Joulun vietto koskettaa jollain tavalla kaikkia suomalaisia. On vaikea kuvitella sellaista inhimillisen kanssakäymisen aluetta, jossa joulua, pitkän kaavan mukaan koko adventtiajalle venytettynä, ei ainakin jossain muodossa huomioitaisi. Harvassa ovat ne, jotka ennen tätä päivää tai suomalaisen joulunvieton painopistettä, eilistä jouluaattoa, eivät olisi jo viettäneet vähintään yhtä joulujuhlaa. Minulle niitä on kertynyt puolen tusinaa. Niistä huolehtivat työpaikat ja yhdistykset. Monet joulujuhlat liittyvät jotenkin lapsiin. Lapsi on keskuksessa muutenkin kuin Betlehemin seimessä makaavan Jeesus-lapsen kautta. Nekin, jotka ilmoittautuvat ulkopuolisiksi eivätkä oman väittämänsä mukaan vietä joulua millään tavalla, ovat jo näin lausuessaan tahtomattaankin myöntäneet juhlan vahvan aseman ja merkityksen elämässämme.
Kaikkia koskeva asia. Sitä joulu on ollut alusta saakka. Luukkaan jouluevankeliumi alkaa jo ulkonaisesti kaikkia koskevalla asialla. Keisari Augustuksen määräys verolle panosta koski kirjaimellisesti kaikkia. Edellinen raamatunkäännöksemme sanoi asian alkutekstin sanoin: ”kaikki maailma oli verolle pantava”. Kun nyt luin tekstin muodossa ”koko valtakunnassa”, selittävän käännöksen tarkoitus on kyllä hyvä, mutta silti ajattelen vanhemman käännöksen viestittävän jotain hyvin tärkeää. Uusi käännös tuo esiin sen tosiasian, että verotuskäytäntö toteutettiin tietysti vain siinä osassa maailmaa, jota Rooman keisari suoraan hallitsi. Alkuteksti puolestaan kertoo sen, että asutun maailman rajat ymmärrettiin yhteneviksi Rooman valtakunnan rajoihin. Ajatus oli siis varmasti se, että verotus koski aivan kaikkia.
Luukas ei turhaan painota jouluevankeliumin alussa tapahtumaa, joka vaikutti jokaiseen. Ilman muuta hän tarjoilee meille vertailupohjan sille, mitä hän sitten kertoo Jeesuksen syntymästä. Ulkonaisesti kaikkia koskeva verotustapahtuma oli otettava todesta, halusipa sitä tai ei. Ennen kuin tuollaista käskyä saattoi antaa, oli tietysti huolehdittava siitä, että käskijällä oli riittävästi valtaa ja riittävän tehokas koneisto käskyn täyttämisen valvontaan. Ilmeisesti näin oli Rooman keisarin ja hänen alaistensa osalta. Quiriniusta ei mainita turhaan, vaan hän toimi takuumiehenä sille, että hänenkin hallinta-alueellaan tapahtui niin kuin keisari käski.
Verotus on edelleen yksi sellainen ulkonaiseen elämäämme liittyvä asia, joka jollain tavalla koskee meitä kaikkia, halusimmepa tai emme. Periaatteessa ymmärrämme sen merkityksen ja välttämättömyyden, mutta silti moni samalla suhtautuu koko asiaan ikään kuin vain pakotettuna sen sietäen. Yleinen mielipide ei ilmeisesti edes pidä mitenkään vääränä, että laista ja säädöksistä etsitään jatkuvasti ja aktiivisesti sellaisia porsaanreikiä, jotka jollain tavalla päästäisivät verotuksen taakasta. Rangaistuksen pelko on usein ainoa asia, joka estää suoranaista toimintaa lakia vastaan. Kaikkia ei sekään pidättele, koska kiinni jääminen ei aina näytä varmalta.
Näin pitkä johdanto on välttämätön, jotta ymmärtäisimme, kuinka merkittävä asia oli ja on edelleen Jeesuksen syntymäyön viesti. Jumala on delegoinut tärkeitä, tätä elämää koskettavia asioita esivallalle, ja on sen kautta todella pitänyt huolta ja siunannut elämäämme. Näin hän on tehnyt siitä huolimatta, että me emme osaa häntä siitä oikein kiittää. Jouluyön viesti tuo tähän todellisuuden sen Jumalan varsinaisen rakkauden, joka koskettaa jokaista ihmistä maailmassa aivan riippumatta siitä, miten vähän tai paljon me olisimme sitä ansainneet. Asennoitumisemme ulkonaiseen huolenpitoon jo osoittaa, ettemme ole ansainneet. Vielä vähemmän meissä on sellaista rakkautta Jumalaan, joka pelkästään hänen olemuksensa vuoksi saisi meissä jotain liikkeelle. Hän lähti liikkeelle ja teki sen kaikkia ihmisiä ajatellen. Enkelin viestissä paimenille tulee jouluevankeliumin toinen kaikille tarkoitettu asia: ”Minä ilmoitan teille ilosanoman, suuren ilon koko kansalle”. Eikä tässäkään viesti jää koskettamaan pelkästään juutalaista kansaa, jonka keskuudessa viesti esitettiin, sillä vähintään suuren enkelijoukon ylistyksessä viesti laajeni kaikkia ihmisiä koskettavaksi: ”Jumalan on kunnia korkeuksissa, maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa”. Siinä viestissä ei rajata ketään pois. Jumalan rakkaus kohdistuu Kristuksessa jokaiseen ihmiseen. Sen Jeesus vahvisti myöhemmin opettaessaan Nikodemosta Jumalan rakkauden olemuksesta: ”Jumala on rakastanut maailmaa niin paljon, että antoi ainoan Poikansa, jottei yksikään, joka häneen uskoo, joutuisi kadotukseen, vaan saisi iankaikkisen elämän” (Joh.3:16). Tässä pienoisevankeliumiksi kutsutussa katkelmassa on aivan sama lataus kuin joulun evankeliumissa: Nyt on kyse aivan uudenlaisesta todellisuudesta, joka koskee ja koskettaa kaikkia ihmisiä maailmassa!
