Neljästä evankeliumin kirjoittajasta ainoastaan Luukas kertoo yksityiskohtaisesti Jeesuksen syntymästä. Onko hänellä ollut tietoa, jota muilla ei ole ollut, sitä emme tiedä. Hänen kertomuksensa on kuitenkin jotakin muuta, kuin yksityiskohtainen raportti tapahtuneesta. Kertomus on täynnä syviä ja voimakkaita kuvia. Niiden kautta Luukas ja hänen kauttaan Kristus itse puhuu meille paljon enemmästä kuin vain yhdestä yöstä kaksituhatta vuotta sitten pienen Betlehemin kaupungin laidalla. Joulu-evankeliumi avaa eteemme asioita, jotka ovat vuosisadasta toiseen olleet ja ovat yhä totta tässä ihmisten ja samalla Jumalan maailmassa.
Maria ja Joosef saapuvat uupuneina ikivanhaan kaupunkiin, jonka nimi on Betlehem, leivän talo. He eivät ole lähteneet liikkeelle omasta mielijohteestaan. Heidät on saanut liikkeelle kaukaisen keisarin käsky, jota he eivät voi vastustaa. He tulevat omiensa keskelle, isiensä kaupunkiin. Mutta siellä ei ole heille tilaa. He joutuvat jäämään ulkopuolelle.
Toisekseen Maria ja Joosefkin ovat saaneet tehtävän Rooman keisaria mittaamattomasti korkeammalta taholta. Nyt sen tehtävän tärkeät hetket ovat käsillä. Siksikin Maria ja Joosef tarvitsisivat tilaa, suojaisaa ja lämmintä paikkaa, ja ystävällisten ihmisten apua. Mutta heidät jätetään ulkopuolelle, sysätään pimeään ja kylmään eläinsuojaan. Siellä syntyy maailman Vapahtaja.
Hänestä Johannes kirjoittaa jouluevankeliumissaan. ”Hän tuli omiensa luo, mutta hänen omansa eivät ottaneet häntä vastaan. Mutta kaikille, jotka ottivat hänet vastaan, hän antoi oikeuden tulla Jumalan lapsiksi.”
Maailmamme, oma suomalainen yhteiskuntammekin, tässäkin kaupungissa asuvien joukko, on täynnä ulkopuolelle jääneitä, tavalla tai toisella syrjään joutuneita. He etsivät omaa määräosaansa tämän maailman tai tämän kaupungin leivän huoneessa. Vaikka jaettavan määrä tuntuu kasvavan, heille ei näytä riittävän. He etsivät omaa paikkaansa ihmisten joukossa, mutta heille ei tunnu olevan tilaa muualla kuin jossakin sivussa, yksin, yhteyden ulkopuolella.
Myös Jumala, Luojamme ja kaiken elämällemme tarpeellisen lahjoittaja, etsii tilaa ja paikkaa syntyäkseen meissä ja tullakseen keskellemme. Mutta onko hänellekään tilaa? Onko hänelle tilaa ajallisten ja usein itsekkäiden tarpeittemme ja huoltemme keskellä? Löytyykö sitä levollista ja avointa tilaa, jossa, hän voi syntyä? Onko sitä tilaa, jossa Jumalan armo ja rakkaus voi tulla koettavaksi ja todeksi elettäväksi keskellä tätä maailmaa?
Kristus itse aivan konkreettisesti lähestyi Betlehemin asukkaita ja koteja uupuneen ja apua tarvitsevan Marian ja Joosefin kautta. Samalla tavalla hän lähestyy meitä jokaisessa apua, yhteyttä ja rakkautta kaipaavassa lähimmäisessämme.
Myös Kristillinen seurakunta, Kristuksen kirkko on tässä maailmassa Betlehem, leivän talo, jossa sana tulee lihaksi. Sen keskellä Kristus pyhässä sanassaan ja sakramenteissaan on läsnä ja jakaa lahjojaan, elämän leipää.
Jouluevankeliumin äärellä joudumme kysymään, onko seurakunnassamme riittävästi tilaa uupuneille etsijöille? Olemmeko toisillemme avoin ja lämmin yhteisö, jossa on tilaa kyselijöille ja etsijöille, kaikille niille, jotka Jumala itse on saattanut liikkeelle herättämällä heissä Jumalan kaipauksen ja ikävän?
