Olisinkohan väärässä, jos arvaan, että kaikilla täällä kirkossa on takki päällä tai ainakin sylissä. Tähän vuodenaikaan suomalainen ei lähde kodistaan ulos ilman takkia.
Takit ovat olleet mielessäni koko joulukuun ajan. Takana on kokemus kolmen viikon takaa. Itä-Helsingissä, Myllypurossa Kehätien varrella on liikuntahalli, jonka päädyssä Herttoniemen seurakunta jakaa kahtena päivänä viikossa elintarvikkeita niille, jotka tarvitsevat tukea tullakseen toimeen. Paikalla on säännöllisesti noin 600 – 800 ihmistä, joita kymmenet vapaaehtoiset Sinikka Backmanin johdolla palvelevat.
Adventin alla, koleana ja pilvisenä perjantaiaamuna sain olla mukana, kun seurakunta jakoi yli 2 000 talvitakkia ihmisille, joilla ei kunnollista takkia ole. Idean äiti oli nuori diakoni Karolina Kytölä, joka ymmärtää ihmisen ahdinkoa ja arkisia vaikeuksia. ”Väliinputoajia ja tosi tiukoilla eläjiä on paljon, ja se näkyy selvimmin täällä Itä‑Helsingissä.” Takkikeräys oli Kytölän mukaan myös eräänlainen herätyshuuto: tällaista ruoka‑ ja vaateapua tarvitaan myös 2000‑luvun Helsingissä.
Pienestä alusta alkanut takkikeräys yllätti Karolinan. Uusia takkeja, vähän käytettyjä ja siistejä takkeja tuli lahjoituksina ympäri Helsinkiä, jopa koko maasta. Lopulta tarvittiin pakettiauto kokoamaan takkeja.
Moni ihminen tuli Myllypurossa tuona aamuna iloiseksi. Keho ja mieli saivat lämpöä. Me suomalaiset voimme helposti ymmärtää, mitä takki ihmiselle merkitsee: suojaa kylmyyttä, tuulta ja sadetta vastaan.
Takit eivät ole unohtuneet mielestäni. Eilen, jouluaaton aattona kävelin Itäkeskuksen kadulla. Vastaan tuli keski-ikäinen nainen, ennestään minulle tuntematon. Äkkiä hän nosti kättään ja ohi kulkiessaan huudahti iloisena: ”Kiitos takista, se lämmittää.”
* * *
Tästä joulusta näyttää tulevan minulle takkijoulu. Ajattelen kahta tuhatta takkia ja niiden uusia omistajia. Ajattelen vastaan tullutta naista, hänen iloista ilmettään ja tervehdystään. Mutta ajattelen myös niitä ihmisiä, joilla ei ole omaa takkia, joilla ei ole ehjää takkia tai joilla ei ole riittävän lämmintä takkia.
Takit ovat enemmän kuin ulkonainen vaate. Takki on vertauskuva monesta asiasta. Jos olen uupunut, saatan puuskahtaa ja sanoa: ”Nyt on takki aivan tyhjä”. Jos kärsin tappion jossain tärkeässä asiassa, joudun myöntämään: ”Nyt tuli pahasti takkiin.”
Ymmärrämme kaikki, miten tärkeää ihmiselle on, että hän voi tuntea olevansa kotona omissa vaatteissaan. Vieraassa takissa kulkeminen tuntuu oudolta. Sairaaloissa ei taideta enää – ainakaan yhtä usein kuin aiemmin – pukea mielen sairauksista kärsiviä pakkopaitaan. Me kaikki voimme kuitenkin kokea ahdistavia tunteita, jos ajatuksiamme kahlitaan pakolla. Kireä ja liian pieni takki ahdistaa.
Vaatteet ovat tapa olla, tapa näyttää joltakin, keino kaunistautua ja komistautua. Jos mies haluaa esiintyä omistajan elkein, hän tulee paikalle takki auki. Sitä olen yrittänyt miettiä, ovatko takit tärkeämpiä naisille vai miehille. Vanha sananlasku on joka tapauksessa huolestuneempi meistä miehistä, kun se sanoo: ”Vaatteet tekevät miehen.”
* * *
Vaatteet tulevat meitä vastaan myös siinä jouluevankeliumissa, jonka Tarja Siimes äsken luki. Ensimmäinen asia, mikä vastasyntyneestä Jeesus-lapsesta sanotaan, on se, että hänet ”kapaloitiin”. Siihen aikaan kapalot eivät olleet pelkkä nykyaikainen vaippa, vaan kokovartalopuku, johon vastasyntynyt käärittiin.
Vaatteet tulevat meitä vastaan myös silloin, kun Uusi testamentti kertoo Jeesuksen maanpäällisen elämän viimeisistä vaiheista. Kun kuolleen Jeesuksen ruumista laskettiin hautaan, hänet kiedottiin käärinliinoihin (Joh. 19:40).
Myös meidän syntymässämme vaatteet ovat läsnä, niin kastemekko kuin kuolinpuku. Takista ihmisen elämä alkaa ja takkiin se päättyy. Joku merkillinen viisaus on siinä, että ihminen elämänsä ensimmäisessä ja viimeisessä suuressa juhlassa puetaan valkoisiin vaatteisiin. Valkoinen on puhtauden, viattomuuden, valon, tahrattomuuden ja Kristuksen vertauskuva.
