Hei äijät, kuulitteks, musta tuntuu että tämän täytyy olla ihan sikakova juttu!
Mä en kyllä käsittänyt yhtään mitään!
Tää pitää kyllä mennä tsekkaamaan ihan paikan päältä. Aletaan jätkät painua.
Tällainen sananvaihto on hyvin mahdollisesti voitu käydä Beetlehemin kedoilla jouluyönä. Paimenet ovat juuri saaneet nähdä jotakin unohtumatonta, enkelijoukon ilmestyvän heille öisellä taivaalla. Ensimmäinen reaktio on ollut pelko: kun pimeässä yössä edessä seisoo yllättäen Herran enkeli ja Herran kirkkaus loistaa, siinä raavaidenkin miesten jalat tutisevat. Joku paimenista ehkä ajatteli mielessään, että olisi pitänyt hoitaa nämä Jumala-asiat kuntoon aiemmin, sillä nyt ei tiedä miten käy. Enkeli on kuitenkin huomioinut heidän vavistuksensa ja aloittanut viestinsä rauhoittavasti ”Älkää pelätkö”. Enkelillä on kerrottava ilosanoma, joka on tarkoitettu koko kansalle, kaikille kansakunnille, mutta joka tänä pimeänä yönä kerrotaan juuri tälle pienellä joukolle paimenia. Eikä meille ole säilynyt tietoa, että ketkään muut olisivat saaneet olla vastaanottamassa enkelten sanomaa. Väkeä oli kyllä liikenteessä. Rooman imperiumi osoitti mahtinsa määräämällä verollepanon ja väki vaelsi kirjoittautumaan veroluetteloihin. Lisäksi on esitetty teoria, että väenpaljous Betlehemissä osaltaan johtui samoihin aikoihin osuvasta lehtimajajuhlista, eli tärkeästä juutalaisten uskonnollisesta juhlasta. Paljon siis tapahtui noina päivinä, moni oli tien päällä. Maalliset hallitsijat tiukensivat otettaan, ihmiset viettivät uskonnollisia menojaan. Mutta tuona yönä maailma nukkui ja ihmettä todistivat vain Maria ja Joosef sekä pieni joukko vähäpätöisiä paimenia. Alun dialogi oli allekirjoittaneen papin keksimä, mutta mielestäni se on realistisempi kuin joulukuvaelmien usein kovin vanhahtavasti puhuvat ja hienostuneesti käyttäytyvät paimenet. Todellisuudessa tuon ajan paimenet olivat rasvaniskaisia duunareita, todennäköisesti kouluttamattomia ja koruttomia työn raskaan raatajia. Paimenen ammatti oli vähäarvoinen, jopa halveksittu. Liikkuvan ulkotyönsä vuoksi paimenilla ei ollut mahdollisuutta noudattaa juutalaisuuden puhtaussäännöksiä, mistä syystä heitä pidettiin jumalattomina eikä heitä esimerkiksi pidetty oikeudessa kelvollisina todistajina. Usein paimenet olivat vierasmaalaisia, joille kelpasivat työt jota arvonsa tunteva juutalainen ei olisi huolinut, eräänlaisia maahanmuuttajia siis. Eikä niityillä varmastikaan vallinnut mikään paimenidylli, jossa hyvä paimen huolehtii lampaistaan rakkaudella. Paimenet olivat tietysti valmiita puolustamaan lampaita kepein ja soihduin yössä vaanivia petoeläimiä vastaan, mutta tämä johtui siitä, että paimenet saisivat kyllä tuta nahoissaan lampaitten omistajan vihan, jos he antaisivat petojen harventaa laumaa. Suurin osa heistä oli palkkapaimenia, joilla ei ollut mitään tunnesidettä lampaita kohtaan, he halusivat vain päästä pian sisälle lämpimään ja kuittaamaan pienen mutta elämiselle välttämättömän palkkansa. Yksitoikkoista yötä kevensivät mahdollisesti karkeat kaskut ja ruokotttomat jutut.
Juuri tällaiset miehet, joita yhteiskunta halveksi ja jotka eivät synagogan penkkiä kuluttaneet, Jumala halusi ensimmäisiksi ilosanoman vastaanottajiksi. Samalla heistä tuli myös ensimmäisiä jouluvieraita, sillä enkelien viesti ei ollut mikään yleismaailmallinen joulurauhan julistus vaan ilmoitus konkreettisesta, suorastaan käsinkosketeltavasta tapahtumasta. Oli syntynyt Vapahtaja ja Herra, lapsi, lihaa ja verta. Enkelien viestiin sisältyi samalla vahva lupaus: Te voitte mennä ja omin silmin nähdä, että sanomamme on totta. Voidaan sanoa, että ilosanomaan sisältyi kutsu paimenille, kutsu jättää hetkeksi rasittava työ ja seisahtaa seimen äärelle. Ja paimenet ottivat kutsun vastaan, jo ennen kuin he olivat omin silmin nähneet lapsen, he kokivat että nyt on kyse niin suuresta asiasta, että sitä ei voi jättää väliin.
