”Suvivirsi kelpaa vaikka usko Jumalaan hiipuu.” ”Suomalaiset haluavat laulaa suvivirttä mutta eivät usko Jumalaan.” Tällaisia otsikoita sai aikaan äskettäin julkaistu suomalaisten uskonnollisuutta kartoittava tutkimus. Sen mukaan kirkkoon ja sen luomiin perinteisiin suhtaudutaan myönteisesti, mutta usko kristillisiin opetuksiin on entistä vähäisempää. Oppiin pitäytyvien osuus on Suomessa laskenut useiden vuosikymmenten ajan. Sen sijaan uskonto on monelle osa suomalaista kulttuuria, perinnettä ja elämäntapaa. Suvivirttä halutaan laulaa, mutta uskoa Jumalaan sävyttää epävarmuus.
Tällaisessa tilanteessa Kristuksen kirkko viettää Suomessa tänään syntymäpäiväänsä, helluntaita. Tällaisessa tilanteessa kirkkoon ja Mikkelin hiippakuntaan vihitään uusia pappeja. Helluntain evankeliumiteksti rohkaisee niin teitä tänään kirkon virkaan ordinoitavia kuin meitä kaikkia.
Ensinnä evankeliumi tuo esille kristinuskon perussanoman. Juutalainen lainoppinut, farisealaiseen puolueeseen kuuluva Suuren neuvoston jäsen Nikodemos tuli yöllä keskustelemaan Jeesuksen kanssa. Hän halusi päästä perille perimmäisistä kysymyksistä. Miten ihminen pelastuu? Miten ihminen voi päästä siihen Jumalan valtakuntaan, josta Jeesus opetti?
Jeesus opetti Nikodemosta uudestisyntymisestä sekä omasta persoonastaan ja tehtävästään. Koko keskustelu huipentui pienoisevankeliumiin: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Tässä on kristinuskon ydin: Jumalan rakkaus luomaansa maailmaa kohtaan. Synti särki ihmisen ja Luojan välisen yhteyden. Siitä lähtien ihminen on etsinyt yhteyttä Luojaansa. Jumala itse rakensi sillan sen kuilun yli, joka erottaa hänen luomansa ihmiset hänestä. Hän lähetti ainoan poikansa Jeesuksen Kristuksen sovittamaan syntimme ristinkuolemallaan.
Merkillepantavaa on pienoisevankeliumin verbimuoto ”on rakastanut”. Se tarkoittaa historiallista, kertakaikkista tapahtumaa. Kreikankielinen menneen ajan muoto viittaa siihen, että Jumalan rakkauden teko on ainoa laatuaan eikä tarvitse toistamista. Se minkä Jumala teki, tehtiin kerralla valmiiksi meidän hyväksemme. Meidän ei tarvitse itse tehdä mitään lisää päästäksemme Jumalan rakkaudesta osallisiksi. Uskolla sen voi itselleen omistaa.
Usko merkitsee Jumalan rakkauden vastaanottamista, epäusko sen hylkäämistä ja jäämistä ikuisen elämän ulkopuolelle. Kuka voi joutua kadotukseen, jos Jumala on kerran kaikkia rakastanut? Jumala ei tuomitse sitä, joka hylkää Jeesuksen. Ihminen tuomitsee itse itsensä torjumalla Jeesuksen.
Merkittävä on myös pienoisevankeliumin sana ”maailma”. Jumala ei rakastanut vain määrättyä etnistä ryhmää, kansaa, ei vain hyviä ihmisiä, ei vain niitä jotka häntä rakastavat, vaan maailmaa. Jumala rakasti sitä, joka ei rakkautta ansaitse, kiittämätöntä, yksinäistä, josta kukaan ei välitä, ihmistä, joka ei Jumalasta piittaa, sellaistakin, joka halveksii Jumalan rakkautta. Kirkkoisä Augustinus on sanonut: ”Jumala rakastaa meitä jokaista niin kuin olisimme hänen rakkautensa ainoa kohde.” Hänen syvin tahtonsa on, ettei yksikään joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.
Piispa Aimo T. Nikolainen kertoo kysyneensä kerran Afrikassa pitkään työtä tehneeltä lähetystyöntekijältä, miksi eri heimojen kielille käännetään ensimmäiseksi Johanneksen evankeliumi. Hän sai vastaukseksi: ”Se kertoo sen, että Jumala välittää meistä ihmisistä, kaikista ihmisistä.”
