Rakkaat papiksi vihittävät, rakkaat seurakuntalaiset.
Helluntain ja pappisvihkimyksen evankeliumin ydin on tuttu: “Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.”
Jotkut meistä ovat tottuneet nimittämään näitä sanoja pienoisevankeliumiksi. Niihin on ikään kuin puristettu kokoon, tiivistetty ja kiteytetty lyhyeksi tunnuslauseeksi evankeliumin ydinsanoma. Ne osataan ulkoa, niitä toistetaan paljon ja niiden ajatellaan kuuluvan kaikille.
Kuluneen viikon aikana kääntelin tätä raamatunkohtaa edestakaisin ja yritin katsella sitä eri näkökulmista. Luin sitä vuorotellen Evankeliumikirjasta ja Raamatusta, joskus muillakin kielillä. Lopulta pysähdyin, kun huomasin, että Evankeliumikirjan tekstissä on sellaisia sanoja, joita Raamatussa ei lainkaan ole. Kirkoissa luettavaksi määrätty teksti alkaa johdannolla ”Jeesus sanoi Nikodemokselle”. Niitä sanoja ei ole Raamatussa.
Näinhän Reijo Liimatainen meille äsken luki: ”Jeesus sanoi Nikodemokselle: ’Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän.’”
Evankeliumikirjaan on varsin usein lisätty ylimääräisiä johtolauseita, jotta kuulijoille tulisi selväksi, kuka kulloinkin sanoo mitäkin ja kenelle. ”Jeesus sanoi opetuslapsilleen”, ”Jeesus sanoi Nikodemokselle”.
Päivän evankeliumi on osa pitempää keskustelua, jota Jeesus ja muuan Nikodemos käyvät kahdestaan. Sanat on siis kohdistettu henkilökohtaisesti tälle yhdelle miehelle. Miksi juuri hänelle? Mitä me tiedämme Nikodemoksesta?
Raamattu kertoo, että Nikodemos oli fariseus, juutalaisten neuvoston jäsen, siis oppinut ja arvostettu mies. Hän tuli Jeesuksen luokse yöllä yksinään. Se oli aika epätavallinen aika tulla vierailulle.
Hänestä kerrotaan kolme merkittävää asiaa: ensinnäkin hän tuli yöllä, toiseksi hän kysyi ja kolmanneksi hän ei oikein ymmärtänyt sitä, mitä Jeesus hänelle sanoi.
* * *
Miksi Nikodemos tuli yöllä? Aika usein on arveltu, että Nikodemos tuli yön pimeyden suojassa, koska hän pelkäsi tulevansa nähdyksi ja maineensa menevän. Hänen asemassaan ei ollut oikein sopivaa vierailla Jerusalemissa juuri rahanvaihtajien pöytiä kaataneen ja pahennusta herättäneen Jeesuksen luona.
Entä jos Nikodemos ei tullutkaan yöllä tämän vuoksi? Entä jos hän tuli yöllä, niin kuin sellainen ihminen tulee, joka pelkää itseään ja omia öisiä demonejaan? Entä jos hän kaipasi ja toivoi jotakin sellaista, jolle hänellä ei ollut edes sanoja? Armollista ja rakastavaa Jumalaa, uutta alkua ja uutta elämää?
Ei hän olisi ainoa ihminen, jonka yö on ajanut hakemaan apua. Eikä vain vuorokauden yö, vaan elämän ja omien kokemusten yöt. Kyllähän me kaikki tiedämme jotakin siitä, miten ihminen yön pimeydessä kauhistuu itseään ja pelkää omaa elämäänsä, omaa minäänsä. Oletko sinä kokenut sen, miten yöt ovat Saatanan aikaa?
***
Toiseksi, Nikodemos kysyi. Kun Jeesus puhui hänelle kokonaan uudesta ja toisenlaisesta elämästä, hän kysyi kahteen kertaan: ”Miten tämä voisi tapahtua?” ”Miten tämä kaikki on mahdollista?”
Nikodemos oli oppinut mies ja vastuullisella paikalla. Ehkä hän siis halusi ottaa selvää Jeesuksen opetuksista. Kenties hän halusi haastaa Jeesuksen väittelyyn ja teologiseen kädenvääntöön tai esittää kritiikkiä väärää opetusta vastaan.
