Olemme viime päivinä lausuneet monta erilaista toivotusta. Olemme saattaneet toivottaa toisillemme esimerkiksi jouluiloa tai joulurauhaa. Mutta mistä joulu löytyy – ja samalla jouluilo ja joulurauha? Mikä tekee joulusta joulun?
Joululaulussa kysytään: “Piparin tuoksua, tonttujen juoksua, siinäkö joulu on? … Tähti ja kuusi, lyhtykin uusi, siinäkö joulu on?” Piparit, tontut, kuusi, joulusauna, lahjat ja monet muut tutut ja perinteiset asiat kuuluvat varmasti jouluun. Kyllä joulu on niissä. Ne antavat meille iloista mieltä ja auttavat meitä rauhoittumaan, kun arki on vaihtunut juhlaksi.
Mutta jotain muutakin me kaipaamme, jotain syvempää. Kaipaamme – vaikka emme aina välttämättä edes ymmärrä kaipaavamme – paimenten joulua. Paimenet löysivät todellisen joulun ja sen mukana joulurauhan ja jouluilon. He löysivät niin kuin evankeliumissa kerrotaan Marian ja Joosefin ja mikä tärkeintä: lapsen, joka makasi seimessä.
Enkeli oli sanonut paimenille: “Minä ilmoitan teille suuren ilon”, ja enkelten joukko oli ylistänyt Jumalaa sanoen: “Kunnia Jumalalle korkeuksissa ja maan päällä rauha ihmisillä, joita hän rakastaa.” Kun paimenet palasivat takaisin Betlehemin kedolle kiittäen ja ylistäen Jumalaa, he totesivat, että “kaikki oli juuri niin kuin heille oli sanottu”. Paimenet kokivat ja uskoivat seimen äärellä, että seimen lapsi toi rauhan ja ilon maan päälle, vaikka he eivät vielä ymmärtäneet paljoakaan siitä, mitä ensimmäisenä jouluna tapahtui.
“Rauha” ja “ilo” – miettikäämme hetki, mitä ne tarkoittavat, ja millaisen rauhan ja millaisen ilon seimen lapsi antaa. Aloittakaamme rauhasta.
Ensimmäiseksi voimme pohtia, millä kielellä enkelit lauloivat vakuuttaessaan rauhan tulleen maan päälle. Kreikka oli tuon ajan maailmankieli, jolla Uusi testamentti – ja siis myös Luukkaan evankeliumi – kirjoitettiin. Mutta varmaankin enkelit lauloivat arameaksi, joka oli paimenten äidinkieli. Hepreassa ja arameassa rauhaa merkitsevä sana on shalom. Tällä sanalla, jota käytettiin tuohon aikaan tervehdyksenä ja käytetään vieläkin, on hyvin rikas sisältö. Se tarkoittaa mm. sopusointua, yhteyttä, järjestystä ja turvallisuutta. Kun Jumala loi maailman, shalom vallitsi kaikkialla ja kaikessa Jumalan, ihmisten ja luonnon välisissä suhteissa. Mutta sitten synti tuli väliin, ja alkuperäinen shalom kadotettiin. Synti katkaisi yhteyden Jumalaan ja saa aikaan kaikkea sellaista, mikä on vastakohta sille, mitä shalom on: ristiriitaisuutta, hajanaisuutta, epäjärjestystä, turvattomuutta, tarkoituksettomuutta jne.
Enkelien joukko ylisti Jumalaa siitä, että oli tapahtunut suurinta ja parhainta, mitä voi kuvitella: rauha, shalom, oli palannut takaisin maan päälle. Miten tämä on mahdollista, kun Jeesuksen syntymän aikoihin elettiin rauhattomia aikoja ja kun muutamia kymmeniä vuosia myöhemmin roomalaiset hävittivät Jerusalemin maan tasalle? Vieläkään ei näytä mikään muuttuneen, sillä kuulemme näinäkin aikoina aina uusia uutisia sodista ja levottomuuksista eri puolilta maailmaa, ja pyhällä maalla eletään nytkin pelon, vihan ja verenvuodatuksen keskellä.
Silti maassa on rauha. Tämä on toteutunut tosiasia. Yhtä totta kuin “Jumalan kunnia korkeuksissa” on “rauha maan päällä ihmisten kesken”. Eikä vain ihmisten kesken, vaan mikä tärkeintä: myös Jumalan ja ihmisten kesken. Joulun lapsi on syntymällään, kuolemallaan ja ylösnousemuksellaan tehnyt kaiken uudeksi. Hän on tuonut ja luonut uuden shalomin, kun hän on korjannut rikkoutuneen suhteemme Jumalaan sovittamalla syntimme ja voittamalla pahan vallan.