Evankeliumi eroaa ulkonaisista kaikkia koskettavista asioista perusasetelmaltaan. Kaikkia koskevat asiat ovat yleensä ainakin joltain kantilta katsottuna velvoitteita. Meidän panostamme vaaditaan esimerkiksi verotuksessa yhteiseksi hyväksi. Evankeliumi on pelkästään antamassa ja tarjoamassa eikä se aseta mitään ehtoja vastaanottajalle. On eri asia, mitä tapahtuu sitten evankeliumin vastaanottamisen jälkeen. Silloin kyllä rakkaus vaatii ja panee palvelemaan, mutta se ei ole vastaanottamisen ehto vaan seuraus.
Paimenet menivät saamansa kehotuksen mukaisesti Betlehemiin ja kertoivat siellä, mitä Jeesus-lapsesta oli heille sanottu. Evankelista kertoo, että kaikki, jotka kuulivat paimenten sanat, olivat ihmeissään. Keitä sitten olivat nämä kaikki? Tarkasti me emme tiedä muita kuin nimeltä mainitut Joosefin ja Marian, mutta epäilemättä lapsen syntymä oli jollain tavalla noteerattu myös majapaikan henkilökunnan ja asukkaiden keskuudessa. Aivan selvästi kuulijoita on Luukkaan hankkiman tiedon mukaan ollut enemmän kuin vain Maria ja Joosef. Näistä hän sitten sanoo: kaikki olivat ihmeissään. Ei riitä, että me olemme vain ihmeissämme. Ei riitä, että me suostumme Jeesuksen läsnäoloon elämässämme kerran vuodessa seimen lapsen hahmossa. Seimen lapsen ihastelu esimerkiksi joululauluissamme on liian usein pelkkää hedelmätöntä ihmeissään oloa, joka ei sitten saa mitään muuta muotoa elämässämme. Maria antaa meille esimerkin siitä, mikä on Jumalan tarkoituksena, kun hän on juuri meidät johdattanut tänään kuulemaan ilosanomaa Vapahtajan syntymästä: ”Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä”. Siitä tuli Marialle pysyvä olotila, se ei ollut vain hetkellinen tapahtuma esikoispojan syntymäyönä. Joskus tapahtumien todistaminen ja niiden tutkistelu oli Marialle hyvinkin raskas taakka, eikä likikään aina ollut helppo luottaa siihen, että Jumala huolehtii ja kantaa, mutta UT:n todistuksen mukaan Jumala piti uskollisesti huolta Herran äidistä ja kasvatti hänen uskoaan ja luottamustaan vähitellen.
Ehkä kaikkein vaikeinta pelkän ihmettelijän roolista vastaanottajaksi siirtymisessä on sen tunnustaminen, ettei meistä todellakaan ole lahjan ansaitsijaksi. Kun on opittu siihen, että ulkonaisessa elämässä vaaditaan jatkuvasti ja paljon, miten vaikeaa onkaan olla pelkästään vastaanottaja. Viime kädessä vaikeus johtuu siitä, että syntiinlankeemuksemme perusta taistelee juuri joulun evankeliumin keskeistä sisältöä vastaan. Se kuuluttaa Jumalan kunniaa, syntiinlankeemuksen vaikutuksesta me etsimme omaa kunniaamme erityisesti hengellisissä asioissa.
Jotta me Marian esimerkin tavoin saisimme ottaa evankeliumin lahjana vastaan, tarvitsemme sitä asennetta, joka oli paimenten kokemuksena heidän palatessaan Jumalaa ylistäen ja kiittäen laumansa luo: ”Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu”: Kerran vielä sana kaikki. Paimenilla tuo kaikki oli varsin lyhyesti esitetty enkelien viesti. Tärkeää oli, että se oli pitänyt paikkansa. Meille kaikki, mitä Jeesuksesta on sanottu, on paljon laajempi kokonaisuus, se on yhtä kuin Pyhä Raamattu kokonaisuudessaan. Eilen, jouluaattona, keskityttiin siihen, kuinka lupaukset täyttyvät. Vanha testamentti sisältää valtavan lupausten aarteiston, jotka sitten täyttyvät Jeesuksessa Kristuksessa siten, kuin Uusi testamentti niistä kertoo. Meillä on Marian tavoin mahdollisuus olla seuraamassa kaikkea sitä, mitä Jeesus sanoi, teki ja mitä hän itse meille merkitsee. Raamattuun sopii määritelmä: Kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu. Marian kokemuksen me saatamme jakaa, kun sana sattuu ja paljastaa sen, että me todella olemme syntisiä. Mutta se on välttämätöntä, sillä vain siten voimme oikein ymmärtää sen, että Jeesus tuli tähän maailmaan juuri kantaakseen meidän syntiemme rangaistuksen, vapauttaakseen meidät iankaikkiseen elämään Jumalan yhteydessä. Tule Marian rinnalle tutkimaan, kiittämään ja iloitsemaan joulun lahjasta myös huomiseen jumalanpalvelukseen – ja sitä seuraavaan jne. Herramme Jeesus Kristus on luvannut olla siellä, missä hänen nimessään kokoonnutaan.