Vai oliko sittenkin vain niin, että Nikodemos kyseli, koska toivoi saavansa vastauksen itselleen? Entä jos hän kysyi, ei niinkään voittaakseen Jeesuksen perustelujen pitävyydessä, vaan löytääkseen itselleen toivon. Entä jos Nikodemos kysyi, koska hän halusi astua omasta pimeydestään kohti kipeästi kaipaamaansa valoa?
”Se, joka tekee pahaa, kaihtaa valoa; hän ei tule valoon, etteivät hänen tekonsa paljastuisi. Mutta se, joka noudattaa totuutta, tulee valoon, jotta kävisi ilmi, että hänen tekonsa ovat lähtöisin Jumalasta”, sanoi Jeesus evankeliumin mukaan. Kenties Nikodemos ei halunnut jäädä yön pimeyteen ja aavisti, mistä valo oli löydettävissä.
* * *
Kolmanneksi, Nikodemos oli ymmällä ja ihmetteli. Kaksi kertaa Jeesus tunnisti sen, ettei Nikodemos ymmärtänyt. Ensin hän varoitti: “Älä kummeksu” ja hetken kuluttua Jeesus sanoi: ”Etkö sinä, Israelin opettaja, ymmärrä?” Israelin opettaja, Jumalan tuntija, neuvoston jäsen Nikodemos ei ymmärtänyt. Voisimme arvella, että Nikodemos oli epäilijä, kriitikko, arvostelija.
Mutta entäpä jos Nikodemos ihmetteli, koska hän oli joutunut niin suurten salaisuuksien ja arvoitusten äärelle, ettei niitä oppinutkaan mies ymmärtänyt. Tälle miehelle Jeesus sanoo, että Jumala on rakastanut niin paljon, että hän antoi ainoan Poikansa. Aikamuodollakin on tässä merkityksensä. Jumala ei vain rakasta. Hän on rakastanut ennen kuin kukaan ehti sitä pyytää tai toivoa. Hänen ennakoiva rakkautensa on saavuttanut yhden nimeltä mainitun Nikodemoksen Jerusalemin yössä.
Juuri Nikodemokselle, tälle yhdelle miehelle, Jeesus sanoi, että Jumala on rakastanut näin paljon, jottei yksikään, ei yhden yksikään, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän. Kuulijoita oli vain yksi ja yhdellä oli väliä. Jumala on rakastanut ja antanut rakkaudessaan kaikkensa, jotta yö ei nielaisisi sitä viimeistäkään, joka pelkää jäävänsä ikuiseen pimeään.
* * *
Pienoisevankeliumin sanoma on luja lupaus. Se kantaa ja rohkaisee.
Yössä kulkevalle kyselijälle ja ihmettelijälle voi kuitenkin jäädä vielä yksi epäilyn siemen. Evankeliumiin tuntuu sisältyvän yksi ankara rajoitus, joka pakottaa kysymään, onko Jeesuksen hyvät sanat sittenkään tarkoitettu minulle. Nämä sanat: “jottei yksikään, joka uskoo…” Entä jos minä en usko, kun en ymmärrä ja jään kysymään?
Jumala on jo rakastanut. Hän on edellä. Sen vuoksi usko ei ole ehto, ei vaatimus eikä se ole suoritus. Usko on Kristuksen seurassa olemista ja Jumalaan turvautumista. Usko on kuuntelemista ja katsomista. Usko ei pakene kysymyksiä eikä vaadi ymmärtämistä. Jumala ei lähettänyt Poikaansa maailmaan sitä tuomitsemaan, vaan pelastamaan sen.
* * *
Rakkaat papiksi vihittävät. Teidänkin puheillenne tullaan yöllä ja yössä, monenlaisessa yössä. Pysähtykää näiden Nikodemosten luo. Kuunnelkaa heitä. Ei ole välttämätöntä tietää ja ymmärtää heidän elämästään kaikkea. Tärkeintä on, että yhdessä kuuntelette ja katselette Kristusta.
Jumala on rakastanut teitä ja heitä, ettei yksikään joutuisi kadotukseen. Hän kutsuu teitä luottamaan ja turvautumaan itseensä. Hän siunaa teitä jokaista, Tarjaa, Johannaa, Kallea, Seijaa, Ristoa, Katria ja Freijaa.