Paavali kirjoittaa efesolaisille: “Kristus on meidän rauhamme”. (Ef. 2: 14) Seimen lapsen persoonassa ja siinä, mitä hän on tehnyt meidän hyväksemme, meillä on rauha. Seimen lapsi on “Rauhan Ruhtinas”, kuten joulun profetiassa sanottiin. Hänen valtakuntansa on rauhan valtakunta, ja rauha, shalom, on täydellisesti hänen hallussaan. Kerran Kristus toteuttaa rauhan valtakuntansa myös ulkonaisesti ja näkyvällä tavalla, ja silloin ei ole enää mitään väkivaltaa eikä vääryyttä vaan ainoastaan ystävällisyyttä ja hyvyyttä. Ennen sitä Kristus antaa rauhansa sydämeemme. Kun meillä on hänen rauhansa, joka on kaikkea ymmärrystä ylempi, mikään ei voi meitä järkyttää tapahtuipa meille mitä tahansa.
Entä sitten ilo? Kristus on myös meidän ilomme. Suuri ilo, jonka enkeli ilmoitti, oli lapsi itse. Tämä ilo – kuten myös rauha – on jotain sellaista, mikä on ennen meidän kokemustamme. Tämä ilo teki paimenet iloisiksi – ja voi tehdä meidätkin –, mutta ilo oli olemassa jo ennen kuin enkeli ilmoitti heille siitä.
Seimen lapsi toi ilon takaisin maailmaan. Kun Jumala oli luonut maailman, hän iloitsi siitä, minkä oli tehnyt. Olihan hän tehnyt kaiken hyväksi. Synnin tähden Jumala ei voinut enää iloita luomistyöstään, ja samalla myös todellinen ja kestävä ilo katosi ihmisten elämästä. Seimen lapsi palautti ilon: Jumala voi taas iloita luomakunnastaan ja ihmiset voivat iloita yhdessä hänen kanssaan, koska heille on syntynyt Vapahtaja, ilon tuoja.
Paimenet löysivät joulurauhan ja jouluilon. Miten me voimme seurata heidän askeliaan ja löytää rauhan ja ilon omaan elämäämme? Paimenten tavoin mekin löydämme rauhan ja ilon seimen ääreltä. Voimme ajatella, että paimenten oli meitä helpompi löytää joulunlapsi, koska heillä oli enkelin lupaus oppaanaan. Mutta sama lupauksen sana kuluu meillekin ja opastaa meitäkin, eikä oppaanamme ole vain tämä sana, vaan kaikki, mitä Raamattuun on kirjoitettu.
Jouluna luetaan kirkossa aina tuttu Luukkaan jouluevankeliumi, mutta samalla myös muut jouluevankeliumit – joita Raamatusta löytyy useita – ovat esillä eri jouluina. Tänä jouluna on vuorossa Johanneksen jouluevankeliumi, jossa sanotaan näin: “Alussa oli Sana. Sana oli Jumalan luona, ja Sana oli Jumala … Sana tuli lihaksi ja asui meidän keskellämme. Me saimme katsella hänen kirkkauttaan, kirkkautta, jonka Isä ainoalle Pojalle antaa. Hän oli täynnä armoa ja totuutta.” (Joh. 1:1, 14) Seimen lapsi on Jumalan Sana isolla alkukirjaimella kirjoitettuna. Tässä lapsessa Jumala ilmoittaa meille itsensä, kertoo meille, millainen hän on, ja tästä lapsesta Raamattu meille todistaa. Tai vielä parempi on sanoa: tämä lapsi todistaa meille itse itsestään, kun luemme tai kuulemme Jumalan sanaa. Hän itse ohjaa meidät luokseen. Viime kädessä paimenetkaan eivät löytäneet lasta, Vapahtajaansa, vaan hän löysi heidät. Samoin on meidänkin laitamme: mekään emme löydä häntä, vaan hän löytää meidät.
Mutta sen me voimme tehdä, minkä Maria teki. Maria kätki sydämeensä kaiken, mitä oli tapahtunut, ja tutkisteli sitä. Hänen laillaan mekin voimme tutkistella joulun sanomaa, ja varmasti joulun lapsi opastaa meidät seimen luo ja löytää meidät sillä hetkellä ja sillä tavalla kuin hän hyväksi näkee. Silloin me uskomme, että meille on syntynyt Vapahtaja, ja tulemme osallisiksi joulurauhasta ja jouluilosta.
Vapahtajan antama rauha ja ilo eivät merkitse sitä, että elämässämme olisi kaikki ulkonaisesti rauhallista ja onnellista. Sisimmässämmekin voimme olla rauhattomia ja surullisia, ja monet asiat voivat syvästi järkyttää meitä. Mutta seimen äärellä me näemme jotain sellaista, mikä ei järky ja mikä on paljon meitä suurempaa ja väkevämpää, vaikka näyttääkin pieneltä ja vähäiseltä. Seimen lapsi luo ympärilleen käsittämätöntä rauhaa ja iloa ja on rauhamme ja ilomme onnellisina ja hyvinä hetkinä ja aivan erityisesti silloin, kun meillä ei ole mitään muuta rauhaa ja kaikki muu ilo näyttää kadonneen elämästämme.