Rakkaat sisaret ja veljet. Itsenäisyyspäivänä ajatuksemme palaavat usein yli 60 vuoden takaisiin tapahtumiin jolloin kansamme kävi kamppailun itsenäisyydestään mutta ennenkaikkea olemassaolostaan. Talvisota syttyi 67 vuotta sitten ja kesti 105 päivää. Eräs kaikkein koskettavimmista kertomuksista jonka olen lukenut talvisodasta on ilman muuta Raatteen tie -niminen kirja. Eräs Raatteen rintamalla ollut luutnantti kuvailee ensin itse rintamaa, joka oli niin harva, etteivät linjoissa olleet miehet nähneet toisiaan. Piti vain luottaa siihen että kaveri oli omassa asemassaan.
Kiinnitin myös huomioni erääseen yksityiskohtaan, joka liittyi tämän sodan suurimpiin mottitaisteluihin ja niissä saatuihin sotasaaliisiin. Sotasaaliista löytyi kokonaisen sotilassoittokunnan soittimet, jotka oli ilmeisesti tarkoitettu voitonparaatiin maamme pääkaupunkiin Helsinkiin. Soittimia ei koskaan käytetty siihen tarkoitukseen, koska voitonparaati jäi pitämättä. Ehkä ne käytettiin myöhemmin, mahdollisesti itsenäisyyttämme juhlistavassa paraatissa. Helsinki on harvoja eurooppalaisia pääkaupunkeja, joita ei valloitettu.
Kära systrar och bröder i Kristus. Den uteblivna segerparaden i Helsingfors förde mina tankar till en av den antika historiens största och segerrikaste härskare, nämligen Alexander den Store. När han i ett förödande slag segrar över perserkonungen Dareios öppnas vägen inte bara till perserriket och Asien utan framför allt till den persiska mytomspunna huvudstaden Babylon. Alexander rider in i Babylon och stolt som en krigarkung rider han in på häst med hela sin tappra här och staden jublar. Staden är fängslande och förhäxande, alla tas av dess glans som lätt övergår det de föreställde. Man säger bland de makedoniska erövrarna att staden är lätt att erövra men svår att lämna, p.g.a. dess rikedomar och det lätta och bekymmerslösa liv den bjöd på. Alexanders lämnar aldrig Babylon utan dog där utan att återse sitt hemland. I Bibeln är Babylon begreppet och symbolen för det gudlösa, för de krafter som sätter sitt hopp och sin tro till världslig glans och inte till Gud.
Vietämme itsenäisyyspäiväämme ensimmäisen advettisunnuntain jälkeisellä viikolla ja ensimmäinen adventtisunnuntai kertoo meille että Jeesus ratsasti Jerusalemiin. Tällä kertomuksella on oikeastaan aivan päinvastainen luonne kuin Aleksanteri Suuren marssilla Persian pääkaupunkiin Babyloniin, joka kertoi menestyksekkäästä sotaherrasta joka ratsasti uljaalla ratsullaan kaupunkiin.
Ainoa VT:n profeetoista, joka ennustaa Jeesuksen saapumista aasilla Jerusalemiin, on profeetta Sakarja: ”Iloitse, tytär Siion! Riemuitse, tytär Jerusalem! Katso, kuninkaasi tulee. Vanhurskas ja voittoisa hän on, hän on nöyrä, hän ratsastaa aasilla, aasi on hänen kuninkaallinen ratsunsa. Hän tuhoaa sotavaunut Efraimista ja hevoset Jerusalemista, sotajouset hän lyö rikki. Hän julistaa kansoille rauhaa, hänen valtansa ulottuu merestä mereen, Eufratista maan ääriin asti (Sak 9:9-10).” Jeesus tulee kuninkaana, mutta ei ylpeänä sotakuninkaana, vaan rauhanruhtinaana joka tuo rauhan kansalleen. Profeeta kertoo että hän on jo voittanut ja tuhonnut aseet. Sakarja on myös ainoa VT:n profeetoista joka kertoo Messiaan kohtalosta: ”Mutta Daavidin sukuun ja Jerusalemin asukkaisiin minä vuodatan armon ja rukouksen nöyrän hengen. Ja he kohottavat katseensa minuun, kohottavat katseensa häneen, jonka ovat lävistäneet. He surevat häntä, niin kuin surraan ainoaa poikaa, ja valittavat häntä katkerasti, niin kuin esikoista valitetaan (Sak 12:10).” Sakarja kertoo että Messias on paimen joka kuolee kaupungissa, josta profeetoilla ei ollut poispääsyä. Heitä kohtasi siellä usein kuolema. Jeesus kantaa kansansa taakat ja syntivelat. Vertauskuvallista on, että Jeesus ratsasti aasilla. Aasi on ennenkaikkea työjuhta, jolla kuljetettiin taakkoja. Jeesus ei ole sotakuningas vaan rauhanruhtinas, joka kantaa kansansa sovituksen taakan Jumalalle.
Jag har berättat om tre städer: Helsingfors där den av fienden planerade segerparaden uteblev, Babylon, där segerparaden blev inledningen till erövrarnas andliga fångenskap och den tredje staden Jerusalem som inte var med om en parad utan var inledningen till Jesu lidande och död. Det berättar först och främst att Gud är nära och att var och en som tror befriar han genom sanningen.
Vi har också här i vår hemstad Borgå utlovats en parad, av vår egen armé som är en symbol för vårt folks frihet och som påminner om vårt folk strapatser för länge sedan fastän det i paraden deltar unga män och kvinnor som är unga nog att vara våra barn och barnbarn. Men den påminner också om den vilja att försvara det som våra fäder en gång uppnått, med Guds hjälp. Vi som bor här i vår stad Borgå tänker kanske att krigshot är inte det största hot mot vår existens. Men det finns mycket som oroar oss och vi frågar: vad kan vi göra för våra barn, vår nästa, för människor i andra länder, att de inte skall behöva möta samma fasor som vi vet att vårt folk mötte för över 60 år sedan. Vi menar att vi kan ha samma grund som våra fäder som mötte fasor i tiden, sanningen om Gud som har viljan att frälsa och befria från syndens, dödens och ondskans makt, som fjättrar människor både här och över allt. Amen.