viittaa rakennuksena myös tulevaisuuteen. Kristillisessä symboliikassa kirkkorakennus on Jumalan pyhyyden ilmentymä ja taivaallisen kirkkauden eteissali, avoin ikkuna taivaaseen. Tulevassa ajassa, tuonpuoleisessa, ei tarvita temppeliä. Ilmestyskirjan kirjoittaja kuvaa näyssä näkemäänsä taivasta, Jumalan luota laskeutunutta pyhää kaupunkia näin: ”Temppeliä en kaupungissa nähnyt, sillä sen temppelinä on Herra Jumala, Kaikkivaltias, hän ja Karitsa. Kaupunki ei myöskään tarvitse valokseen aurinkoa eikä kuuta, sillä Jumalan kirkkaus valaisee sen, ja sen lamppuna on Karitsa.” (Ilm. 21:22-23).
Taivaassa ei siis tarvita kirkkorakennuksia. Tässä ajassa kirkko on välttämätön, sillä se on taivaan eteishalli. Kirkko on välttämätön myös siksi, että tässä ajassa eläisi pysyvä ikävä tuonpuoleisuuteen. Kirkkoa tarvitaan, että ihmisen ikävä Jumalan yhteyteen voisi täyttyä. Kirkko on tarpeen, jotta voisimme kohdata pyhän Jumalan ja rakastavan taivaallisen Isän, Hänet, joka tänään vakuuttaa: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”