”Minä olen Joosef. Olen sukua kuninkaalle, mutta aivan tavallinen puuseppä, rakentaja, tuolta Nasaretin pienestä kaupungista. Ja tässä on Maria. Ei hänkään ole ylhäistä sukua vaan tehnyt työtä jo nuorena tyttönä – sellaista on tavallisen kansan elämä näillä seuduilla. Työnteon merkeissä me tutustuimme toisiimme, vanhempamme hyväksyivät liittomme, ja sitten mentiin kihloihin. Hyvän vaimon hänestä saan!
Mutta sitten tapahtui jotakin, jota en kerta kaikkiaan käsittänyt. Emmehän me vielä olleet menneet yhteen – ja kuitenkin, Maria alkoi odottaa lasta. Ei sen pitänyt mitenkään olla mahdollista! Joskus epäilin Marian uskollisuuttakin, mutta aivan suotta. Tässä täytyy olla Jumalan ihme – ainutkertainen ihme, jolla on taivaallinen tarkoitus.
Sitten Herran enkeli ilmestyi minulle unessa ja sanoi: ”Älä pelkää ottaa Mariaa vaimoksesi. Se, mikä hänessä on siinnyt, on lähtöisin Pyhästä Hengestä. Hän synnyttää pojan, ja sinun tulee antaa pojalle nimeksi Jeesus, sillä hän pelastaa kansansa sen synneistä” (Matt.1:20-21). Ja vielä muistan, miten lapsesta oli ja aikoja sitten sanottu: ”Neitsyt tulee raskaaksi ja synnyttää pojan, ja hänelle annetaan nimeksi Immanuel – se merkitsee: Jumala on meidän kanssamme” (Matt.1:23).
Helpotuksen huokaus! Ja mikä armo! Minusta, vähäisestä Joosefista tuli Jumalan Pojan kasvatusisä – aivan niin kuin Mariasta, ihan tavallisesta naisesta tuli Jumalan Pojan äiti. Ilolla otan vastaan tämän suuren tehtävän, niin kuin Mariakin omansa. Ja minähän opetan pojalle timpurin työn aakkoset, rakentamisen vakaat vaiheet – vaikka kyllä hänen tehtävänsä tulee olemaan jotakin paljon, paljon suurempaa. Mutta me ihmiset olemme tunaroineet hänelle vuoteeksi karhean seimen, syntymähuoneeksi köyhän tallin, ja vielä on edessä karu ristinpuu …”
Mutta Jeesus rakentaa koko maailmaan kristillisen kirkon. Hän on työn mestari ja luja perustus. Minä ja sinä olemme saaneet olla mukana seurakunnan rakennustyössä. Enkä tarkoita vain tätä kaunista kirkkoamme – senkin rakentaminen ja korjaaminen on toki vaatinut omat ponnistelunsa. Mutta seurakuntaa rakennetaan sanaa julistaen, kastamalla ja ehtoollista viettäen, rukoillen, lähimmäistä palvellen ja rakkaudella kasvattaen. Joosefin tavoin meidän tulee rakastaa ja suojella kaikkia lapsia, muitakin kuin omia – sillä rakkaudella, jolla Jumala on rakastanut meitä.
Jumalan rakkaus tuli maailmaan Joulun ihmeessä, kun Jumala syntyi ihmiseksi ihmisten rinnalle, sovittamaan ihmiskunnan synnit, voittamaan kuoleman nousemalla haudasta. Jeesus tuli vapahtamaan meidät synnin ja kuoleman vallasta.
”Matka Betlehemiin ja veronkanto oli raskas ja Majatalon vastaanotto oli tyly. Jeesus-lapsi sai kokea kaiken tämän jo ennen syntymäänsä. Mutta siksi hän kyllä tietää mitä meille kuuluu, millaisissa vaivoissa ja vaikeuksissa elämme. Mutta mikä riemu, kun Jeesus syntyi! Unohtuivat myös Maria-äidin synnytyskivut”.
Jeesus tuo meillekin oikean jouluilon. Saamme viettää joulua vapain sydämin, tunnon rauhassa, Jumalan anteeksiantoa ammentaen. Ihmiseksi syntymällä, kärsimällä, kuolemalla, ylösnousemisella ja taivaaseen astumisella Jeesus on valmistanut meille parhaat joululahjat: ’autuuden ja anteeksannon, kaikki taivaan tavarat’. Kasteen ja uskon myötä Joulun Lapsi tekee meistäkin lapsia Jumalan suureen perheeseen. Voimme iloita, koska meille, koko maailmalle on syntynyt Vapahtaja! Hän tuo siunauksen jouluun ja koko elämään – nyt ja kerran taivaassa. Siellä saamme viettää täydellistä joulujuhlaa, joka ei pääty milloinkaan.