Joulu on odotuksen ja kaipauksen aikaa. Kussakin meistä joulun lähestyminen herättää erilaisia odotuksia. Haluaisimme oman joulumme sisältävän niitä tuttuja, usein perinteistä kumpuavia, joka vuosi toistuvia asioita: vasta paistetun piparintuoksua, joululahjahankintoja, jäälyhtyjen rakentamista, kauneimpia joululauluja.
Mitä oikeastaan kätkeytyykään noiden odotustemme taakse? Onko näiden kaikkien ihanien asioiden odottamisessa kyse kaipuusta kohti jotakin suurempaa, jotakin ikuista ja katoamatonta?
Juuri lukemassani jouluevankeliumissakin eletään odotuksen ja kaipuun hetkiä. Viimeisillään raskaana oleva nuori Maria taisi kaivata jo päästä lepoon Betlehemiin suuntautuvan välttämättömän matkan rasituksista. Ja varmasti Marian suurimmat odotukset kohdistuivat hänen kohdussaan kasvavaan pieneen ihmiseen: mitä jos synnytys alkaisi kesken matkan, miten hän pystyisi tarjoamaan suojaa pienokaiselle.
Joosefkin varmaankin toivoi veroasioiden hoitamisen olevan pian ohitse voidakseen tarjota kihlatulleen suojaisan ja rauhaisan ympäristön lapsen syntymään valmistautumiselle.
Entä mitä mahtoivat kaivata paimenet, Betlehemin yötyöläiset kedon pimeydessä? Eikö sentään pitkän yön päättymistä, ruokaa, lepoa ja suojaa niin itselleen kuin eläimille?
Entä mihin kohdistuivat enkelin odotukset? Hänellä oli ainakin tärkeä viesti vietävänä maan asukkaille. Tuon tehtävän täyttäminen poltteli varmasti enkelin mieltä.
Millaista joulua sinä olet odottanut? Mitä sinä tänä jouluna kaipaat? Uskon, että monen ihmisen joulun odotuksessa on jotakin samankaltaista kuin Betlehemin paimenten. Kaipaamme sitä, että työ ja suorittaminen hetkeksi lakkaisi, että voisimme katsoa toista ihmistä silmiin, saaden vastaamme hyväksyvän, rakastavan katseen.
Arkikiireestä hellittäminen, tahdin hiljentäminen ja paikoilleen asettuminen joulun kunniaksi, voi toki nostaa pintaan myös yksinäisyyden ja osattomuuden tunteita, etenkin, jos vastassa ei olekaan kenenkään läheisen hyväksyviä kasvoja. Valitettavasti niin monen suomalaisen joulua varjostaa tuo toisen ihmisen välittävää läsnäoloa etsivä kaipuu. Aika, jossa elämme, näyttää tuottavan kaiken aineellisen kasvun rinnalla koko ajan yhä enemmän yksinäisiä, unohdettuja sydämiä.
Jos saamme kohdata jonkun läheisen rakkauden tänä jouluna, silloin täyttyy oikeastaan suurempi kaipuu. Ajattelen, että kaipuumme toisen ihmisen yhteyteen on oikeastaan kaipuun kaikua suuremmasta, jostain hyvin perustavanlaatuisesta kaipuusta, kaipuusta Jumalan yhteyteen. Syvimmiltään kaipaamme tulla Jumalamme, Luojamme ja Lunastajamme löytämiksi, hyväksymiksi ja rakastamiksi.
Kaipuu on jännittävä asia. Pauliina Kainulainen kirjoittaa Crux-lehdessä hienosti ja osuvasti sen olemuksesta: Se on yhtä aikaa suloinen ja tuskallinen tunne. Se on jo jossain mielessä yhteyttä kaipauksen kohteeseen, mutta yhtä aikaa haavoittavaa tietoisuutta etäisyydestä.
Kun kaipaamme, toista ihmistä, Jumalaa, aavistamme jo jotakin hyvin todellista kaipuumme kohteesta, ja samalla etsimme sitä, kurkotamme sitä kohti.
Havahdun taas Betlehemin todellisuuteen. Juuri tähän kaipuuseenhan jouluevankeliumi vastaa. Jumala itse syntyi matkan rasituksista uupuneiden, velvollisuuksiinsa väsyneiden, köyhien ihmisten yöhön. Hän syntyi juuri siksi, että tuosta yöstä, ei vain Joosefin ja Marian yöstä, vaan koko maailman, ja kaikkien sen ihmisten väsymyksen yöstä nousisi uusi kirkas tähti merkiksi siitä, että kerran särkynyt yhteys ihmisten ja Jumalan välillä on rakennettu uudelleen.
Kaksi tuhatta vuotta sitten Betlehemissä jouluna koettiin oikeastaan melkoinen tunteiden kirjo. Enkelin tuoma viesti sai ensin pelon jähmettämät paimenet innostumaan ja lähtemään liikkeelle.”Nyt Betlehemiin!” heidän sanotaan hihkuneen toisilleen.
Pelosta ja hämmennyksestä, väsymyksestä ja kaipauksesta kuljettiin paimenten iloon ja ihmetykseen, Marian mietiskelevään hiljentymiseen ja ymmärtävään uskoon.
Niin täyttyi kaipaus Betlehemissä. Paimenten sydämet täyttävä ilo, Marian hiljentyvä, kiitollinen mieli, tähdistä kirkkain eläinsuojan yllä.
Täällä soivat kaipuuta kauneimmat joululaulut hiljaisessa talvimaisemassa. Voimme rukoilla, etsiä yhteyttä ihmiseksi tulleeseen Vapahtajaamme: rakas Jumala, täytä sinä kerran meidänkin kaipuumme. Aamen.