* * *
Ei siis ole ehkä aivan turhaa miettiä sitä, millaisiin takkeihin me elämässämme pukeudumme. Nyt en kuitenkaan enää ajattele tavallisia jakkujamme, nuttujamme, palttoitamme tai ulstereitamme.
Ajattelen nyt sitä tapaa, jolla haluamme olla ja toimia toisia ihmisiä kohtaan. Millainen takki päällä sinä haluat lähestyä lähimpiäsi? Kerro minulle, miten pukeudut, niin minä sanon sinulle, kuka sinä olet.
Uudessa testamentissa on paljon kehotuksia ja neuvoja pukeutumiseen. Yksi koskettavimpia on apostoli Paavalin kirjeessä kolossalaisille: ”Te, jotka olette Jumalan valittuja, pyhiä ja hänelle rakkaita, pukeutukaa siis sydämelliseen armahtavaisuuteen, ystävällisyyteen, nöyryyteen, lempeyteen ja kärsivällisyyteen.” (Kol. 3:12)
Miten meidän maailmamme muuttuisikaan, jos pukisimme tällaiset takit päällemme.
Olisiko apostoli puhunut armahtavaisuuden ja kärsivällisyyden takeista sen vuoksi, että hän tiesi, miten tarpeellisia ja välttämättömiä ne meille kaikille ovat. Jokainen meistä tarvitsee takin, jolla peittää ja kätkee sisimpänsä katkeruudet, pettymykset tai vihan. Tarvitsemme kaikki lempeyden, ystävällisyyden ja nöyryyden takkeja, sekä toisten ihmisten hyväksi että itsemme tähden.
* * *
Vielä arvoituksellisempi, mutta myös rikkaampi on Paavalin kehotus: ”Pukekaa yllenne Herra Jeesus Kristus.” (Room. 13:14)
Jokainen ajatteleva ihminen joutuu ihmettelemään Paavalin puhetta. Sanat ylittävät ymmärryksemme. Miten voimme edes ajatella sitä, että ihminen pukisi päällensä Jumalan, pieni ihminen tutkimattoman Jumalan? Mitä juuri nyt jouluna voisi merkitä, että pukisimme yllemme joulun lapsen?
Arvoitus on suuri ja kuitenkin ymmärrettävä. Niin kuin takki on ihmiselle turva, niin on Jumalakin turva ja suoja, turva elämän kaikkein vaikeimpien viimojen uhatessa, turva kaikkein kalvavimman kylmyyden hyydyttäessä. Niin kuin takki kiedotaan ruumiin ympärille, niin Jumalakin haluaa ympäröidä meidät armollaan, hyvyydellään ja rakkaudellaan.
Jouluevankeliumissa on merkillinen yksityiskohta, joka tulee lähelle takkien teologiaa, vaikkei se suoraan takeista puhukaan. Muistatteko, mitä tapahtui paimenille, miehille, jotka seisoivat kylmässä yössä ja ehkä värjöttelivätkin. Näin evankeliumi kertoo: ”Yhtäkkiä heidän edessään seisoi Herran enkeli, ja Herran kirkkaus ympäröi heidät.”
Niin kuin takki kiedotaan ruumiin ympärille, niin Jumalan armo ottaa suojaansa koko ihmisen. Evankeliumin kuvaama Herran kirkkaus on kuin takki, joka ympäröi niin paimenet kuin myös meidät kaikki. Vaikka siis palelisit elämässä kuinka paljon tahansa, Jumalan kirkkaus ympäröi sinut ja Jumalan armo kietoo sinut turvaan.
Jumalan armon takkia meidän ei tarvitse itse hankkia, vaan se annetaan meille lahjaksi. Jumalan rakkauden palttoon kanssa olemme kuin kasteelle tuotavia pieniä lapsia, joista vanhemmat, kummit ja seurakunta pitävät huolta. Jumalan armon käärinliinojen varaan voimme myös elämämme viimeisillä hetkillä jättäytyä.
Se joka pukeutuu Herraan Kristukseen, jaksaa kovimpienkin pakkasten ja koettelemusten keskellä.
* * *
Vaatteista puhuu myös Enkeli taivaan -virren kuudes säkeistö. Jumalan Poika ei tavoitellut koreita vaatteita, vaan tyytyi vähään, jotta hän voisi tulla kaikkien ihmisten luokse. Kristus ei tavoitellut kultavaatteita eikä valtaa, sillä hänen ainoa tarkoituksensa oli tulla meidän sydämeemme. Jumala tulee lähelle, meidän vaatteeksemme. Jumala ei etsi omaa suojaa, vaan tarjoaa meille armon takin.
”Vain heinät on sun vuoteenas, oi Herra, taivaan kuningas, vaikkeivät kultavaattehet sun oisi valtas arvoiset.” VK 21:6)
Jumala tulee heinien, kapaloiden ja käärinliinojen keskelle, jotta hän olisi meidän Jumalamme ja jotta me saisimme rakkauden ja uskon kultavaatteet.