Kirkko ei koskaan saa olla omassa seurassaan lämmittelevä yhteisö, jossa ovelle kolkuttelijoita ja tien kyselijöitä mittaillaan ja arvioidaan. Kristus itse on perustanut kirkkonsa uupuneiden, särkyneiden, ulkopuolisiksi itsensä tuntevien, puutteellisten, syntisten, armoa etsivien ja Jumalan rakkautta kaipaavien majataloksi. Se on majatalo, jossa jokainen levähtämään kutsuttu kulkija on myös samalla toisten, kaltaistensa auttaja ja sisään kutsuja.
Joulun ihmeellinen ilosanoma on siinä, että Jumala ei kääntänyt selkäänsä kaupungille tai maailmalle, joka torjui hänet. Jumala ei ole hylännyt meitä, vaikka me niin monesti olemme hylänneet hänet ja torjuneet ne ihmiset, joissa hän on lähestynyt meitä. Jumala syntyi keskellemme, keskelle pimeää ja kylmää.
Hämärän, puutteellisen ja aution eläinten suojan hän täytti rakkaudellaan, valollaan ja lämmöllään. Samalla lailla hän syntyy ihmisen kaipaavaan sydämeen, sen pimeyteen ja autiuteen ja ikävään. Hän täyttää sen armollaan ja lahjoillaan: ilollaan ja rauhallaan.
Paimenet, nuo kaupungin ulkopuolella värjöttelevät, valvovat, aamun odottajat, tehtävänsä uskollisesti täyttäjät, saivat ensimmäisenä kuulla ilosanoman: Teille on syntynyt Vapahtaja. Heidän sydämensä Jumala täytti ilolla ja riemulla. Jumala ei jättänyt heitä ulkopuolisiksi. Heidän harras odotuksensa ei ollut turhaa. He saivat tuntea, että Jumala uskollisuudessaan aina etsii sitä, mikä ihmisten silmissä on vähäistä, ulkopuolista, arvotonta. Heidät Jumala täyttää lahjoillaan ja kutsuu enkelten kanssa yhteiseen ylistykseen ja iloon.
Jättivätkö paimenet nyt entisen elämänsä ja raskaan, mutta ihmisten silmissä vähäisen tehtävänsä? Kutsuttiinko heidät johonkin arvokkaampaan, kun heidät oli niin majesteetillisella tavalla kutsuttu todistamaan taivaan ja maan Luojan ihmiseksi syntymistä? Ei. He palasivat vartiopaikalleen, työhönsä ja aamun tullen koteihinsa kiittäen ja ylistäen Jumalaa kaikesta, mitä olivat kuulleet ja nähneet. Ei Kristuksen kohtaaminen, hänen syntymänsä ihmismieleen merkitse sen jättämistä, mihin Jumala on kunkin meistä kutsunut. Kristus kulkee kanssamme.
Siinä elämässä, johon Jumala on meidät kutsunut ja johtanut, Hän on kanssamme. Jeesuksen nimi on edelleen se, jonka profeetta Jesaja kerran antoi kuoleman varjossa kulkevan kansan valoksi syntyvälle Vapahtajalle. Keskellä omaa neuvottomuuttamme hän on ihmeellinen neuvontuoja, keskellä omaa voimattomuuttamme hän on väkevä Jumala, keskellä omaa kaipaustamme ja orpouttamme hän on iankaikkinen isä ja keskellä tätä rauhatonta maailmaa ja omaa levottomuuttamme hän on rauhan ruhtinas. Tämän saa aikaan Jumalan käsittämätön rakkaus.
Paimenet palasivat vartiopaikalleen iloiten ja Jumalaa kiittäen, koska he olivat saaneet ottaa vastaan messiaan, Kristuksen. He saivat ottaa hänet vastaan konkreettisesti, pienessä lapsessa. He näkivät vastasyntyneen ja kuulivat hänen äänensä. Me saamme ottaa vastaan ihmiseksi tulleen Jumalan evankeliumin Sanassa. Mutta saamme ottaa hänet vastaan myös konkreettisesti pyhän ehtoollisen leivässä ja viinissä. Saamme nähdä ja maistaa. Näin saamme kumartaa seimen ääressä ja ottaa vastaan Herramme ja Vapahtajamme. Tämän lahjan Jeesus on itse antaa kaikille, jotka häntä kaipaavat ja elämää hänessä.