”Hallitsijat ovat kansojensa herroja.” Tämä Jeesuksen havainto omasta ajastaan on valitettavan totta myös tämän päivän maailmassa. Surullisinta on, että kovin monen köyhän maan suurimpana vitsauksena on huono hallinto. Suuren toivein maa on itsenäistynyt tai vanhat tyrannit on pantu syrjään ja kansa on valinnut itselleen uuden presidentin toivoen parempien aikojen vihdoin koittavan.
Mutta mikä onkaan tulos. Uusi hallitsija keskittyykin ajamaan oman sukunsa tai heimonsa etuja, rakentamaan itselleen palatseja ja kokoamaan omaisuutta. Valtakoneisto keskittyy turvaamaan vallan jatkumisen loputtomiin hankkimalla ja syyttämällä vaikeuksista ulkoisia vihollisia, kukistamalla raa’asti opposition ja tuomalla sotilaan kaduille urkkijat kansankokouksiin pitämään järjestystä ja valtaa yllä.
Eikä tämä koske vain hallitsijoita. Jokainen valtakoneiston osa pienen kylän vähäisintä virkamiestä myöten, ottaa vallastaan oman osansa, perii itselleen maksun asioiden etenemisestä ja ajaa ratkaisuissa ennen muuta omaa etuaan. Tämä oli muinoin yleinen tapa maailmalla ja sitä se on valitettavasti yhä tänäänkin. Tätä kutsutaan korruptioksi. Monin paikoin se on kehityksen pahin este.
Näin ei saa olla teidän keskuudessanne, sanoo Jeesus. Joka tahtoo teidän joukossanne tulla suureksi, se olkoon toisten palvelija, ja joka tahtoo tulla teidän joukossanne ensimmäiseksi, se olkoon toisten orja.
Olisiko tämä Jeesuksen sana pudonnut täällä karussa Pohjolassa hyvään maahan? Ainakin Suomi läntisten naapuriensa kanssa on kerta toisensa jälkeen eri arvioitu maailman vähiten korruptoituneiden maiden joukkoon.
Ei ongelma meillekään vieras ole. Vaaran aikoja on ollut ja eikä koskaan ole syytä tuudittautua siihen rauhaan, että tämä ongelma ei meitä koske. Mutta syvälle näyttää meissä painuneen se ajatus ja vaatimus, että kaikki valta on annettu palvelemista varten. Se on talentti, joka on tarkoitettu toisten ja erityisesti heikoimpien hyväksi. Harvaa asia loukkaa oikeudentuntoamme niin paljon, kuin vallan käyttäminen oman edun ajamiseen.
Lutherin yhteiskuntaetiikan keskeinen ajatus on, että jokainen tehtävä yhteiskunnassa on Jumalan antama kutsumus. Se on palvelijan tehtävä. Palvelemalla ihmisiä, erityisesti heikoimpia, palvelet Jumalaa. Kaikki valta on Jumalan antama talentti, jota on käytettävä hänen tahtonsa mukaan. Kaikki vallankäyttö tapahtuu hänen katseensa alla. Kun se on avointa Jumalalle, sen täytyy kestää myös kaikkien muiden katsetta.
Nämä perusajatukset Lutherin oppilas ja Kustaa Vaasan kansleri Olaus Petri kirjoitti tuomarinohjeiksi, jotka vielä tänäänkin on painettuna Suomen Lakikirjan alkulehdille.
Kyllähän vallanhalu ja tarve vallankäyttöön itsekkäiden etujen ajamiseksi elää toki meissäkin. Mutta ajatus vallan läpinäkyvyydestä, vallankäyttäjän palvelijan roolista, on varjellut meitä monelta pahalta. Olisimmeko edes ilman sitä selvinneet sortovuosista? Olisiko nuori demokratiamme selvinnyt 20- ja 30-luvun levottomasta ajasta, jolloin lähes kaikki muut Euroopan nuoret demokratian muuttuivat diktatuureiksi? Olisimmeko selvinneet sodan vuosista ilman jokaisen kansalaisen palveluvalmiutta ja luottamusta siihen, että myös maan siviili- ja sotilasjohto tekee kaikkensa koko kansan hyväksi. Ja olisimmeko selvinneet sodan jälkeisistä kansanvaltaa uhkaavista vaaran vuosista ilman vahvaa luottamusta oikeusvaltioon, joka pitää kansalaisistaan, erityisesti heikoimmistaan huolta.
Niin, olemmeko tarvinneetkin yhteisen vaaran, jotta olisimme pitäneet kiinni siitä, että olemme toisillemme palvelijoita ja siitä, että tuon tehtävän uskollinen hoitaminen on meidän ainoa turvamme.
Onko meillä nyt, hyvinä ja turvallisina aikoina, vaaran vuodet käsillä. Onko meille kansalaisina noussut oma etu päällimmäiseksi? Mietimmekö vain oikeuksiamme ja etujamme. Mitä meille merkitsevät velvollisuus, mahdollisuus palvella yhteistä hyvää, yhteinen vastuu heikoimmista. Olemmeko me tässä maailmassa niitä, jotka itseensä tyytyväisenä elävät herroiksi ja joille on yhdessäkin tärkeintä vain kansantalouden ainainen kasvu ja menestys, vaikka tuloerot kasvaisivat, vaikka vauhdista tavalla tai toisella pudonneiden määrä kasvaa, vaikka luonto ei kestä kuluttamisemme määrää.
”Näin ei saa olla teidän keskuudessanne.” Olemme palvelijoita, Jumalan ja ihmisten. Olemme luomakunnan, tämän maan viljelijöitä ja varjelijoita, palvelijoita toisillemme, hyvän Jumalan meille uskomien talenttien hoitajia.
Tänäkin itsenäisyyspäivänä saamme muistaa: Tämä maa ja sen vapaus on meille lahja ja myös tehtävä. Saamme kiittää lahjasta ja pyytää, että olisimme kukin paikallamme myös hyvinä vuosina tehtävämme mittaisia.
Siinä Jumala meitä auttakoon.