Tämä on myös nykysuomalaisen peruskysymys. Kelpaanko minä? Hyväksytäänkö minut? Riitänkö tällaisena kuin olen? Mikä merkitys on elämälläni? Helluntain evankeliumi kertoo: Jumala välittää. Sinä kelpaat, et itsesi vuoksi, vaan Jeesuksen Kristuksen tähden. Sinä riität, et sellaisena kuin olet, vaan Jeesuksen sovittamana ja lunastamana, olet sitten millainen tahansa. Jumalan rakkaudesta avautuu elämän mielekkyys ja tarkoitus.
Tässä on kristinuskon perussanoma. Tämän viestin välittämistä varten kirkko on lähetetty maailmaan. Papin tehtävänä on julistaa evankeliumia Jumalan rakkaudesta. Siitä avautuvat viranhoidon monet ulottuvuudet. Mutta pappi ei ainoastaan välitä evankeliumia muille. Hän saa myös itse elää samasta evankeliumista. Tämä on tärkeää muistaa työn ja arjen paineiden keskellä.
Toiseksi evankeliumi tuo esille Pyhän Hengen merkityksen. Äkkiseltään tuntuu oudolta, että Pyhää Henkeä ei helluntain evankeliumissa mainita nimeltä. Sitäkin selkeämmin avautuu Hänen tärkein tehtävänsä tässä maailmassa synnyttää uskoa Kristukseen. Vain Pyhän Hengen vaikutuksesta voimme uskoa Jeesukseen henkilökohtaisena Vapahtajana. Ilman Pyhän Hengen työtä voimme kyllä uskoa Jeesukseen historiallisena henkilönä ja jopa pitää häntä hyvän elämän esikuvana. Mutta vain Pyhän Hengen herättämä usko kytkee meidän olemassaolomme, elämämme ja tulevaisuutemme ristillä kuolleeseen ja ylösnousseeseen Kristukseen. Pyhä Henki vakuuttaa meidät Jumalan rakkaudesta.
Kirkon elämä on täysin riippuvainen Pyhän Hengen toiminnasta. Siksi on tärkeää muistaa, että kirkkoa eivät määritä gallupkyselyt siitä, millainen käsitys ihmisillä on Jumalasta. Kirkkoa eivät liioin määritä tutkimukset siitä, mitä mieltä ihmiset ovat kirkosta. Kirkkoa ei luoda myöskään lehtien yleisönosastoissa tai sosiaalisen median keskustelupalstoilla.
Gallupeilla, tutkimuksilla ja julkisella keskustelulla on tärkeä merkityksensä. Mutta pohjimmiltaan kirkko on muuta kuin ihmisyhteisö. Muistan kunnioitetun opettajani, professori Martti Parvion opetuksen, kuinka kirkon työssä kaiken tulee tapahtua epikleesin eli Pyhän Hengen avuksipyytämisen ilmapiirissä. Kirkko on Kristuksen ruumis, Corpus Christi mysticum. Sitä rakennetaan hengellisesti sisältä päin rukouksen ja Pyhän Hengen avuksihuutamisen kautta. Kirkon tärkein tehtävä on olla aito ja uskollinen sanomalleen. Kirkko ja kristitty löytävät syvimmän olemuksensa Jumalan rakkaudesta Jeesuksessa Kristuksessa. Tämä peruslähtökohta on jokaisen papin tärkeä jatkuvasti pitää mielessään. Se auttaa asettamaan lukemattomat tehtävät ja ihmisten odotukset tärkeysjärjestykseen ja pitää työn oikeassa kurssissa.
Jumalan rakkaus ei ole sormien läpi katsovaa rakkautta, vaan pyhää rakkautta. Sen tehtävänä on muuttaa tämä maailma, ei paikkailla sitä. Tämän työn välikappaleiksi on tänään papiksi vihittävät kutsuttu.
Hyvät seurakuntalaiset. Helluntai muistuttaa siitä, että niin kirkon elämä kuin ihmisen usko ovat Pyhän Hengen työtä. Vanhan helluntairukouksen pyyntö on ihmisen peruskysymysten ja uskonnollisuuden muutosten keskellä entistä ajankohtaisempi: ”Tule, Pyhä Henki, tänne, laskeudu taivaasta alas meidän sydämissämme Kristusta kirkastamaan.”