Puskutraktori työntää maata eteläisessä Jerusalemissa vuoden 1990 viimeisenä päivinä. Yhtäkkiä traktori osuu suureen kivilaattaan. Se siirtyy paikoiltaan. Traktorin ajaja laskeutuu alas maahan tutkimaan tilannetta. Siirtuneen kivilaatan on paljastunut syvä onkalo. Maan tavan ja säännösten mukaan arkeologit kutsutaan paikalle, ennen kuin töitä on lupa jatkaa. Onkalo osoittautuukin sukuhaudaksi, josta löytyy useita antiikin aikaisia ossuaarioita, kivisiä luuarkkuja.
Löytö paljastuu sensaatioksi, kun yhdessä ossuaariossa on kiveen kaivettuna aramenkielinen nimi: Jofef bar Kaifas. Roomalainen Historioitsija Tacitus käytti 2. vuosisadalla Jeesusta kuulustelleesta ylipapista nimeä: Josef, jota myös Kaifaaksi kutsutaan. Kaifas oli siis itse asiassa juutalaisten saddukeisten ylimystöön kuuluvan suvun nimi.
Paljastui muutakin. Arkusta luiden joukosta löytyi Herodes Agrippan aikainen kultaraha, joka ajoitettiin myöhemmin vuoteen 43 jälkeen Jeesuksen syntymän. Ajoitus sopii Jeesusta kuulustelleen ylipapin kuolinajaksi. Saddukeukset eivät uskoneet ylösnousemukseen, mutta varmuuden vuoksi vainajan suuhun oli laitettu roomalaiseen tapaan kultaraha Hadeksen lautturia varten.
Aikaisemmin Siionin vuoren välittämästä läheisyydestä oli löydetty mahtava rakennus ensimmäiseltä vuosisadalta. Sen arvellaan olleen ylipapin virkatalon. Talon sijainti ja koko sopi nimittäin osuvasti historioitsija Josefus Flaviuksen kuvaukseen vuodelta 70.
Kerran sain käydä tuossa esiin kaivetussa talossa joensuulaisryhmän mukana. Käynti niin kuin monet muutkin lähellä olevat paikat palautuvat mieleen aina Jeesuksen kärsimyshistoriaa lukiessa. Getsemanesta ylipapin talon suurelle, suljetulle pihalle on tultu Gidronin laakson kautta massiivisia kiviportaita nousten. Matka ei ole pitkä. Kaivauksissa virkatalon kellarista löytyi kuulustelu-, tai pikemminkin kidutuskammio. Sen kattoa tukevissa pilareissa , katon rajassa on reikiä. Niihin kuulusteltava on ollut helppo sitoa ylös ojennetuista käsistään. Sen aikaisissa kuulusteluissa ei ole kaivettu esiin totuutta, vaan tunnustus, keinolla millä hyvänsä.
Kuulustelukammion vieressä oli kuoppa, jonne vangit laskettiin köydellä pienestä aukosta. Tyrmä on varmasti ollut kylmä, pimeä, kostea ja tunkkainen. Täälläkö meidän Herramme vietti viimeisen yönsä ennen kuin, ylipappi Kaifas suvainnut nousta johtamaan kuulusteluja, kaivamaan esiin tunnustusta, joka riittäisi kuolemantuomioon miehelle, jonka nimi oli ollut kaupungissa kaikkien huulilla.
Jeesuksen ei tarvinnut suojella ketään toista. Ei edes itseään. Kaiken oli määrä tapahtua. Jeesus oli annettu tuomitsijoiden käsiin, mutta nämä eivät käsittäneet mistä oli kysymys ja mitä he olivat tekemässä. Johannes kertoo, miten Pietari oli päässyt pujahtamaan ylimmäisen papin vartioidulle pihalle suhteilla. Yhdellä opetuslapsella oli suhteita talon palvelijoihin ja hän sai puhuttua Pietarinkin sisälle.
Pietarilla riitti uteliaisuutta ja rohkeuttakin tulla sisään suljetulle pihalle. Ehkä kuulustelujen luonne paljastuikin sisäpihalla istuessa. Tuskanhuudot ja raipaniskut eivät voineet jäädä aamuyön hiljaisuudessa kuulematta. Hetkessä edellisen rohkeus ja edellisen illan mahtipontisuus olivat poissa. Yksi nuotiolla lämmittelevistä palvelustytöistä oli tunnistavinaan Pietarin. Pietari vetäytyi peloissaan valon äärestä lähemmäs porttia. Mutta eikö siellä ollut vastassa jo toinen, joka tunnisti hänet ja kiinnitti häneen muiden uteliaan huomion. Kolmannenkin kerran Pietari ehti vannoa, ettei tunne sisällä vangittuna olevaa mestariaan. Ja samassa lauloi kukko. Pietari muisti Jeesuksen edellisiltaiset sanat: Ennen kuin kukko laulaa, sinä kolmasti minut kiellät. Pietari, tuo kallio, oli murtunut. Myöhemmin Jeesus palasi Pietarin kanssa tuohon aamuun. Pääsiäisen jälkeen aamuvarhaisella Gennesaretin järven rannalla hän kysy Pietarilta kolme kertaa: Olenko minä sinulle rakas. Kolme kertaa oli Pietari vakuuttanut rakkauttaan ja uskollisuuttaan Herralleen, jonka hän oli kolme kertaa Kaifaan pihamaalla kieltänyt. Pietari sai anteeksi. Hän sai uuden tilaisuuden ja tehtävän.
Huonommin kävi Juudakselle. Hänkin katui tekoaan ja oli epätoivoinen. Ahneuksissaan hankkimasta rahasta ei ollut hänelle iloa. Ne olivat saastaisia rahoja rahan antaneillekin. Muukalaisten, saastaisten hautapaikkoihin sellainen raha korkeintaan kelpasi. Mutta tehtyä Juudas ei voinut tehdä tekemättömäksi. Kaiken täytyi tapahtua.
Kolmenkymmenellä hopearahalla kavallettu, sen arvoiseksi mitattu Jeesus lunasti meille muukalaisille, syntisille, paikan Isänsä valtakunnassa. Hän ei puolustellut itseään, mutta hän lupasi puolustaa omiaan kaikkia syyttäjiä vastaan. Hän oli valmis syyttömänä tuomioon ja rangastukseen, jotta me Jumalan edessä syylliset olisimme vapaat. Hänen lähimpänsä hylkäsivät ja kielsivät hänet, mutta hän ei hylkää eikä kiellä ketään, joka hakee turvaa hänestä.