Kristus syntyy – kolmessa suhteessa aikaan
Kolmantena joulupäivänä vietämme siis apostoli Johanneksen päivää. Kirkon perinteessä on ajateltu, että Johanneksen evankeliumin kirjoittaja on juuri apostoli Johannes, apostoleista nuorin, se opetuslapsi, josta käytetään nimeä se opetuslapsi. jota Jeesus rakasti. Ortodoksinen kirkko käyttää hänestä nimeä, Johannes teologi. Johanneksen evankeliumi pyrkii nimittäin filosofian käsittein ilmaisemaan sen, mistä uskossa Jeesukseen Kristukseen on oikein kysymys. Kaikkialla Kristikunnassa evankelista Johanneksen tunnus on kotka. Johannes nostaa lukijat tietystä historian hetkestä huimiin korkeuksiin ja näyttää, miten Jumalan ikuisuus ja ihmiskunnan historia leikkaavat toisensa siinä Kristuksessa, josta Johannes haluaa koko maailmalle kertoa. Apostoli Johanneksen muistopäivä on sijoitettu joulun yhteyteen, sillä Johanneksen teologinen ajattelun avaruus ja ajattomuus näkyy erityisesti neljännen evankeliumin johdannossa, jouluevankeliumissa Johanneksen mukaan. Nousemme nyt sitä kuulemaan Johanneksen evankeliumin alusta.
Alussa oli Sana.
Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala…
Johanneksella jouluevankeliumi on johdanto koko evankeliumille. Heti johdannossa sanotaan tiivistetysti se, mistä koko Vanhan testamentin ilmoituksessa, Jeesuksen elämässä, kuolemassa ja ylösnousemuksessa, seurakunnan elämässä on perimmältään kysymys.
Johannes oivaltaa, että Jeesuksen syntymä, Jumalan syntymä ihmiseksi on koko maailmanhistorian, ihmisen ja hänen Luojansa välisen suhteen leikkauspiste. Siinä aika kohtaa ikuisuuden, Jumalan kaikkivaltius elämän haurauden ja rajallisuuden. Siinä kohtaavat pimeys ja valo. Siinä taivas syleilee maata. Siinä aavistelemme jotakin Jumalan käsittämättömästä rakkaudesta, joka kannattelee koko olemassaoloamme.
Johanneksen avainsana on kreikan kielen sana logos. Kirkkoraamatussamme se on käännetty sanalla Sana. Kreikan kielessä se tarkoittaa myös järjestystä, ymmärrystä, viisautta ja lopulta sanaa, puhetta, jonka kautta tämä kaikki tulee julki.
Toinen avainsana on syntymä. Syntymä merkitsee uuden elämän esiinmurtautumista. Jotain uutta syntyy, kun kaaokseen tulee järjestys, kuolleeseen tulee elämää, pimeyteen loistaa valo.
Johannes ei kuvaa jouluevankeliumissaan ainoastaan yhtä syntymää Betlehemin tallissa. Hän kuvaa kolmea syntymää, jossa Kristuksen elämä, murtautuu esiin. Hän kuvaa kolme historian tasoa, jossa Sana, Logos, luo järjestyksen kaaokseen, mielen mielettömyyteen, valon pimeyteen.
Kristus syntyy ensinnäkin ennen aikojen alkua, ennen kuin mitään on, ennen kuin edes aikaa on luotu. Kristus syntyy ikuisuudessa, ajan ulkopuolella. Hän syntyy, kun Jumala lausuu luovan sanansa. Sen, minkä Jumala sanoo, se tapahtuu, koska hän on kaikkivaltias ”Ja Jumala sanoi: Valo – ja valo tuli.” Kristus on Jumalan luova sana, joka uskollisesti täyttää Isänsä tahdon. Hänessä kaikki on luotu. Häneltä kaikki luotu on saanut elämänsä.
Pyhän Raamatun mukaan me ihmiset olemme siis jo luomisen perusteella veljiä ja sisaria Kristuksessa. Tähän luomisen syvään ajatukseen liittyen Pyhä Fransiskus kutsui metsän eläimiä, taivaan lintuja, tuulta ja pakkasta, aurinko ja tähtiä, jopa kuolemaa sisarikseen ja veljikseen. Hän ymmärsi, että kaikki Kristuksessa luodut on kutsuttu kohtalonyhteyteen toistensa kanssa.
Toiseksi Kristus syntyi keskelle maailman historiaa, tietyssä paikassa, tiettynä aikana. Nyt puhumme menneessä aikamuodossa, koska kysymys on menneestä historian tapahtumasta.
Johannes liittää Kristuksen ensimmäisen ja toisen syntymän toisiinsa: Jälleen Jumala sanoi: Tulkoon valo. Ja hänen rakkautensa valo loisti pimeyteen, Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Kristus tuli omaan maailmaansa. Hänhän tuli juuri siihen maailmaan, jonka Jumala oli luonut sanallaan, siis Kristuksen itsensä kautta.
Vanha virsi kuvaa tätä syntymän ihmettä, Jumalan ihmiseksi tulemisen järjelle käsittämätöntä salaisuutta koskettavasti
Nyt kapaloidaan kaikkein vaatettajaa
ja imetetään ruuan lahjoittajaa.
Nyt itkee hän, ken ilon meille antaa
ja heikko äiti kantajaamme kantaa.
Hän lapsi, vaivojansa vaikeroiva
on meitä varjeleva, vartioiva.
Vanhurskauden aurinko on tässä
majassa kolkossa ja pimeässä.
Hän, herrain Herra, alhaisena makaa
ja köyhänä, ken rikkautta jakaa.
Ei puhu mitään, vaikka sanallansa
kuolleetkin kerran kutsuu haudoistansa
Evankelista Johannes mainitsee Johannes Kastajan, joka oli lähetetty edeltä todistamaan tulevasta Valosta. Hän ei ollut se valo, mutta hän todisti siitä. Monet olivat saaneet katsella ja kuunnella tuota Jumalan lähettämää Valoa, Sanaa. Johannes oli itsekin kulkenut hänen kanssaan, seurannut häntä sinnekin, jonne Jeesus oli ottanut vain kaksi tai kolme mukaansa. Johannes oli ollut viimeisenä ristin juurella ja ensimmäisenä tyhjällä haudalla. Nyt oli hänen ja muiden Jeesuksen seuraajien aika todistaa siitä valosta, mitä he olivat saaneet katsella ja kuunnella, valosta, joka oli avannut heille elämän, Jumalan rakkauden ja hänen valmistamansa pelastuksen.
Mutta on vielä kolmaskin Kristuksen syntymä. Se on kahden vuosituhannen matkalla tapahtunut ja yhä uudelleen tapahtuu siellä, missä Jumalan uutta elämää luova Sana koskettaa ihmissydäntä, sisintämme kaiken tajuntamme, ymmärryksemme ja tahtomme takana. Sinne Kristus yhä uudelleen syntyy ja asettuu asumaan. Siellä hän on läsnä ja käyttää valtaansa. Siellä Jumala luo sanallaan ja hengellään uutta elämää.
Näitä Sanan voimasta tapahtuvan syntymän kolmea näkökulmaa yhdistää kaikki se, mikä Jumalan toiminnassa on aina olennaista.