Nykypäivänä ei ole enää entisaikojen mutkatonta vierailukulttuuria, jolloin oli luontevaa pistäytyä kylässä tuosta vain, vaan vierailut sovitaan hyvissä ajoin kalenterin, Facebookin tai muun avulla. Nykypäivän näkökulmasta, miltä mahtaisi tuntua ajatus joukosta yhteiskunnan halveksimia miehiä pelmahtamassa sisään ilman ennakkoilmoitusta nähdäkseen vastasyntyneen lapsen. Tuskinpa köyhät ja oppimattomat paimenet osasivat itseään edes ilmaista kovin tyylikkäästi lapsiperheen nähdessään, ehkä joku heistä oli matkalla taittanut mukaansa sinilupiinin eräänlaisena rentun ruusuna vastasyntyneelle. Tilanne olisi voinut olla kiusallinen, jopa traumaattinen, mutta sitä se ei ollut. Vaikuttaisi siltä, että kaikki yön tapahtumissa mukana olleet ymmärsivät, että tässä kaikessa oli kyse Jumalan suuresta ihmeestä. Jumala toimi maan mahtavien nukkuessa, Jumala ei ollut halunnut jakaa tätä hetkeä keisarien tai uskonnollisten johtajien kanssa. Vähäpätöinen pariskunta ja väheksytyt paimenet, he tunsivat sydämessään, että asiat tapahtuivat Jumalan hyvän suunnitelman mukaan.
Eivät he kaikkea tuolloin ymmärtäneet eivätkä osanneet kaikkea tuntemaansa pukea sanoiksi, mutta he tunsivat, kuinka tuona pimeänä yönä Taivas oli tullut maan päälle seimessä nukkuvan, välillä ynähtelevän lapsen muodossa. Kyse ei ollut vaan uuden elämän ihmeestä vaan Jumalan valmistamasta pelastuksesta kaikille kansoille. Seimessä makaava lapsi oli kuin kuka tahansa meistä mutta samalla maailman valtias.
Jouluun sisältyy mysteeri, tavallaan myös ristiriita. Inhimillinen ristiriita on kieltämättä siinä, miten paljon rauhan ja yhteyden juhla aiheuttaa kiirettä ja stressiä, pakonomaista kuluttamista, riitaa kodeissa ja yksinäisyyden tunnetta, muttei siitä nyt sen enempää. Enemmän haluaisin tuoda esille jumalaista ristiriitaa, jota laulamamme Enkeli Taivaankin raottaa. Jo riennä katso sieluni, ken seimessä nyt makaapi, hän on sun Herra Kristukses, Jumalan Poika Jeesukses. Siinä missä silmät näkevät vastasyntyneen lapsen, sydän näkee Herran. Paino sanalla sun, ei vain kollektiivisesti meidän Herramme, vaan sinun ja minun Herra. Virressä yhdistyy ihmettely ja kiitos. Järki ei ymmärrä, sielu näkee uskon kautta. Joulunvieton lähtökohta ei ole sinänsä tärkeä maanpäällinen rauha vaan seimessä nukkuva Jumala, joka on samalla hoivaa ja rakkautta tarvitseva lapsi. Tätä suurta ristiriitaa havainnollistaa myös se, että ensiksi seimelle kutsuttiin ympäristön hyljeksimät paimenet. Se kertoo meille, että jokainen on kutsuttu seimen ääreen. Paimenilla tuskin oli lahjaa vastasyntyneelle, ei meilläkään tarvitse olla. Sen sijaan me voimme tulla tällaisina kuin olemme ja tuoda elämämme kivut hänen luokseen. Emerituspiispa Eero Huovisen sanoin ”Enkeli Taivaan virsi ymmärtää ihmistä eritoten silloin, kun sielun tuskat ja ahdistukset kasvavat ylivoimaisiksi. Vastasyntynyt kulkee kanssamme kaikki elämän mutkat ja laaksot. Vaikka joulu ja elämä olisivat surua ja kipua täynnä, kaiken keskellä voimme veisata vastasyntyneelle ylistystämme.
Kun paimenet palasivat lampaittensa luo, he kiittivät ja ylistivät Jumalaa. Kaikki oli niin kuin heille oli kerrottu. Samalla he katoavat meidän näköpiiristämme, Raamattu ei heihin enää palaa. Tuskin Jumala heitä valitsikaan siksi, että heistä tulisi suuria lähetyssaarnaajia, ilosanoman viejiä. Uskoisin, että Jumala vain halusi jakaa jouluyön ilon sellaisten kanssa, joita yhteiskunta ei minään pitänyt, paljastaen samalla jotakin oleellista itsestään ja joulun todellisesta sanomasta, vähäisen mittaamattomasta arvosta, mikä henkilöityy seimen lapseen. Ilosanoman laajemman levittämisen aika tulisi vasta monta vuotta myöhemmin, kun seimessä makaava lapsi olisi kasvanut aikamieheksi. Nyt tämän lapsen työ olisi tulevina vuosina leikki, kuten kenen tahansa lapsen. Paimenet palasivat omaan työhönsä. Ehkei mikään ulkoinen ollut muuttunut. Pedot vaanivat yhä yössä, päivisin muu väestö karttoi heitä. En tiedä, missä määrin he tulevina vuosina palasivat keskenään jouluyön tapahtumiin. Silti uskon, että jokainen heistä tiesi sanattomasti sydämessään, että kaikki oli toisin.